perjantai 24. tammikuuta 2014

Mekkomuunnelmia jälleen



Tämä mekko valmistui eilen. Ennen joulua ostin tämän kuviokankaan ja mielessäni nousi idea mekosta, jossa on sivussa rypytyskaitaleet. Kaavaksi ajattelin hyödyntää samaa Friday Evening- mekon mallia. ( Kohta te jo kyllästytte tähän saman kaavan hyödyntämiseen :) )


Pitkän tuumausajan jälkeen mekko sitten valmistui siten kuin olin sen ajatellutkin. Leikkausvaiheessa meinasin jättää koko rypytykset sivuista pois ja laittaa niiden sijaan suorat kaitaleet. Oli aika vaikea leikata tarpeeksi pitkät kaitaleet, joissa on rypytysvaraa sekä jonkinlaista muotoa. No, kaventamisten ja muokkamisten jälkeen mekosta tuli sellainen, että se sai jäädä rauhaan.


Nyt on edessä pientä puuhastelua leipomisten ja erilaisten muiden askareiden parissa. Tämä postaus olikin aika pikapostaus, mutta teki mieli kuitenkin laittaa kuvat blogiin. 

Mukavaa viikonloppua kaikille ja leppoisaa yhdessäoloa läheisten kanssa:)




28 kommenttia:

  1. Ihana! Olet kyllä lahjakas ompelija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kehrä:) Tällainen itseoppinut kokeilija sitä on. Tuntuu niin mukavalta, kun kokeilun kautta tulee onnistumisen tunteita ja huomaa pikkuhiljaa, että kait sitä jotain oppiikin.

      Poista
  2. Vitsit, mikä mimmi ja mikä mekko! Kyllä kannatti nähdä vaivaa. Tosi kiva yksityiskohta nuo rypytyskaitaleet, itse olen miettinyt tuollaista hupun keskiosaan, mutta en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Mitä materiaalia nuo kaitaleet ovat? Kivaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea mimmimamma ;D. Kyllä sitä tuntuukin mukavalta, kun kuitenkin, hankaluuksista huolimatta vääntää työn valmiiksi ja näyttää siltä, että vaiva kannattikin. Hyvä idea laittaa hupun keskiosaan tuota rypytystä, kokeilehan. Nahan näköinen kaitalekangas on jotain tekosellaista. Halvalla sain sitä ison kasan. Siinä on hyvin joustoa ja aika kiva tuo pinta.

      Poista
  3. Tyylikäs! Mää en ikinä osaa tehä mitään näin eksoottista :)

    VastaaPoista
  4. no on hieno!!! huhhuh mikä ompelija! ja mitä ideoita...nuo vetskaritkin. kerrassaan. mukavaa viikonloppua sinne...me täällä vielä vähän hengitellään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna:) Onneksi tuli tehtyä loppuun. Nyt hyvä mieli. Terveisiä teille kaikille<3

      Poista
  5. Erikoisen hieno! Nahkajäljitelmä kyllä hämäsi. Katsoin ihan oikeaksi nahaksi ja mietin, että oletpa saanut hyvin rypytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä helposti käsiteltävä kangas tuo nahkajäljitelmä. Hyvä kun sellaisia on olemassa, antaa mahdollisuuksia kokeilla erilaisia juttuja. Kiitos Pikku Akka :)

      Poista
  6. Juu komia on ja hyvin olet onnistunut yhdistämään kahta kangasta. Ammattilaisen jälkeä.
    Sattuipa hassusti. Mie ostin vaatekaupasta vähän samantyyppisen hihattoman mekon, jossa oli jotain mustaa, paksua joustavaa kangasta muuten, mutta etukappaleen toisessa puoliskossa oli tuollainen rypytysjuttu "oikeasta" kankaasta, musta-beige-kuviollisesta. Se kyllä sopi tällaiselle tasapaksulle, pienikokoiselle keski-ikäiselle tosi hyvin.
    Tuo sinun mallisi on kyllä huippu ja varmasti monenlaiselle kropalle armelias. Ei kyllä uskoisi,että olet ihan "itseoppinut", kun monet koulunkäyneet ompelijatkaan ei osaa noin hyvin istuvaa vaatetta tehdä, sanoopi "kokemusta on"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Pilvikirsikka :) Onpa hauska kun on sattunut samantyyppinen mekko ostoskoriin:) Näemmä samaa makua. Olen pikkutytöstä seurannut kun äiti on ommellut meille tytöille vaatteita ja hyvin pienestä sain kokeilla omia ompeluksia. Sieltä se on seurannut mukana välillä enemmän ja toisella kertaa vähemmän. Nyt on tullut ommeltua enemmän kuin aikoihin.

