tiistai 12. marraskuuta 2013

Luonnonmateriaalit käytössä

 
 
 
Vielä vähän pihakoristeista:).  Kesäkukkaruukut ovat olleet jo pitkään tyhjillään ja odottaneet jotain päivitystä sisälleen. Päätin tehdä havupallot, joita en ole aikaisemmin tehnytkään. Materiaaliksi tarvittiin jänisverkkoa ja tietenkin paljon havuja. Hyväksi onneksi kaupunki on kaatanut runsaasti kuusia läheisellä alueella ja sieltä havuja oli hyvä käydä keräämässä. No vähän (oikeasti aika paljonkin) jäi auto jumiin pehmeään kuramössöön, mutta sisukkaasti peittelin rapakkoa havuilla ja vihdoin viimein pääsin mutavellistä auton kanssa pois :D. Ja hieno saalis havuja oli auton kyydissä.

 
 
 Kyllähän nämä on oikeastaan aika yksinkertaisen kivat, vai mitä? Näitä havupalloruukkuja on siis kaksi, molemmilla puolilla sisäänkäyntiä.
 
 
Tykkään niin paljon, että pöydillä on kukkia. Mutta nyt ei ole pitkään aikaan tullut ostettua minkäänlaisia kaupankukkia. Lenkillä ollessani keräilin mustikanvarpuja ja maalasin valkoisella spraymaalilla ne kuuran peittoon:)
 
 
Tällaisia pieniä väkerryksiä tällä kertaa :) Mitä teille, täällä vieraileville kuuluu?
 
 
 
 
 




16 kommenttia:

  1. Onpas kivannäköiset havupallot, hyvin passaa tuohon teidän sisäänkäynnin luokse! Jospa tuo (liian) pitkään kestänyt sade pitäisi joku päivä taukoa niin pääsisi itsekkin keräämään metsänaarteita... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt on satanut niin älyttömästi, että ei todellakaan haittaisi vaikka jo sade rauhoittuisi tai vaikka muuttuisi lumeksi. Tänäänkin hanskat ja housuni olivat melko kosteat rämmittyäni siellä hakkuualueen keskellä:). Nyt on kiva katsella valmiita ruukkuasetelmia, eikä vaan tyhjiä ruukkuja:)

      Poista
  2. Hienot havupallot ja tuo kimppu maljakossa myös! :) Luonnosta saa kyllä niin monennäköstä koristetta! Olispa meilläkin jo kunnon kuisti, mihin sais koristuksia laitella. Ehkä ens syksynä sitte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T:) Nyt on todella tullut katseltua metsässä erilaisia kasveja ja oksia, että mitähän niistä oikein keksisi :) On siellä niin valtavasti ilmaista materiaalia, kunhan vain ehtisi ja viitsisi väkertää. Varmasti ihana kun saatte valmiiksi remppatouhut ja voi sitten laitella kivoja juttuja:) Vaikka voihan niitä tietenkin laittaa myös keskeneräisiin tiloihin.

      Poista
  3. ihanat havupallot,tosi somat <3 samoin nuo mustikan-varvutkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi:) On ne jotenkin niin ihania, kyllä metsästä löytyy vaikka mitä!

      Poista
  4. komeat on havupallot! ihanan isot, nuo ruukutkin. sopivat niin hyvin tuohon teidän avaraan sisääntuloon. :) mekin yhtenä päivänä käytiin lasten kanssa makkaranpaistoretkellä ja samalla keräsin kassillisen erilaisia juttuja-sammalta, jäkälää ja metsäkoneen jäljiltä isoja tuohipaloja! ne jotenkin inspiroivat, jos niistä mattopuukolla tai jollain leikkelisi tähtiä ja semmoisia havu- ja sammalajuttujen lisukkeiksi. pitäisi vain saada aikaiseksi niinkuin sinä eikä vain suunnitella niinkuin minä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika isot niistä tuli, mutta varmasti parempi niin! Kuulostaapa mielenkiintoiselta nuo tuohipalat. Tulisi muuten ihania tähtiä. Ajattelepa jos saisi pikku valoja lähellä, että saisi heijastettua tuohesta tulevia erilaisia sävyjä. Kyllä minäkin paljon suunnittelen ja suurin osa jää kuitenkin tekemättä. Kiva jos jotain pientäkin saa aikaiseksi:)

      Poista
  5. Todella hienot tuli! *anna*

    VastaaPoista
  6. Hienolta näyttää, ihastelen aina noita upeita ovia. Hyvä idea nuo spraymaalatut mustikanvarput, meillekin sopisi valkeat tai kullanväriset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista:-) Olen myös tykännyt nuista ovista tosi paljon. Spraymaalit on kyllä mahtavia, kun niitä on vaikka minkä värisiä ja niitä voi käyttää vaikka mihin!

      Poista
  7. Kauniita! Metän antimia pitäs ehottomasti hyödyntää enemmän. Niistä saa jotaki ihime rauhaa ku niitä ihastelee ja katselee. Sammalkranssit yms. Mulla on maljakossa pari käkkyräistä puunoksaa, jotka oon pelastanu joskus maasta. Niissä on kauniisti sammalta pinnalla.
    Mitäs tässä muuta, ei ihimeempää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Metsässä kun kävelee saa ihmetellä miten kaikki sointuu toisiinsa niin ihanasti, värit ja muodot. Mielikuvitus vain rajana miten luonnon antimia keksii käyttää...

      Poista
  8. Hei! Sulla on niin hienoja ideoita ja teillä kaunis koti, sano mulle vinkki miten pienet lapset antaa olla noin hienot koristeet rauhassa. Meillä on niin monet pienet kädet jotka kyllä koskee joka paikkaan eli turha laittaa mitään hienoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna kommentista:) Mukava kun tulit vierailemaan blogissani. Niin onhan totta, että varsinkin matalalla pöydällä olevat koristeet kiinnostavat pikkuisia:). Meidän parivuotias on kyllä muutamaan otteeseen nostellut esim. minun sammalkranssia ruukusta ylös:D. Mutta onneksi pikku hiljaa antaa olla rauhassa. Toki rikkimenevät pidän korkeammalla. Jossain vaiheessa ne eivät enää kiinnosta.... :)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.