maanantai 18. maaliskuuta 2013

Poimutusjalan lumoissa



Tämä mekko valmistui Mekkotehtaan Elina- mekon kaavalla. Halusin kokeilla uutta ompelukoneeni jalkaa tähän mekkoon ja senpä takia tein röyhelöt kauluksen ympärille. Ostin nimittäin poimutusjalan. Olen aivan ihastunut tähän apuvälineeseen. Ei tarvi muuta kuin hieman säätää tikinpituutta ja langan kireyttä, niin kone poimuttaa kankaan valmiiksi. Tällä jalalla myös pystyi ompelemaan kaksi kangasta päällekkäin siten, että alimmainen kangas poimuttui ja päällimmäinen kangas pysyi suorassa. Tässä mekossa ainoastaan poimutin yhtä kangasta kerrallaan. Palloröyhelön reunaan ompelin rullapäärmeen, joka siistii reunan kauniisti.


Minusta tämä mekkomalli on kaunis omassa yksinkertaisuudessan, mutta kaula-aukko on kaavassa liian suuri. Ensi kerralla muokkaan kaavaa siten, että pienennän kaula-aukkoa ja teen takakappaleeseen nappihalkion.



Samasta kankaasta valmistui myös pieni pussuka Hipun
blogista löytämälläni kaavalla. Kiitos vaan, oli selkeät ohjeet :).






Tämä viikonloppuna otettu kuva kehoittaa minua nyt nousemaan koneen ääreltä ja lähtemään ulos nauttimaan auringon paisteesta :).













8 kommenttia:

  1. Kaunis blogi sinulla:)! Oot kyllä tosi taitava ompelija, kun vähän täällä selailin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle:-). Mukava kun tulit käymään ja tervetuloa uudestaan!

      Poista
  2. Onpa kätevä keksintö tuollainen poimutusjalka! Aivan suloinen mekko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Kyllä nuo apuvälineet todellakin helpottavat. Joku fiksu niitä onneksi keksii meidän iloksi:-)

      Poista
  3. Aivan ihana mekko, niin onnistunut ja tuo kaulus on aivan herkku! Kesää kohti tuollaisia ihanuuksia tarvitaan. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos:-). Näitä pitää tehdä lisää pikkuisen erilaisin maustein. Oikeita helleasuja:-).

    VastaaPoista
  5. Ymmärrän oikein hyvin tuon lumoutumisesi tuohon poimutusjalkaan, jotakin samanlaista kuumetta on myös täälläpäin havaittavissa ;) Kysynkin vaan että kuinka monta rimpsumekkoa voi yksi tyttö omistaa? ;D Mekko on tosi nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) :-). Täällä on yksi höpsähtänyt ompelija, jonka vaan tekisi mieli testailla erilaisia versioita römsyistä. Just yks rimsutus aamulla valmistui. On muuten jännä ollut huomata, miten eri tavalla kankaat poimuttuu. Kiitos sinulle kommentistasi!

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.