tiistai 4. maaliskuuta 2014

Näkyykö hirviä ja karhuja ?



Saatuani tämän kankaan käsiini ajattelin heti ommella elämäni ensimmäisen Jumpsuitin. Ohjeena toimi Ottobren 4/2012 mallinumero 17. Jumpsuit. Kangas on paikallisesta liikkeestä ostettua joustofroteeta. Resoreiden värillä halusin nostaa esille siilien silmien ja nenänpään väriä. 


Tällä kertaa kuvattavana oleminen ei maistunut pikkumiehelle. Onneksi isoveli tuli pelastamaan tilanteen ja lisäksi se, että päätimme ottaa kuvat ulkona terassilla.


Isonveljen pyyntö katsoa näkyykö karhuja ja hirviä tehosi :) Ehkäpä niitä näkyi!



Koululaisellemme ompelin tästä kännykkäkuosisesta trikoosta paidan Ottobre 1/2010 numeron 39. Double Layer -trikoopuseron avulla. Kyseisessä mallissa on kaulukset ja itse ajattelin laittaa puseroon hupun. En miettinyt tarpeeksi tarkkaan leikatessani huppua vanhan hupparin pohjalta. Ja tästä johtuen hupparin alareuna jäi liian kapeaksi eikä riittänyt halkion reunasta toiseen reunaan. Voisin hyödyntää leikatun hupun johonkin t-paitamalliin, sillä kuviokangasta jäi vielä reilusti jäljelle.


Tämä halkiomalli on erilainen mitä olen tottunut tekemään, mutta kohtuullisen selkeä kuitenkin tehdä. Ohjeen sisältö meni välillä kyllä yli hilseen ja niinpä päättelin itse maalaisjärjellä miten homma käytönnössä etenisi. Ehkä halkio on ommeltuna melkein oikein, ainakin päällepäin näyttää järkevältä. Sehän se tärkeintä onkin :)


Tykkään niin näistä trikoo-ompeluista :) Olen sen tainnut jo moneen kertaa kirjoittaa tännekin !

Mukavaa viikonjatkoa teille jokaiselle ja suuret kiitokset mieltä ilahduttavista kommenteista, joita olette minulle kirjoittaneet :)



16 kommenttia:

  1. Hauskoja kuvia, huomaa oikein miten pikkumies siellä yrittää tiirailla karhuja :) Lasten kuvaaminen on välillä tosi haastavaa ja pitää keksiä ties mitä, että saa kuvat otettua! Mun mielestä vaate pääsee paremmin oikeuksiin lapsen päällä mitä, että kuvaisi ne henkarissa roikkumassa tai lattialla litistettynä! Kivoja ompeluksia taasen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huvittava huomata miten mielellään pikkumies oli loppujen lopuksi kuvattava. Ja jotenkin nuo erilaiset asennot on niin luontevia ja siksi niin ihania:) Minäkin tykkään mieluummin laittaa vaatteen saajalleen päälleen. Paremmin näkee miltä se näkyy. Ja ihana tuo ulkoa tuleva valo, joka helpottaa tosi paljon kuvaamista ja värien kirkkautta. Kiitos Eerika kommentistasi :)

      Poista
  2. Molempien poikien vaatteet ovat hienoja! Haaveissa täälläkin on tehdä joku jumpsuit kevääksi puuvillasta tai ohkasesta trikoosta, mutta jotenkin ne kanttausten määrät aiheuttaa vilunväristyksiä ja se vetskarikin... Ehkä joskus :). Mutta hienoa, että olet tehnyt sen jumpparin ja vieläpä ilomielin. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja aloittaa, kyllä se siitä sitten varmasti lutviutuis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi varmasti saat tehtyä upean ja ihanan Jumpsuitin. Totta on, että resorin määrä on aikamoinen. Se kieltämättä hirvitti, että saanko sopivan jouston kanttaukseen. Etten vaan liian paljon venytä, jotta valmiiissa vaatteissa reunat kupruilee liian kireän resorin takia. Pidin kevyen venytyksen ompelussa. Vetoketjussa sama juttu, että suoristanko sopivasti reunaa vetoketjua ommellessa, etten vaan jälleen liikoja venyttele :) Kuulostaa kauhealta, mutta ei ollenkaan paha. Mukava oli tehdä! Kiitos kovasti Aarrerasia:)

