maanantai 20. tammikuuta 2014

Salmiakkiruutua ja helppo t-paita- kaava



Haluanpa heti alkuun laittaa nämä mahdottoman suloiset lapaset, jotka voitin arvonnassa joulunaikaan Punaisen mökin Pikku Akan blogista. Ne ovat olleet niin kovassa käytössä viidesluokkalaisen tyttäremme käsissä, että kuvaaminen on ollut mahdotonta :) Hän ihastui näihin äidin lapasiin niin paljon, että en ole malttanut kieltää käyttämästä. Eikö ole suloiset?



Taisinpa edellisessä postauksessa mainita, että pitää pyrkiä pitämään tasainen ompeluvaihe päällä, niin tulee jotain ehkä tehtyäkin. No, ei tämä nyt oikein täydellisesti ole onnistunut :). Hitaalta on tuntunut istahtaa ompelukoneen äärelle, vaikka se mukavaa puuhaa onkin. Tänään innostuin kaivamaan laatikosta tämän monta vuotta laatikossa majailleen salmiakkiruutukangasjämän. Yhdistin sen mustan college- kankaan kanssa ja niin poika sai herrasmiehen salmiakkiruutupaidan. Viisivuotias on kyllä mainiossa iässä. Hyvin miehekkäitä asentoja tuli kameran edessä :D Kuvaaminen oli aika hupaista. Välillä kyllä piti toppuutella olemaan vähän paikoillakin.



Nämä t-paidat ompelin viime viikolla postilaatikkoon tipahtaneesta, uusimmasta Ottobre-lehdestä. Kaava on superhelppo eli sisältää vain etukappaleen ja takakappaleen.


Kankaat ovat Marimekon trikoita, joista olen aiemminkin jotain jo ommellut. Mukava kun saa käytettyä kankaanpaloja pois kaapista.


Ehkäpä saan tässä taas ompeluvaihdetta päälle. Mukava oli ainakin nyt tehdä näitä kohtuullisen helppoja käyttövaatteita :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!



17 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia!

    Meidän lapsille oli mummu kutonu siililapasia joululahjaksi. Ne on kyllä kerrassaan hellyttäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin kuvitella miten pikkuiset tykkäävät noista lapasista, kun ne on itsestäkin niin suloiset:). Kiitos Kehrä:)

      Poista
  2. Ihanat lapaset ja sulla on kyllä ihan uskomaton tuo arpaonni! Niin hieno tuo salmiakkipaitakin, selkeästi jo isomman pojan paita ja käy hyvin juhliinkin. Minä joudun välillä kanssa noita poseerausasentoja vähän toppuuttelemaan :D. Nuo Marimekon trikoot on kivoja, itselläni on tuosta vihreästä muuten tunika :). Onko tuo kaunis hamekin tytön päällä sinun tekemä, näyttää tosi kivalta? Eiköhän se ompeluvaihde sieltä taas löydy, nyt on ollut niin kylmää, että on ollut kiva vain käpertyä viltin kanssa sohvan nurkkaan ja lueskella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minulla kyllä ollut uskomaton tuuri blogiarvontojen suhteen, aivan huippua kyllä:). Ajattelin just, että teen sellaisen paidan, jota voisi tarvittaessa käyttää vaikka juhlissa. Tuonne alle muuten sopisi aika kivasti valkoinen kauluspaita. Varmaan ihana se sinun tunika tuosta Marimekon trikoosta. Minusta ne ovat olleet laadukkaita kankaita. Tyttösen hame on H&M:n ostoja, mutta ei varmaan olisi paha sellaista tehdäkään. Pitäisipä joskus muuten vähän matkia:). Ihana kun hieman on laskenut nyt pakkanen. Tänäänkin sateli kauniisti lunta. Uskon, että ompelujutskat taas motivoivat entistä enemmän:). Kiitos sinulle Krista:)

      Poista
  3. Ihanat lapaset kyllä. Meilläkin on kahet tuollaset siililapaset, lapset sai mummolta jokuvuosi sitten joululahjaksi.
    Nauratti tuo sun kirjoitus 5-vuotiaan poseeraus innosta, ku meidän saman ikänen tyttö on kans niin innokas poseeraamaan. Aina kun kuvaan, niin pyytää että kuvaappa äiti muakin, ja sitten vääntää niin teennäisiä ilmeitä ja asentoja että itteä huvittaa. Ja pitää tosiaan välillä koittaa nätisti sanoa että ooppa ihan luonnollisesti. Mutta mukava niitä yliposeeraus kuviaki on ottaa ja näyttää tytölle sitten joskus isompana ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja piti noista paidoistakin mainita! Että ihania paitoja oot taas jaksanut ommella lapsille! Ollappa noin reipas itekkin ;) Mulla on kankaat oottanu jo ties kuin kauan että ompelisin tytöille tuubihuiveja ku mielellään niitä käyttävät ja aina pitää tapella kuka saa minkäki.. Mutta ei vaan saa aikaseks nostaa konetta esille :/

