perjantai 7. maaliskuuta 2014

Ratsastushousut ja tähtipaita



Nämä housut ovat aiemmassa postauksessa mainitsemani housut, jotka oli tarkoitus valmistua jo kauan sitten. Onko jollakin muullakin niin, että saat idean jostain ja haluat toteuttaa sen? Kuitenkin lopputulos on aika haastellinen ja työ meinaa joutua kaappiin työläytensä vuoksi. Näin meinasi käydä tälle minun housuompelulle. Mutta onneksi sisältä löytyi sen verran sisua ja kärsivällisyyttä, että housut loppujen lopuksi sittenkin valmistuivat :).

Olin tosiaan päättänyt tehdä ratsastushousut, joissa on eri kankaasta haarukset. Kaavoja ei ollut ja en viitsinyt alkaa niitä piirtämään, koska kuitenkin olisin joutunut niin paljon niitä muokkaamaan hoikalle tytölle sopiviksi. Niinpä leikkasin vanhat housut palasiksi ja tein niistä kaavat, joihin lisäsin haaruksiin tulevat muotoilut.


Vyötärö on tytön toiveesta korkea. Näin ne istuvat ja pysyvät hyvin jalassa. Leikkasin vyötärökappaleen mittojen mukaan ja lisäsin kaitaleen sisään vielä varmuuden vuoksi leveän kuminauhan. Sivusaumassa oleva vetoketju helpottaa kapeiden housujen päällepukemista. Kangas on napakkaa, mutta hyvin joustavaa polyesteriä Eurokankaasta. Kangas on kuulemma sukelluspukukankaan tyylistä, joka on tehty asustekankaaksi. Haaruksissa oleva kangas on tekonahan tyylistä kangasta EK:sta.


Pitihän housuille tehdä paita ja sen ompelin Eurokankaan paloista ostetusta ohuehkosta collegesta. Lisäsin etukappaleelle tähden, joka muodostuu kahdesta päällekkäisestä tähdestä. Malli paitaan on tytön vanhasta collegesta. Siinä onkin muuten kiva malli, tuollaiset roikkuvat hihat ja etu-ja takakappale levenevät yläosaa kohden.


Kiva kun joku projekti tulee valmiiksi, näin ei keskeneräiset työt sitten kummittele pöydällä. Nyt voi hyvillä mielin alkaa keskittyä taas uusiin inspiksiin :)

Erittäin antoisaa ja leppoista viikonloppua teille lukijat ja sydämellisesti tervetuloa uudet lukijat. Toivottavasti viihdytte täällä :)




24 kommenttia:

  1. Hyvännäköiset housut ja paidan mallikin tosi kiva.

    VastaaPoista
  2. Nämä on ihanat housut <3. Minäkin olen suunnitellut tällaisia, mutta juurikin se ettei ole kaavaa eikä edes niitä vanhoja housuja, mistä voisi ottaa mallia, niin housujen teko on toistaiseksi lykkäytynyt hamaan tulevaisuuteen :). Meilläkin on niin hoikka tuo vanhin tyttö, että pitäisi ensin löytää hyvä housumalli, mistä sitten alkaisi tämmöisiä ratsastushousuja rakentamaan. College on niin muodikkaan näköinen, kiva idea tuossa tähden toteutuksessa sinulla. Kyllä varmasti tyttö on ollut tyytyväinen tähän kokonaisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista <3. Minullakin on ollut pitkään mielessä kokeilla tämäntyylisiä housuja. Toisaalta kiinnostaisi myös itselle, mutta lapselle on kuitenkin helpompi tehdä. Oikeasti olisi halunnut taitteelta nuo haaraosan nahkapalat, mutta olisi vaatinut niin paljon lisätyötä muotoilla niitä. On tosi haasteellista löytää hoikalle ja pitkäjalkaiselle tytölle sopivat housukaavat. Minulla olisi haaveena oppia itse kaavoittamaan housuja ja yleensäkin vaatteita. Tiedätkö mitään linkkiä tai kirjaa, jonka kautta voisi saada oppia tähän ? On muuten niin kiva tehdä just sellaisia vaatteita mistä lapsi tykkää ja uskon tuon paidan varsinkin olevan just neidin mieleinen. Varmaan housutkin ovat hyvät, mutta ne ovat enemmänkin minun testausinspiksiäni :)

      Poista
    2. Olen aikoinaan 2 eri koulusta saanut ohjeet niin pohjoismaiseen peruskaavajärjestelmään kuin saksalaiseenkin, ja silloin aikaa ennen lapsia kun kuosittelin omilla mitoilla tehdyistä peruskaavoista vaatteita itselleni niin melkein enemmän tein tuon saksalaisen järjestelmän pohjalta. Itsellä ei ole kokemusta Joka tyypin kaavakirjasta, jota monet käyttävät, en tiedä kuinka "peruskaavamainen" se on. Sitten on olemassa Lasten pukineiden peruskaavakirja, jota ei ole enää saatavilla. Kirjastosta kannattaa kysellä. Kuten myös naisten pukineiden peruskaavakirjoja, jos haluat ihan omilla mitoilla alkaa kaavoja piirtelemään. Entäpä kansalaisopiston kurssit, löytyisikö sieltä? Mun pitäisi kanssa päivittää uusiin mittoihin mun kaikki peruskaavat, tai edes se puvun peruskaava.... :)

      Poista
    3. Pitääpä kysellä kirjastosta, saattaa hyvällä tuurilla löytyä. Mulla on pari joka tyypin kaavakirjaa, mutta ei ole pahemmin tullut niihin tutustuttua. Pitääpä kyllä katsastaa niitäkin tarkemmin. Muistelen, että niissä on ainakin jotain kaavan muunnosohjeita. Mietin just, että oppisipa mittanauhalla ottamaan mittoja ja niitä hyödyntämällä piirtelemään kaavoja. Ehkä vähän turhan haastava ajatus, mutta niitähän on hyvä ottaa käsittelyyn ainakin välillä :). Kiitos Krista :)

      Poista
  3. Muodikas kokonaisuus, varmaan teinin mieleen. :) Ihanan siisti työnjälki näkyy, kun katsoo vetskarikuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tyttö tuntui olevan mielissään asusta ja se palkitsee myös tekijääkin :) Jouduin aika paljon kavennella näitäkin pöksyjä ennenkuin sain ne oikean kokoiseksi ja tuntui, että saankohan minä ollenkaan siistiä jälkiä aikaiseksi :) Suuret kiitokset sinulle Pikku Akka!