      Poista
  3. Todella ihana jumpsuit! Tuo kangas on niin herttainen. Jospa sieltä näkyi hirvestä vilaus, tai ehkä karhu tosiaan jo heräilee talviunilta. Meillä on pojalle kotitöistä tarrataulu, johon siis saa tarran aina autettuaan jossain kotityössä (lelujen keräys ei kuulu näihin tarratöihin ;)). Tarrataulun täytyttyä saa jonkin pienen lelun, uimahallissa käynnin tms. Annan jokaisesta kuvauskeikasta yhden tarran, konstit on siis monet suostuttelussa. Hyvin olet saanut tuon halkion onnistumaan isomman pojan paitaan! Joskus ne käsityölehtien ohjeet on kirjoitettu käsittämättömän hankalasti. Vaikka olen alaa opiskellut ja sillä työskennellyt, olen monet kerrat ollut ymmällään ohjeiden ääressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi siinä kuvaajalle tullut kiire, jos se karhu olisi sieltä nurkan takaa tepastellu :D Hupasia nuo pienten jutut! Onpa kiva tapa motivoida lasta eri jutuista. Tämä kuvattavana oleminen on kyllä oiva syy saada tarra :) Ei se niin hauskaa varmastikaan lapsesta aina ole. On se kyllä niin totta, että ne ohjeet on joskus niin käsittämättömän hankalasti kirjoitettu. Helpompi sitten soveltaa itse. Onneksi tuo onnitui kuitenkin kohtuullisen hyvin. Uskaltaa uudelleenkin kokeilla. Kiitos sinulle, Hanna Mi :)

      Poista
  4. Mulla on vielä jumpsuitit tekemättä. Ihanan puvun oot Pienelle tehnyt. Minunkin pitäisi. Mistä tuo hauska kännykkätrikoo on peräisin? Se saattaisi kelvata minunkin koulupojalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän ihmeestä olen tuon kankaan hommannut ? Se on ollut noin vuoden verran minulla ja jostain syystä en ole saanut sitä ompelun alle. Kunnes nyt päätin kokeilla siitä jotain ja erittäin kiva kuosinen se olikin. Olisikohan niin, että ostin paikallisesta kangaskaupasta sen kankaan. Harmi kun nyt en muista tarkalleen. Jos sen joskus saan vielä selville, niin ilmoitan sinulle :). Kiitos Pikku Akka kommentistasi!

      Poista
  5. Tuo siilikangas on kyllä söpöä ja ihanat nuo paikkataskut tuolla takana, kun ovat eri kankaasta. Minullakin on muuten jumpsuit kokeilematta :) Noille isommille pojille on kyllä jo hankala löytää kuviotrikoita, jotka kelpaavat, ollaan taidettu ennekin tästä asiasta "paasata". Melkein tuntuu että yksiväriset paidat yhdellä isommalla kuvalla tai tekstillä ovat vaan mieleisimpiä, meillä ei oikein nuo raidatkaan enää mene. No ne ohjeet on kyllä hankalia - yleensä just silloin tulee ongelmia, kun niitä alkaa lukemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ollut mitenkään ihastunut jumpsuit- asuihin varsinkaan isommilla. Mutta näin pikkuiselle se on ihana kotoilu/leikkiasu. Tähtitrikoot on vielä mennyt isommilla, mutta kohta niitäkin on käytetty jo niin monta kertaa, että jotain muuta pitäisi keksiä. Olisi ihan kiva vielä ommella isommillekin kun ne vielä kelpuuttavat äidin tekeleitä :) Ompeluohjeista vielä, että joskus on tosi mukava oikein seurata ohjeita vaihe vaiheelta ja ommella niiden mukaan. Mutta kyllä omat sovellukset vievät voiton. Paljon enemmän antaa itselle kun saa kehiteltyä jonkin kivan idean ja toteutettua sen. Kiitos kovasti kommentistasi, Krista :)

      Poista
  6. Hauskasti keksitty tehdä nuo resorit jumpsuitissa siilin sävyillä!

    Takataskut tikkauksineen kruunaa puvun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinisen talon Neiti :) Minusta tuo malli oli kivasti istuva ja koko oli lapsen kokoa vastaava. Resoreiden väreillä saa kyllä tosi paljon vaikutettua asun kokonaisilmeeseen.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Joo, on niin kiva katsella lapsen päällä sitä. Ja näkee, että se päällä on mukava touhuta :) Kiitos Kehrä!

      Poista
  8. oi! nyt se on jo siinä!!! on aivan ihana...niin osaan kuvitella kurkistukset! :) kiva myös tuo isomman pojan :) paita. kyllä nyt pitäisi munkin jo ryhdistäytyä tuolla ompelun saralla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ollut kyllä aivan ihana ja on niin suloisen näköinen pojan päällä. Sinähän teet niitä ihania töitä jatkuvasti :-) Teepä postaus niistä, ne on niin kauniita :-). Kiitos Hanna!

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.