keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Vanhanajan tunnelmaa


 
Joskus ompelus valmistuu pikkuhiljaa, muutama sauma kerrallaan. Näin kävi tämän mekon kanssa :) Tällainen tästä neitosen juhlamekosta sitten tuli. Sain idean tehdä tästä ohuesta ja hyvin joustavasta ruskeasta trikoosta mekon, johon yhdistyisi pitsiä ja tylliä. En ole montaakaan kertaa käyttänyt ompeluksessa tylliä. Oikeastaan halusin tyllin olevan tumman ruskeaa, mutta kun sitä ei harmikseni löytynyt mistään, niin valkoinen oli sitten värivalinta. 
 
 
Aluksi tein tyllin niin pitkäksi, että se ulottui polviin saakka. Mutta tyllin runsaus ei miellyttänyt silmääni ja päätin saksia tyllin tuollaiseksi lyhyeksi hörsyläksi. Pitsit kaula-aukossa ja hihansuissa on materiaaliltaan joustavaa. Ruskeat napit päällystin itse samalla ruskealla trikoolla. Mekon helmasauman huolittelin saumurin rullapäärmeellä. Sillä saa kivasti laskeutuvan ja hieman röyhelöisen muodon helmakappaleeseen. Olkasaumat tein hieman pussille. Ylimmässä kuvassa näkyy ehkä parhaiten olkapäiden muotoa. Hiukset sattuvat lähes joka kuvassa peittämään olkapäät :)

 
Peruspaidan kaava auttoi yläosan leikkaamisessa. Kangasta leikatessa sitten muokkasin muut kappaleet halutun mallisiksi. 
 
 
Hitaasti, mutta varmasi tämä sitten loppujen lopuksi valmistui :D. Minusta tähän mekkoon tuli jotain vanhanajan tyyliä ja pidän siitä.






22 kommenttia:

  1. Tässä on ihanaa nostalgiaa ja klassisuutta. Nuo pitsit ovat piste iin päällä - olet jälleen onnistunut tosi hyvin! Mistä olet muuten löytänyt noin nättiä joustopitsiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krista:) Ostin pitsin Eurokankaasta. Laarissa oli monenlaisia pitsejä ja onneksi löytyi myös tämä joustava. On niin paljon helpompi kun sekä kangas että pitsi joustavat.

      Poista
  2. Tosi kaunis! Tällaisen voisin kuvitella meijän esikoisen päälle.
    Minä tykkään kans tuosta vanhanajan tyylistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja: )Minustakin entisajan mekoissa on niin kaunis tyyli.

      Poista
  3. Tosi kaunis mekko, ihania yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu vierailustasi ja kommentista:) Onneksi leikkasin vyötärötyllin lyhyeksi, jotenkin sekin tuo mielestäni mukavan pienen yksityiskohdan mekkoon.

      Poista
  4. Tykkään valtavasti! Aivan ihana! Heti itselleni (lapsille) ottaisin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuomitarha! Mukava kuulla kiitoksia myös teidän lukijoidenkin puolesta:)

      Poista
  5. Romanttinen, klassinen, kaunis, arvokas, juhlava - kaikkea sitä se on!

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis! ♥ *anna*

    VastaaPoista
  7. Niin kaunis mekko! Tälläiseen entisaikoihin hurahtaneeseen iski just tuo mekon vanhanajan tunnelma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika:) Onneksi en jättänyt työtä kesken vaan pikku hiljaa väkersin valmiiksi. Vaati hieman ajatuksia ja ideoita, että lopputulos miellytti silmää:)

      Poista
  8. Tämä on kyllä niin ihana, tykkään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja, on niin mukava saada ihania kommentteja:-)

      Poista
  9. En tiedä, miten tämä mekko on jäänyt minulta huomaamatta. Aivan mahtava, suorastaan täydellinen. :)

    VastaaPoista
  10. Löysin blogisi ja ihastuin tähän mekkoon! Nostalgiaa henkivä mekko. Tykkään tosi paljon käyttää meidänkin tyttösellä ruskeaa. Onneks se vielä kelpaa, eikä tarvi olla aina pinkkiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi:) ja kiva kun löysit blogini. Tästä mekosta tuli kyllä omasta mielestänikin aika viehättävä ja jotenkin vanhantyylinen. Ehkä värikin siihen vaikuttaa. Tervetuloa uudelleen vierailemaan:)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.