sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Piparin ruskeat jouluverhot

 
 
 
Keittiön valkoiset pitsiverhot alkoivat näin joulun alla tuntumaan liian kesäisiltä ja siksipä halusin tehdä verhot, jotka ovat hieman jouluisemmat, mutta joita voi pitää myös alkutalvellakin. Ajatuksissa oli vanhantyyliset pellavaiset verhot. Kangaskaupassa silmiini pisti heti tämä pellavaimitaatioksi kutsuttu piparinruskea kangas. Meinasin tehdä kokoruskeat verhot, joissa menisi yläosassa poikittain valkoinen pitsi (yläreunasta alaspain n. 50 cm). Koetestasin verhoa ikkunaan ja näin heti, että nyt kämmäsin pahasti. Seinä oli yhtä ruskeaa massaa. Pakko oli tehdä jotain muutosta ja tämä kuvassa oleva on sitten se ratkaisu asiaan. Katkaisin verhot ja lisäsin yläosaan samaa kangasta valkoisena ja pitsikoristeet tulivat saumakohtaan. Nyt olen tyytyväinen. Aika piparinen seinä, vai mitä :) 




 
 Appivanhempani ilahduttivat minua näillä leikkoamarylliksillä nimipäivänäni. Pitkään ne ovat jo kestäneet maljakossa.

 
Joku aika sitten tein ulos callunakranssit, muistatte ehkä ? Muutama päivä sitten ulkona taas puhisi ja myllersi rajulla tavalla. Vahinko vaan, mutta en reagoinut asiaan ja unohdin kranssini pihalle. Toisen reppanan oli tuuli heittänyt johonkin ja vain puolikas kranssi löytyi. Toisen sain pelastettua ehjänä ja toinkin sen sisälle keittiöön. Minusta se on aika ihana tuossa kellon alapuolella. Koristeisen kellon on mieheni tehnyt/kaivertanut useampi vuosi sitten. Se on arvokas ja ihana.
 
 
Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita teille jokaiselle:)
 
 
 
 





14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Katariina:) Hyvällä mielellä itsekin niitä nyt katselen. Onneksi en antanut periksi ja tehnyt alkuperäisen suunnitelman mukaan....

      Poista
  2. Taas ihanaa tunnelmaa, jonka suorastaan aistii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja kauniista kommentistasi:)

      Poista
  3. Hienot verhot, ja sopii hyvin tuo kranssi tuonnekkin! Uskomaton kello kyllä! Varmasti paljon tunnearvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T :-). Taitaa tosiaan kranssi jäädä tuohon. Mulla olisi kyllä ruukuissa callunoita, joista voisi tehdä uudet kranssit. Jos vaan saa aikaiseksi:-). Itse tehdyt jutut on vaan niin ihania ja niillä on tosiaan mukana niin paljon myös tunnearvoa. Tuo onkin antanut aikaa meille yleensä just keittiön seinällä:-)

      Poista
  4. Mulla tulee näistä kuvista ihan Astrid Lindgrenin tarinat mieleen. En osaa edes sanoa mistä se just tulee, mutta ihana tunnelma ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tuo ajatus, ehkä se on joku tyyli tai tunnelma, josta muodostuu se ajatus:-). Itselle on tullut alusta alkaen mieleen, että meidän keittiössä voisi leipoa pipareita Elsa Beskowin täti Ruskea :D.

      Poista
  5. Tosi kauniit verhot, ihanat!! Taitava mies sinulla, kello näyttää upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika:). Onneksi verhoista tuli kuitenkin hyvät. Harmittaisi katsoa niitä jatkuvasti, jos ei olisi aivan tyytyväinen. Mieheni kiittää:). Taitoa hänellä kyllä on, ja aikaa voisi olla vielä enemmän;). Ehkä olisinkin sitten jatkuvasti tilaamassa jotain.

      Poista
  6. Taitavasti ratkaisit tuon verho-ongelman ja pitsi sopii niin kauniisti tuohon väliin. Noin tunnelmallisessa keittiössä on varmasti mukava valmistella kaikkia joulunajan perinneherkkuja - ja nauttiakin sitten niistä valmiista tuotoksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista:) Onneksi sain yhdessä kangaskaupan myyjän kanssa vielä ideoida ratkaisua probleemaan ja sitten löytyikin idea, joka sai verhot näyttämään paremmilta. Kovin innostunut verhojen ompelija en kyllä olekaan, mutta mukavaa vaihteluahan uudet verhot kovastikin antaa. Kyllähän lämpöinen ja jouluinen tunnelma innostaa myös touhuamaankin ja nauttimaan.

      Poista
  7. Ai, miten kaunis ja tyylikäs blogi sinulla on. Sinä olit käynyt minulla kylässä, ja nyt minä tulin sinulle vastavierailulle. Jäin vakituiseksi. Tapaillaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva kun tulit vastavierailulle:) Mukava kun löysin blogisi (kiitos myös Helmoja ja hepeneitä-blogin, jonka kautta tulin sivuillesi :) ) Vieraillaan ehdottomasti toisillamme!

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.