      Poista
  4. Wau - todella hieno kokonaisuus. Mun pitäisi myös ommella ratsastushousut. Ja todella olen googlettanut ja etsinyt jos jostain löytyisi kaavoja. Mulla esikoinen on taasen pyöreähkö ja kuopus kukkakeppi eli haastetta olis… Löytyisköhän EK:sta vielä tuota kangassta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurokankaassa oli meilläpäin tuota kangasta palalaatikossa. Toivottavasti löydät sitä teiltäpäin :) On kyllä niin hankala saada oikean kokoisia kaavoja. Haastetta riittää :) Itsekin googletin kuvahaun avulla ratsastushousuja ja sain sieltä ideaa housujen tekoon. Kiinnostaisi kokeilla joskus siten, että haaraosan palaset ovat jotain kuviokangasta ja ympärillä olevat osat yksiväristä. Onhan tämä aika haasteellista, ainakin minulle, mutta äärimmäisen palkitsevaa kun valmiiksi saa! Kiitos sinulle Ulrika kommentistasi :)

      Poista
  5. Voi vitsi mikä asu!! Niin hieno että voisin vetää ihan samat vaatteet itellenikin päälle :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh :) Kiitos ja kumarrus! Kiva kuulla :) Kiitos Melina !

      Poista
  6. Upeat housut ja paita! Hienosti olet kyllä saanut onnistumaan, mielettömän hyvin istuvat housut! Työläät projektit tuppaa venymään. Niissä tarvitsee kuitenkin olla niin skarppina, ettei ihan joka ilta jaksa ajatella vaikeita ratkaisuja. Kristalla olikin tuohon kaavan piirtämiseen hyviä vinkkejä. Samoja olen minäkin käyttänyt ja tuosta saksalaisesta kaavajärjestelmästä tykkään itsekin enemmän. Ainakin oman kokemuksen mukaan olen saanut kaikkein istuvimmat vaatteet sillä. Muistaakseni Made by Linnea - blogissa oli jokin peruskaava systeemi ja ohjeita niiden muokkaamiseen omiin mittoihin sopiviksi, jos oikein muistan. En kyllä äkkiseltään muista miten siellä on neuvottu ne asiat, kun ei ollut itselläni silloin tarvetta tutkia tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on just hyvä kun pikku hiljaa ongelmakohtia miettii, niin ratkaisuja saattaa sitten löytyä aivan yllättäviäkin. Ennen helposti jätti kesken vaikeat projektit. Nyt on jotenkin oppinut keksimään ratkaisuja ja kokenut sitten onnistumisen iloa kun saikin työn valmiiksi. Mielenkiintoisia nuo kaavajärjestelmät. Kokeilinkin googlettaa tuota saksalaista kaavajärjestelmää, mutta en vielä oikein löytänyt kunnon sivuja. Pitää vielä tutkia noita Kristan mainitsemia kirjoja, josko niiitä sattuisi vielä jostain löytämään. Käynpä vielä kurkkaamassa tuota mainitsemaasi blogia. Pitää ottaa itselle haasteita ja päättää selvittää ne. Sillä laillahan myös oppii, vaikka kantapäänkin kautta :) Suuret kiitokset sinulle Hanna Mi !

      Poista
  7. Vau, mikä setti! Vaivannäkö kannatti ehdottomasti. Ihan äimistyneenä katselen, miten taidokkaasti olet housut tehnyt! Tuo on muuten todella hyvä idea, että ottaa vanhasta paidasta kaavat. Juur mietin, että pitäis uudesta kirppisaarteesta tehdä monta kopiota.. saas nähdä jos vaikka sais aikaseksi joskus :). Sillä välin voin ihailla näitä sun teoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aarrerasia <3. Olen monesti laiska piirtämään kaavoja ja sen takia hyödynnän paljon vanhoja paitoja leikatessani. Se on kyllä näppärää :) Kokeilehan hyödyntää löytösi uusiin kuosiin!! :)

      Poista
  8. Upeat housut ja tosi kiva kokonaisuus! Ihailen noita taidokkaita yksityiskohtia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mukava kuulla :) Välillä kävi epätoivo mielessä ja ajattelin tuleeko tästä yhtään mitään. Mutta onneksi jaksoin vääntää loppuun asti :)

      Poista
  9. Tykkään! Erittäin onnistuneita molemmat, taas!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä voisin laittaa nämä itsellekin :) Kiitos Tuomitarha :)

      Poista
  10. Kyllä! Niin mielettömät!! ♥ *anna*

    VastaaPoista
  11. Olen aika paljon myöhässä tästä aiheesta: SK:ssa on ollut ratsastushousujen kaavat ja jopa tarvikepakettikin joskus. Lehden arkistosta kaavahaulla voisi vielä löytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle:-) . Pitääkin kokeilla googlettaa. Kätevä jos saa mukaan myös tarvikepaketin.

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.