      Poista
    2. Minulle siililapaset olit aivan uusi tuttavuus. Aivan älyttömän hyvä idea tehdä tuollaiset:). Hauska, että teidän samanikäinen on myös innokas poseeraaja:D Ehkä tuossa iässä on jotain inspiroivaa. Just nuo hassut ilmeet, niitä meidänkin pikkumies väänteli. voi ei :) Eikö ole kumma, että joskus tuumasta toimeen on niin hirvittävän pitkä matka. Ja loppujen lopuksi kun saa toteutettua suunnitelman valmiiksi, niin työ onkin loppujen lopuksi mukavaa ja helppoa. Mutta sellaista se vaan on. Ei aina niin inspiroi. Hei, teehän tuubihuivit valmiiksi ja tee postaus niistä :) Tulen innolla niitä katsomaan. Uskon muuten, että meidänkin tytöt tykkäisivät niistä. Jospa sitä itsekin innostuisi sellaiset tekemään. Kiitos paljon sinulle kommentistasi:)

      Poista
  4. Olipas aamun piristys kuulla ja nähdä, että voittosiilit olivat päässeet suosikeiksi. :) Onpas miehekäs tosiaan tuo salmiakkiruutupaita. Kauniin väristä salmiakkiruutua. Itsekin ajattelin tekaista muutaman paidan juuri tuolla kahden kappaleen kaavalla. En vielä ole vain saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sinulle ihanista lapasista <3 Ne ovat olleet todellakin tykätyt:) Ihania tuollaiset voitot! Onneksi olen jemmannut tuota salmiakkiruutukangasta. Joskus useita vuosia sitten ostin sitä EK:sta ja sopivan kokoinen pala oli jäänyt siitä laatikkoon. Edellisen paidan tein normaalihihoilla ja nyt mietinkin miltähän näyttää raglanhihoilla, mutta minusta raglanmalli sopii oikein mainiosti tuollaiseen malliin. Sekin kiva, että loppujen lopuksi hyvin pienellä vaivalla saa näyttävyyttä puseroon. Inspistä sinulle ompeluun :)

      Poista
  5. On kyllä tosi suloiset ja hauskat lapaset! Miten sulla voikin olla tuollainen onni arvontojen kanssa :) Tuo pikkumiehen kuvausasento laitto hymyn huulille :) Tyylikäs ruutupaita ja kivoja myös nuo t-paidat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hauska, että on käynyt niin uskomaton tuuri:) Ei mulla yleensä näin hyvää mäihää ole ollut! On ne pikkuiset välillä niin kovin melleviä, että naurattaa. Ja toisaalta niin suloista, että näkee lapsesta kuinka hän on mielissään uudesta vaatteesta. T-paita- malli oli kyllä näppärä ja ihan kivan näköinen. Tuotakin mallia olisi erittäin näppärä muokata vaikka minkänäköiseksi pikku lisukkeilla. Kiitos Eerika sinulle :)

      Poista
  6. Miehekkäät asennot. :)
    Onpa näppärä ja kiva paita, noita ois kiva tehdä.
    Ja tuo edellisen postauksen halkopino,hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pojalla kyllä hauskaa olla kuvattavana ja äidillä myös kameran takana. Nopeasti sai napsia kuvia, jos meinasi perässä pysyä :D. Tuolla tyylillä on kyllä tosi kiva ja helppo tehdä paitoja. Jotenkin saa aika tyylikkäitäkin puseroita tuolla tavalla. Taitaa halot jäädä koristeiksi takan päälle. On ne niin kivan näköisiä siellä, ettei niitä raaski polttamaan alkaa. Kiitos sinulle Tuomitarha :)

      Poista
  7. Ihana paidat! Tuo t-paita menee kokeiluun meilläkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulrika:) Kannattaa kokeilla t-paidan kaavaa. Minusta se oli oikein näppärä:)

      Poista
  8. Ihania ompeluksia!! Tuo t-paita pitää kyllä testata, näyttää tosi kivalta.
    Just niin ihanan aitoja vielä nuo viisvuotiaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Silja:) On kyllä just totta, että viisivuotiaat ovat vielä niin aitoja. Aivan mainioita:) Kannattaa kokeilla t-paidan kaavaa. On muuten vielä kiva piirtääkin kaavat, kun ei ole kuin kaksi kappaletta. Minusta on monesti niin työlästä alkaa piirtää kaavoja. Ei mitään mukavimpia puuhia:)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.