tiistai 1. huhtikuuta 2014

Seula käytössä ja valmistakin tuli




Kokeilin taas kankaanpainoseulan käyttöä. Melkoista harjoittelua se vielä on, mutta laitanpa teille joka tapauksessa kuvia eri vaiheista. Muistakaahan sitten, että en ole käynyt missään kursseilla tai koulussa, joten joku kohta saattaa mennä ehkä vähän hassusti :). Pääasia, että työskentely on mukavaa ja jotain lopputulostakin syntyy. 

Piirsin tällaisen tyttösen kuvan, jonka suunnittelin siten, että minun olisi mahdollisimman selkeää leikata paperiveitsellä kohdat, joista väri menee kankaalle. Väritin tummaksi kohdat, jotka leikkasin paperiveitsellä auki ja näihin kohtiin tietenkin väri tarttuu. Kunnianhimoisesti ajattelin, että saan pienet valkoiset kohdat, kuten esimerkiksi huulten, silmien ja korvien osat pidettyä matkassa mukana. Mutta osat olivat niin pieniä, että hukutin niitä jo alkumetreillä. Ajattelin siis, että asetan ne vain paikoilleen seulan alla, mutta tämä harjoittelu jääköön myöhemmäksi. Kuva on siis piirretty alunperin tavalliselle kopiopaperille, jonka läpipiirsin litoposterille / elävänmallinpaperille.



Tässä kuva on leikattu paperiveitsellä valmiiksi. Paperiveitsen on oltava hyvä, mutta se on sitten myöskin erittäin terävä eli varovainen pitää olla. Pidin alustana ylimääräistä hyllylevyä ja sen päällä vielä sanomalehtiä. Tämä pehmustus varmasti riittää painamisen alustaksi, mutta lisäsin vielä tasaista kangasta sanomalehtien päälle. Tämä tuo joustoa kun raakkelia vedetään seulan päällä.

Eli kuva on nyt asetettu kankaan päälle ja sen päälle asettelin seulan. Paperin voisi tietysti kiinnittää seulaan varovasti maalarinteipillä. Mutta en tällä kertaa laittanut mitään kiinnitystä ja kuva pysyi hyvin seulassa kiinni. Tein kuvasta aika tarkkaan seulan pohjan kokoisen. Kannattaa leikata paperista mieluummin hieman suuren kuin seulaa pienemmän, sillä tällöin väri muuten pääsee levittymään vääriin paikkoihin. Tyhjät kohdat voi toki peitellä valkoisella paperilla.



Käytin painamisessa Emo -värien peittovärejä. Seulassani näkyy edellisen painamisen kuva, vaikka yritin pestä silloin seulaa mahdollisimman hyvin. Ehkä peittovärit nappaavat tiukemmin kiinni ? Asettelin lusikalla väriä seulan yläosaan ja lähdin vetämään raakkelilla napakasti alaspäin. Toisella kädellä pidin seulaa paikoillaan. Alaosassa vedin lusikalla väriä raakkelista seulaan ja lähdin vetämään taas ylöspäin. Näin tein muutaman kerran ja homma oli valmis.


Seuraavaksi otin seulan alanurkasta kiinni ja lähdin nostamaan seulaa kankaasta irti.


Oikella on ensimmäinen painokuvani. Nostettuani seulan kankaalta asettelin sen uuteen kohtaan kangasta ja lisäsin punaiseen väriin harmaata peittoväriä, jolloin sain aikaiseksi vasemman puoleisen tytön kuvan.


Tässä lisäsin harmaata väriä reilusti lisää, jolloin sain voimakkaasti harmaa/hopeasävyisen tytön. Alapuolella olevan vasemman puoleinen tyttö muodostui, kun lisäsin reilusti mustaa väriä seulaan.

Projekti olisi toteutunut vielä paremmin, kun olisin jättänyt punaisen värin kokonaan pois. Se oli nimittäin huomattavasti jäykempää ja kuivemman oloista mitä muut käyttämäni värit. Minusta se jotenkin tukki seulan hienon hienoja rakoja aiheuttaen sen, että väri ei tarttunut täydellisesti kankaalle. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen ja seuraavalla kerralla voin huomioida asioita taas paremmin.

 Kun kankaanpainanta on valmis, on erittäin tärkeä heti pikaisesti pestä seula ja raakkeli. Pesin seulan juoksevan veden alla hieroen pintaa varovasti sormellani :), pehmeä sieni olisi parempi. Pitää olla tarkkana, että ei liian lujasti hiestä seulan pintaa, muuten 
siihen tulee reikiä. 

Jotain outoa painamisessa tapahtui, koska kuvani oli tarttunut seulaan niin tiukasti, että jouduin veden kanssa irrottamaan sen. Edellisellä kerralla se lähti aivan helposti siitä irti. Johtuiko tämä liian kuivasta painoväristä tai siitä miten päin paperini oli seulassa kiinni? Toinen puoli paperista on liukkaampi kuin toinen. Tämä on asia, jonka tarkistan seuraavassa projektissa.



