keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Tyttären lepakkopaita painijanpaidan kanssa



Missähän tämän talon rouvan aika oikein on mennyt, kun ompelukoneen äärelle ei ole oikein ehtinyt istahtaa? Eipä se mitään, jotain on kuitenkin ommeltu ja siitä nyt :)
Eurokankaan ihanat palalaarit antoivat inspistä asukokonaisuuteen tyttärellemme, josta esittelen nyt yläosan. Alaosa eli housut ovat vielä kesken ja ne näette kunhan ne valmistuvat ja erityisestikin onnistuvat.




Palalaarista ilmestyi eteeni tällainen ihana verkkokangas, josta ajattelin tehdä lepakkopaidan ja sen alle trikoosta hihattoman painijanpaidan tyylisen aluspaidan. Viereisestä laatikosta sitten löytyi juuri oikean värinen joustava trikoo painijanpaitaan.  (Ylä ja alaosan kuvissa näkyy parhaiten trikookankaan oikea sävy.)


Verkkokangas on erittäin joustava ja tosi haasteellinen käsittelyssä. Kankaan hulpion päätin hyödyntää paidan etu- ja takakappaleiden helmassa. Hihansuiden ja pääntien huolittelu tuotti hieman päänvaivaa. Aluksi meinasin kantata ne joustavalla mustalla kanttinauhalla, mutta jotenkin tämä ratkaisu ei täysin innostanut. Kankaan neulemainen rakenne antoi idean virkata reunat kiinteällä ketjusilmukkakierroksella. Ja tähän lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen :)

 


Laitoinpas melkoisen reilusti kuvia tästä projektista, mutta yksityiskohdistahan se kokonaisuuskin muodostuu. 

Kaavana paitoihin käytin tytön käytössä olevia puseroita. Lepakkopaidan leikkasin kankaan päälle asetetun puseron mittoja käyttäen lisäten kainalon alle reilusti lepakkokaarretta. Painijanpaita muotoutui vanhan hihattoman paidan mukaan. Takakappaleen osalta leikkasin hihanaukkoja suuremmiksi, jotta painijanpaidan muotoa tulisi.

Nämä kankaat innostivat minua erityisen paljon ja siksipä ompeleminenkin oli tosi mielenkiintoista:)


Mukavia inspiroivia hetkiä teille jokaiselle :)






18 kommenttia:

  1. Hieno setti! Tuohon verkkokankaaseen passaa tosi hyvin lepakkohihat, pääsee kaunis ja herkkä kangas hyvin oikeuksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika:) Ehkä ylimääräiset saumat olisivat katkaisseet kankaan ehjää pintaa ja samalla sitä herkkyyttä.

      Poista
  2. Todella mahtava kokonaisuus! Tuo virkattu reunus kyllä sopii täydellisesti verkkokankaaseen. Tekisi jo mieli itse suunnata tarkistamaan lähimmän Eurokankaan palalaari, josko täälläkin tuota olisi. Paidat toimivat hyvin kokonaisuutena, ja varmasti myös erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa kiva jos löytäisit tuota kangasta. Sitä oli täälläpäin pitsikankaiden laatikossa. Kankaita kaivaessa kyllä useimmiten jotain tarttuu mukaan. En ole kovin paljon tehnyt tuollaisia hihattomia paitoja, kun niitä melko edullisesti kaupoistakin löytyy. Mutta tykkäsin kyllä, että oli mukava ja näppärä tehdä. Ja saapi samalla aika omanlaisiakin. Kiitos Hanna Mi:)

      Poista
  3. Hyvännäköinen kokonaisuus! Onko sulla peitetikkokone vai millä sinä saat noin siististi tuon trikookauluksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! Kyllä minulla on käytössä Janomen peitetikkikone, josta on kyllä tullut erittäin hyvä ystävä harjoittelujen myötä :) Sillä saa kyllä näppärästi tehtyä trikoovaatteiden resorikäänteet ja muutkin käänteet.

      Poista
  4. Jännän näköistä kyllä tuo lepakkohihapaidan materiaali ja tosi hyvä idea tuo virkattu reuna, sopii kokonaisuuteen kyllä kuin nenä päähän! Sittenhän me odotellaan niitä housuja, josko se rouva ehtisi ne tehdä valmiiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset erikoisuudet on niin jänskiä ja mielenkiintoisia. Niistä saa loppujen lopuksi pienellä vaivalla aika kivoja juttuja. Tämä rouva ottaa itseään niskasta kiinni ja vääntää vielä hyvin vaiheessa olevat pöksyt valmiiksi :D. Kiitos Krista sinulle :)

      Poista
  5. Todella mielenkiintoinen kangas ja hienot paidat. Ja kyllä, yksityiskohdista se kokonaisuus koostuu. Ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aarrerasia :) Pienetkin yksityiskohdat antaa kyllä usein paljon, eikä monestikaan tarvitse olla isoja juttuja niin asuste näyttää hyvältä. Reikäkankaan ompelu ei kyllä ollut mitenkään mukavaa, mutta selvittiin :)

      Poista
  6. Voi että ihania paitoja oot taas ommellu!
    Ja samaa minäki miettiny, että mihin se aika nykysin menee, ku ei mitään näkyvää saa aikaseks? Enkä taho tietokoneellekkaan ehtiä enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan tuttuja tunteita :-). Kai sitä jotain kuitenkin häärää, vaikka ei kovin näkyvää jälkeä jäisikään :-). Mutta ihana oli saada nämä valmiiksi. Hyvä mieli siitä kyllä tulee. Kiitos paljon T :-)

      Poista
  7. Onpa hienot paita ja toppi! Erikoinen kangas tuossa pitkähihaisessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reikäkangas oli kyllä erikoista ja tosiaan erittäin haasteellista. Kastelin kankaan ennen ompelua ja hyvin sen kesti. Tietää nyt, että uskaltaa myös tätä erikoisuutta pestä :) Kiitos Kuukkis :)

      Poista
  8. Ihana yhdistelmä :)! Hauskaa tuo verkkokangas:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tyttö tykkäsi kovasti ja se tuntuu kivalta. Mukava kun kelpaa:-) Kiitos Sari!

      Poista
  9. Kyllä tuli todella hieno! Kyllä niihin kankaisiin ja ideoihin kannattaa luottaa, mistä itselleen inspiraation saa!!! Jään taasen odotteleen seuraavaa aikaansaannosta, vai liekö sekin jo valmiina. Todennäköisesti ainakin leikattuna tai satavarmasti pään sisällä kypsymässä ;D Työniloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, juuri näin! Pitäisi olla rohkea ja uskaltaa kokeilla:-). Jotain on leikattuna, vielä aika vaiheessa..... Kiitos paljon Kastepisara <3 Työniloa sinullekkin :-)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.