tiistai 28. tammikuuta 2014

Pitsiä, röyhelöä ja virheiden peittämistä



Aika erikoinenhan tästä tuli, mutta kuitenkin aika viehättävä. Ajatus hiharöyhelöistä nousi mieleeni ja siten, että ne ovat jossain tuossa puolessa välin käsivartta. Näin jälkikäteen ajateltuna ne olisivat voineet olla jonkin verran ylempänä. Hiharöyhelöistä tämä puseron idea siis lähti:)


Sitten ajattelin, että etukappaleelle voisi tehdä jotain pientä kivaa. Päätin painaa hopealla kangasvärillä pieniä kuvioita myös pitsityylisesti. Innoissani aloin tupsuttelemaan kuvion läpi. Voitteko kuvitella? Minulla oli sabluunana kontaktimuovi ja valkoisen kankaan läpi muovi näkyi erittäin heikosti. Hössötyksissäni tupsutin vahingossa  kalvon yli kankaalle ja vielä reilusti. Voi ei! Niin meni kangas pesuun ja jäljelle jäi pienen pienet, mutta näkyvissä olevat harmaat läikät. Jotain piti keksiä, kun en halunnut heittää tekelettä roskiinkaan. Frillat pelastivat tilanteen:) Oikeastaan ne sopivatkin hiharöyhelöiden kanssa. Lisäsin etukappaleelle vielä roosan väristen röyhelöiden pariksi kolme suunnilleen saman sävyistä nappia.


Aika persoonallinenhan tästä tuli, mutta sen takiakin on kiva ommella. Voi tehdä ihan erikoisia ja omalaatuisiakin vaatteita:)

Annetaan ideoiden kukkia!






12 kommenttia:

  1. Herkullinen, ihania röyhelöitä ja kiva tuo vaaleanpunainenpitsikangas yhdistettynä tuohon valkoiseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kastepisara:) Prinsessaröyhelöitä aika mukavasti:)

      Poista
  2. Aivan ihana tuo etukappale röyhelöineen ja nappeineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka :) Onneksi siitä tuli ihan kiva!

      Poista
  3. Ihana röyhelöhattara :) Hyvin hoksasit peittää noilla etumusröyhelöillä, sopii tuohon mainiosti!
    Sehän se parasta ompelussa onkin, ku ei ainakaan samanlaista vaatetta tule vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, tykkään myös, että voi laittaa päälleen tai lapsille jotain mikä on omaa. Usein kyllä käykin niin, että kaupoista ei löydä mitään mieleistä. Mutta eipä sitä jaksa eikä ehdi kaikkea ommella, mutta innostuksen mukaan :) Hyvin kuvaava tuo röyhelöhattara :) Kiitos Silja!

      Poista
  4. Tämähän on niin romanttinen ja herkkä! Vai niin onnettomasti kävi kangasvärien kanssa, no, vahinkoja sattuu ja toisaalta se epäonni voi joskus koitua onneksi :). Nytkin tuli "vahingossa" näin kiva lopputulos. Tuo alin pitsi näyttää tosi kauniilta. Minullakin on olut tällä viikolla epäonnea ompelusten kanssa, onkohan sitä jotenkin liikkeellä :) ps. Tosi hyvin kirjoitettu tuossa lopussa noista ompeluista, näinhän se asia on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli tehtyä työ loppuun. Jonkinlaista sitkeyttä on tässä matkan varrella kehittynyt. Aiemmin olisin varmasti jättänyt kesken työn ja ajatellut, että antaa olla. Uskon kyllä, että bloggaaminenkin motivoi yrittämään ja tekemään homman loppuun. Tänne on niin kiva laittaa valmiista työsta kuva ja kommunikoida sitten teidän ihanien ihmisten kanssa :) Vai on siellä sinunkin luona vieraillut joku "vahinkopöpö". Jotain ohimenevää, toivottavasti ;). Kiitos paljon Krista!

      Poista
  5. Minäkin ihastuin tuohon eturöyhelöön, ihana idea! Voi olla, että saatan vähän matkia sua noissa röyhelöissä, jos ei haittaa?!? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemminkin olen ihan otettu, jos tykkäät tehdä samanlaista:-). Eli anna palaa vaan! Kiitos Eerika :-)

      Poista
  6. Onpa kiva paita ja noi etuosan röyhelöt on todellakin kivat.

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.