keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Peltitelineestä ja kirjavinkistä




Jossain vaiheessa olen muistaakseni maininnut ostamistani jatkettavista pelleistä. Niiden ostamisen kautta sitten päädyin hankkimaan Clas Ohlssonilta peltitelineen. Tämä teline on äärimmäisen kätevä, kun tarvii leipomisessa useampia peltejä. Yhteensä neljä peltiä mahtuu yhdellä kerralla telineeseen. Ei tarvitse levittää peltejä ympäri keittiötä jokaiselle mahdolliselle tasolle:)


Tällä kertaa telineeseen pääsivät gluteenittomat hapanleivät. Olen jo aiemmin tehnyt oman juuren, jota säilytän jääkapissa ja  noin reilun viikon välein leivon uuden leipäannoksen. Ohjeen pohjana käytän "Syötävän hyvää leipää"- kirjan hapanleipäohjetta. Leivistä tulee todella herkullisia! Sitä maukkautta en todellakaan saanut näihin kuviin:). Käytän taikinassa tattarijauhon- ja rouheen lisäksi auringonkukansiemeniä, pellavansiemenrouhetta, kurpitsansiemeniä, seesaminsiemeniä yms.


Tämän kirjan voi tilata Keliakialiiton sivuilta. Kirjassa on paljon hyviä ohjeita, joita voi sitten soveltaa oman kaapin sisällön mukaan.








10 kommenttia:

  1. mullaki on tuo peltiteline,vaan liian harvoin käytössä.pitäs opetella uudestaan sitä käyttämään.peltien säilytys-telineenä kylläki,leivinuunin päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin välillä unohtuu, mutta kun on ottaa taas käyttöön, huomaa miten näppärä se on:-)

      Poista
  2. Onpa muuten hyvä idis toi peltiteline ja tulis varmasti meilläkin tarpeeseen. Ainut ongelma on varmaan sen säilyttäminen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä erittäin kätevä. Sen saa laitettua kasaan, vähän niinkuin l-kirjaimen malliseksi eli tasot nostetaan pystyyn. Ainoastaan alin ei nouse.

      Poista
  3. Todella kätevä!! En ole vastaavaan ennen törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin tulee tehtyä työpöytätilaa niin paljon, että ei tarvisi käyttää ruokapöytää jollakin tapaa leivonnassa. Minusta on kiva, että ruokailut voi toimittaa normaalisti eikä tarvitse sijoitella lautasia peltien keskelle;). Tämä on löytänyt paikkansa meidän keittiössä:).

      Poista
  4. Loistava väline. Pullia ja sämpylöitä leipoessa käy aina mielessä, kuinka kätevä tämä teline olisi meidänkin keittiössä. Ostimme viime jouluna mummulle joululahjaksi tällaisen telineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja vielä lisäys edelliseen. Ihanan tunnelmallisia kuvia, herkullisen näköisiä leipiä. :)

      Poista
    2. Kiitos Es-a. Hommaahan ihmeessä itsellesi. Varmasti tulisi käyttöön:-)

      Poista
  5. Miten tämän peltitelineen saa kasattua pienempään tilaan? Alin taso tuottaa vaikeuksia

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.