      Poista
    2. Tuo äitisi ompelujen seuraaminen ei ole mennyt hukkaan. Tässä toinenkin sattuma: vanhin tyttäreni oli jotain 4-5v, kun hänellä nenä juuri ja juuri ylsi pöydän laidan yli katsellessaan silmät tapillaan mun ompelemisia. Siinä hän sitten tuumasi että kyl äiti miekii sit osaan ommella mekon kunhan oon 18. No mie siihen että voi paljon ennemminkin osaat. No nyt hän on valmis vestonomi ja ompelee ihan mitä haluaa. Hänkin ompeli aikoinaan ala-aste-ikäisenä lukion tytöille verkkahousuja. Aina on ompelukset olleet se ykkösjuttu hänellä. Ja sen takia ostin aikoinaan toisen saumurinkin ja toisen ompelukoneen, että likat saa rauhassa opetella ompelemaan mielinmäärin.

      Poista
    3. Juuri se, että lapsi saa tehdä ja kokeilla, on hienoa. Liian helposti aikuiset kieltää kokeilemasta, koska esim. ompelemista, saksien käyttöä ym. pidetään niin vaarallisena. Mutta kun siinä aikuisen lähellä harjoittelee, niin siinä sitä oppii:-)

      Poista
  7. Oi että! Todella magee ja sopii sulle upeasti. Ja hiensosti passaa myös noista kainaloista. Ei yhtään ole pussilla tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kivasti tämä kaava asettuu. Olen kyllä tykästynyt tähän. Aiemmin luulin, että raglanmalli jotenkin leventää hartioista. Enpä ole sellaisista välittänyt vaan kaava on seurannut mukana jo useissa eri ompeluksissa. Kiitos sinulle Aarrerasia :)

      Poista
  8. Siis tosi hieno, VAU! Sopivasti asennetta :)
    Tuossa alempana huomasin siililapaset, sellaiset on siskoni tehnyt kaikille meidän lapsille muutama vuosi sitten :)
    Leppoisaa lauantai-iltaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös, että mekkoon tuli juuri tuota asennetta. Minustakin se kuvaa juuri tämän mekon luonnetta. On muuten tosi söpöjä nuo siililapaset. Pitäisi kokeilla harjoitella itsekin tekemään sellaiset pikkuisille. Kiitos Hannele kommentista ja mukavaa viikonlopun jatkoa teille!

      Poista
  9. Kaunis mekko :)! Oot sie vaan älyttömän taitava ompelija:)! Mieki tykkäisin itelle jotain tuollaista tyköistuvaakin, mutta kun en oo noin hoikkanen, kun sie, niin ei näyttäis mun päällä ollenkaan noin kauniilta, ku sinulla;).

    VastaaPoista
  10. Voi kiitos Sari sinulle kovasti:-). Nämä trikookankaat on niin ihanan armollisia, ettei kaikki mutkat heti näy;-). Tee ihmeessä itsellesi. On niin piristävää kun saa jotain käyttökelpoista itselle ja onhan ne omatekoiset samalla ihan ainutlaatuisia ja uniikkejakin. Eikä kovin helposti vastaan tule samanlaista:-) Ompeluiloa sinulle ja kokeile ihmeessä:-)

    VastaaPoista
  11. Nämä sun ompelutyöt ovat aivan mielettömiä, tykkään niin paljon. Milloin alat ottamaan tilauksia vastaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) :) hmm.. Ilmoittelen heti kun, pistän pytingin pystyyn :D. Onhan tämä hupaista puuhaa. Kiitos Kastepisara, ihana kun pidät!

      Poista
  12. Hieno mekkohan siitä tuli jälleen kerran :) Olet kyllä taitava ompelija!

    VastaaPoista
  13. Aivan huippu!! Tosi naisellisen ja kauniin näköinen, sopii kyllä päällesi, kuunpa itekin osaisi ommella...
    t. Tanja, satunnainen pistäytyjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi <3. Ja erittäin mukava kun jätit kommenttia:)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.