keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Paitaa, vinkkiä ja lahjoja

 
 
 
Trikoopaidasta tuli muokkauksien kautta tämän näköinen. Sen sai alakouluikäinen koulupoikamme. Käytin pohjana peruskaavaa, josta leikkasin etukappaleen kaksiväriseksi. Riskillä saksin kaavan alta tähtikankaan etukappaleen osalta reilusti avoimemmaksi ja yksivärisestä tein sitten täyttöpalan. Kankaiden yhdistämisessä kulmien ompelu on aina tarkkaa puuhaa, että saisi sen oikealta puolelta edes kohtuullisen siistin näköiseksi. Lisäsin eteen pienen vetoketjun ja ketjun yläpuolelle pienen napin. Tällaisia pieniä yksityiskohtia. Tykkään kovasti ommella trikookankaita ja juuri paitoja miettien miten niihin saisi lisättyä jotain pientä kivaa:) Lisäksi intoa antaa peitetikkikoneeni, joka on pelittänyt aivan loistavasti.


Poikamme tykästyi viime jouluna näihin 3D- palapeleihin saatuaan niitä joululahjaksi. Vieläkin sellainen olisi toivelistalla. Tämä myös vinkkinä teille!! Meidän palapelin kasaaja on 9-vuotias eli ihan pienille nämä ovat liian haastavia.
 





 
Haluanpa lisätä kuvan lahjoistani, jotka posti toi minulle viikon aikana:) Vasemmalla olevat lämpöiset ja kauniit lapaset ovat lähtöisin vaihdosta, jonka tein Näpin neuleet- blogin kanssa. Itse tein Näpille pari kukkaroa ja puolestani sain nämä ihanat käsien lämmittäjät kylmiä ilmoja vastaan. Keskellä oleva huippu mielenkiintoinen kirja on Täyttä elämää- blogin arvonnasta ja oikealla oleva herttaisen kaunis lahja on Valkoinen talo tarinoi- blogin arvonnasta. On minulla ollut joulu keskellä marraskuuta:D. Suuret kiitokset vielä teille!
 
 
 
 






14 kommenttia:

  1. kiva paita pojalla! sulta kyllä tulee näitä ompeluksia ihan mieletöntä vauhtia. :) on sulla kyllä joulu.ihanat lapaset! palmikkoneule on jotain semmoista, noo, öö korkeampaa matematiikkaa. kirjakin kiva, ja tuo valkoinen kukkanen näyttää aivan ihanalta! on sinulla ollut hyvä tuuri. :)
    täällä paistaa aurinko! ihan vain ihmetellessä sitä mennyt tämä aamu. ompelukonen on tuossa keittiön työpöydällä mutta vielä ei ole saanut tartuttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Lahjat oli kyllä mielettömiä. Olen onnellinen lahjojen saaja:) Täälläkin on ollut tänään kaunis ilma, pikku pakkanen ja auringon paiste! Tuntuu kyllä mukavalta. No siellähän on kone lähellä. Saapa nähdä mitä kivaa sieltä syntyy. Minä tekasen näitä paitoja, ne on niin nopeita. Isommat työt odottelee inspistä ja ajatuksiakin:)

      Poista
  2. Kyllä sinulla on ollut onnea. Onneksi olkoon! :) Olet saanut ihania lahjoja.
    3D-palapeli on tosi kiva joululahja idea, uskon että meidän 9-vuotiaamme tykkäisi myös tuollaisista. Täytyypä kirjoittaa pukille.
    Kivan paidan olet ommellut, Kun pikkuisen muokkaa kaavaa, niin kummasti se lisää myös ompeluiloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruskaavasta saa vaikka mitä, kunhan antaa ideoille siivet:). Onhan välillä mukava tehdä perusmallisia vaatteita, mutta pienikin juttu antaa itselle paljon iloa ja mielekkyyttä. Kannattaa kokeilla noita palapelejä. Meillä ne on kyllä tosi suosittuja. Kiitos sinulle:)

      Poista
  3. Tosi raikkaan näköinen paita, paljon mielenkiintoisempi kuin jos olisi vain tuota tähtikangasta. Sinulla on ollut oikein hyvän onnen kuukausi :) ! Täytyypä tutustua noihin 3D-palapeleihin, me ollaan pojan kanssa innostuttu 1000 palan palapeleistä, on sellainen meidän yhteinen juttu, jota tehdään pikku hiljaa. Juuri nyt yritetään maailmankarttaa saada valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa teillä mielenkiintoinen projekti. Voisin kuvitella, että poikasi ihastuu myös näihin 3D-palapeleihin, jos hän tykkää tehdä noin isoja palapelejä. Mukavaa yhteistä puuhaa teillä! Kiitos sinulle, Krista:)

      Poista
  4. Kiva paita ja kauniit ompeleet!
    Alkaa peittarikuume nousee ku ei jaksa kaksoisneulalla ommella...
    Ihanat lämpöiset lapaset, tällaisille olis käyttöä täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja:).Olen kyllä ollut todella tyytyväinen peittarin käyttäjä. Varsinkin kun olemme päässeet hyviksi kavereiksi:). Tärkeät tekijät hyvään jälkeen on, että koneessa on hyvät neulat ja laadukkaat langat. Trikoopaidan ompelu on tosi nopeaa ja mukavaa. Suosittelen kyllä koneen ostoa. Nopeuttaa tosi paljon ompelemista ja jälki on hyvä. Paljonhan minulla on vielä opettelemista, mutta pikku hiljaa asia kerrallaan. Lapaset on kyllä aivan ihanat. Itse niin laiska tekemään, niin oli mukava vaihdon kautta saada nämä.

      Poista
  5. ihana paita ja aivan mahtavia yllätyksiä posti on sulle tuonut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antelias postipoika ollut viime aikoina:D. Kiitos Suvi!

      Poista
  6. Hieno paita. Pittääköhän meiän tehä joku toinen vaihto, ompelisit mulle jonku lastenvaatteen ja mä neulosin sulle jotain?;) :D Tässä meinaa innostua kovin, ku tykkään kovasti noista ompelemistasi lastenvaatteista. Mukava lukea täältäki hyvvää pallautetta noista lapasista. Hyvä mieli oikeen hyrisee ja ilo kuplii mielessä. :)
    Meilläki on tehty noita 3d-palapelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Näppi:). Laitetaanpa mietintämyssyt päähän ja mietitään mitä me keksittäis:) Olen valmis uuteen "projektiin" :D

      Poista
  7. Ole hyvä :) Ja kiitti vinkistä, 3D-palapeli ois meidän 9-vuotiaalle nappi juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen palapelejä. Meidän poika on tehnyt jo monta rakennelmaa niistä. Ne on myöskin hienoja sisustusjuttuja:-)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.