sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lankarullille teline ja muuta pientä



Siivosin innoissani ompelupöytäni uuden apulaiseni tarvitessa tilaa. Lankarullat ovat hakeneet paikkaansa, välillä ne ovat kaapissa piilossa ja useimmiten ne kuitenkin jäävät ompelupöydän takareunalle. Sahasin kuviosahalla mäntyisestä liimalevystä sopivan kokoisen alustan, johon porasin
pyöreille tikuille (askarteluliikkestä) kolot.


Oli muuten helppo ja nopea tehdä. Valkoista maalia pintaan ja valmista tuli.
Eihän tähän nyt mahdu läheskään kaikki puolani, mutta voin pitää siinä niitä puolia, joita koen eniten tarvitsevani. Ja nyt ne ovat siististi järjestyksessä. Pikkupuolat vielä odottavat paikkaansa. 



Muutaman t-paidan ompelin loppuviikosta. Toiseen paitaan ei harmaa kuviokangas aivan riittänyt. Senpä takia tein takakappeleen ja toisen hihan mustasta.




Paikalliseen tehdasmyymälä- kangaskauppaan oli tullut erä kauniita lasten kuviotrikoita ja metrihinta ainoastaan 15 euroa. Ostin lisäksi ison kasan hempeän kesäisiä trikoita. Niistä sitten lisää, kun valmista tulee:). Nämä pipot valmistuivat ko. kuviotrikoista. Vaalenpunapohjaisen pipon kanssa kävi hassusti:) ??? Silloin kun hätäilee saamaan nopeasti valmiiksi, käy juuri noin!


Antoisaa alkavaa viikkoa kaikille!










8 kommenttia:

  1. Todella näppärä tuo teline. Hyvä idea! Helppo pitää järjestyksessä! Ja ihania päällepantavia olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:-). Kauniit kankaat motivoivat kovasti ompelemaan ja yleensäkin suunnittelemaan mitähän näistä oikein keksisi.

      Poista
  2. onpas tosi hieno!! tarvitsisn myös jonkun systeemin lankajutuille, niitä on tuon kirjontahurahduksen jälkeen kertynyt melkoisen PALJON. vihjaisenpas talon kirvesmiehille...vaikka useinkin käy niin ettei suutarin lapsilla ole kenkiä. :)

    pipotehdasta täälläkin aloiteltu, kolme sain valmiikksi ja sitten lopahti. taidan tänään käydä ostamassa inspiroivampia trikoita. Raidat alkavat olla semmoisissa väreissä eteeivät oikein kelpaa näille rinsessoille. :)

    muutama kirjontatyö kummittelee mielessä, pari keskentekoista ja pari uuttakin eileisen kurssipäättäjäispäivän jäljiltä. ja niitä pieniä juttuja ois kiva saada tehtyä. ompeluaikaa vain pitäisi tilata jostain lisää. :)

    kiva trikoopaita, oikeinkin hyvä idea tuo musta. ryhdistää ja raikastaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun kehittelis tuota telinettä niin, että sais useampaan kerrokseen laitettua rullia. Laitapa kirvesmiehet ideoimaan:-). Mietin samaa, että pitäisi tehdä erilaisista kankaista useampia lakkeja. Kiva kun kuviotrikoota saa jo paikallisista kangaskaupoista.

      Poista
  3. Hei vaan ja lämmin kiitos kun huomioit blogiani tuolla aikaisemmalla haasteella!!
    Olen nykyään tosi saamaton täällä blogimaailmassa ja olen saanut vastaavia haasteita aikaisemmin, joten jos et pahastu en nyt osallistu haasteeseen. En oikein keksi enää mitään uutta kerrottavaa itsestäni....
    Kiitos kuitenkin vielä!!!
    Kätevän rullatelineen ja kivoja ompeluksia olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi:-). Tee aivan miten koet parhaaksi haasteen suhteen. Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Itselle tuo oli ensimäinen ja koin sen mukavana, mutta aika työläänä:-).

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Elli! Mukava kun kävit ja jätit kommenttia:-).

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.