perjantai 11. lokakuuta 2013

Vaatesetti lahjaksi tyttövauvalle

 
 

Pieni suloinen tyttövauva saa tämän bodyn ja housut lahjaksi. Uskon näiden värien sopivan erittäin hyvin tummatukkaiselle neidille. Oli ihana ommella pieniä vaatteita pitkästä aikaa. Vaatesetti on kokoa 62 cm. Bodyn kaavan otin Ottobre 1/2012 -lehdestä. Mallin nimi on Bert nappilistabody. Tässä mallissa nappilista on erilainen kuin edellisessä postauksessa olleiden poikien paitojen. Hyvien ohjeiden pohjalta lista valmistui kohtalaisen näppärästi.
 


 Housun kaava on hyvin vanha ja tietoja kaavan alkuperästä ei minulla enää ole. Tällainen perushousun kaava on pienelle vauvalle kiva ja sitä voi muokata haluamallaan tavalla. Näiden housujen lahkeet on kantattu samalla resorilla kuin yläosakin. Sama väri kivasti yhdistää osat toisiinsa. Lisäksi halusin laittaa pienet rusetit etukappaleiden yläosiin.
 

 Janomen peitetikkikoneeni on ollut varsin fiksu viime aikoina. On ollut huippu ommella sillä ilman minkäänlaisia hyppytikkejä. Hyvää jälkeä se on tehnyt ennenkin, mutta yksikin hyppytikki on mielestäni ollut liikaa. Eri blogien kautta olen saanut hyviä vinkkejä koneen käyttöön. Tärkeimpänä tekijänä ompelujälkeen on varmasti ollut  se, että olen alkanut ostaa peitetikkaamiseen Gutermannin hyvin laadukkaita lankoja. Sellaisia pieniä puolia, joita myydään hyvin monissa eri sävyissä. Eihän lankaa edes kovin paljon kulu kanttaamisessa, niin pienillä puolilla pärjää pitkään. Tämä myös vinkkinä teille, jotka Janomen kanssa touhuatte!
 
 
Bodyn kangas ja resori on tilattu Fabriinasta. Housujen kankaan olen joskus ostanut Eurokankaasta. Bodyn trikoo on hyvin pehmoista ja kohtalaisen ohutta eli tuo oman haasteensa ompeluun.
 
 
Viikonloppu on onneksi edessä ja toivottavasti säät suosii ulkotöitä. Hieman myöhään heräsin istuttamaan vielä pensaita:) Jospa ne pakkaset pysyvät vielä kaukana.
 
Ihanaa viikonloppua teille :)
 





8 kommenttia:

  1. Söpö kokonaisuus ♥ Varmasti mieluinen lahja *anna*

    VastaaPoista
  2. Voih, miten pieni, suloinen ja kauniin värinen setti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eerika kiitos:-). Minustakin värit on ihanan herkät, varsinkin bodyn!

      Poista
  3. Ihana setti! Oon jo pitemmän aikaa ihastellut sun kaunista ompelujälkeä.
    On tosi siistiä ja tasaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun mukava kuulla, että olet ajatellut noin:-), aina ei itse välttämättä ajattele niin, vaan kritisoi ehkä turhaakin omaa työtä. Kiitos sinulle :-)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.