Eli mitä painokuvista sitten syntyikään :) Niistä muutamia kuvia!


Ekaluokkalaisemme on toivonut minulta hihattomia toppeja. Punainen tyttö pääsi punaisten resorien kera piristämään valkoista trikookangasta. Pitihän näin tyttömäiseen asuun lisätä vähän pitsiäkin.


Joustamattoman pitsin takia lisäsin takakappaleelle pienen napitushalkion.


Tämä tyttö oli minusta niin hauraan ja herkän värinen, että halusin paitaan röyhelöhelman. Röyhelö on poimutettu valkoisesta verhokankaasta. Pitsin alla on myös valkoinen trikookangas poimutettuna.




Hopeatytön tein Ottobre 1/2014 Owl Princess malliin. Siinä on kauniin tyttömäinen, kaareutuva helma ja malli on muutenkin tosi kivasti istuva. 

Tällaisia juttuja tällä kertaa. En varmaan viitsi usein tehdä samasta kuvasta useita eri versioita samalle lapselle. Mutta seulan idea on näppärä, kun kuvaa pystyy hyödyntämään useamman kerran. Onhan niitä moniakin käyttötarkoituksia, mihin samoja kuvia voi hyödyntää.

Tästä postauksesta tuli aikamoisen pitkä ja ohjeeni ei ole mikään paras, mutta mukava jos jaksoitte tänne asti :)

Palataan asiaan ja nautitaan aurinkoisesta keväästä !





30 kommenttia:

  1. H i e n o j a!
    Niin erilaisia kuitenkin! Vautsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuomitarha :) Onhan ne todellakin omanlaisia!

      Poista
  2. Kauniit kyllä molemmat ja kivan malliset nuo molemmat paidat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu :) Mukavasti saa kyllä vaihtelua, vaikka kuva onkin sama kun hieman muuttaa mallia.

      Poista
  3. Kiitos selkeistä kuvista, havainnollistavat kyllä ohjetta paljon tällaiselle, joka ei seulaa ole ikinä käyttänyt. Niinhän se varmasti on tuonkin asian kanssa, että harjoittelemalla oppii, seuraavissa töissä olet jo taas viisaampi :). Minun suosikki näistä valmiista tuotteista on yllätys, yllätys tuo pitsihelmainen toppi - niin suloinen! Toivottavasti aurinko pilkistää jälleen huomenna, täällä satoi tänään lunta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän tosi paljon tuosta pitsiröyhelöstä. Olisi muuten itsellekin kiva:) Miltä lie näyttäisi itsellä ;) Aivan näin, harjoittelun kautta tulee tulosta. Aina ei ole tietysti mukava kahlata kantapäiden kautta, mutta aika antoisaa kun onnistuu :) Ompeluiloa ja aurinkoa sinulle, kiitos Krista!

      Poista
  4. Kankaanopainaminen on kyllä niin koukuttavaa. Kivan tyttömäisiä toppeja olet tehnyt tyttösille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Helmoja ja Hepeneitä- blogin kautta, että teille on syntynyt poikavauva <3. Runsaasti onnea ja paljon kasvua pienelle ihmeelle <3. Suuret kiitokset sinulle kommentistasi, Pikku Akka!

      Poista
  5. Todella selkeä ohje, en ole koskaan käyttänyt seulaa muuta kuin valottamalla. Ja se on aika työlästä. Tätä voisikin kokeilla vaikka joululahjojen yhteydessä. Kiitoksia! Ihanasti käy tyttö (siis sekä sinun piirtämäsi että oikea :)) noihin vaatteisiin. Pitsit sopivat kyllä kuvan herkkyyteen. Pidän paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle taas tuo valottaminen on täysin hebreaa, mutta ehkä sekin joskus aukeaa :) Kyllähän erilaisista kursseista saisi paljon tietoa ja juuri erilaisista työtavoista. Ja niissä on vielä kunnon työvälineet eri juttuihin. Antaahan painaminen uutta intoa ompeluun ja erilaisuutta vaatteisiin. Lämpimästi kiitoksia Hanna Mi:)

      Poista
  6. Mielenkiintoista. Täytyypä pistää harkintaan tuollaisen kokeilu.. :). Kiitos ohjeista! Olet taas onnistunut ompeluksissa. Hienoja ja jotenkin erilaisia. Nautinnollista kevättä myös sinulle. Ihanaa, valoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Aarrerasia:) Onhan se ihana kun ompelemalla saa niin erilaisia vaatteita lapsille ja itsellekin. Kyllä nyt nauttiikin auringosta ja tästä valosta. Eikö ole ihmeellistä, että illallakin on vielä valoisaa. Lapsetkin ihmeissään kun pitää mennä nukkumaan valoisalla :)

      Poista
  7. Mielenkiintoinen tuo seulajuttu, joskus täytyy kokeilla. Ihania toppeja olit tehnyt. Meidän ekaluokkalainen selaili eilen blogiasi ja ihasteli tekemiäsi vaatteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kokeilemisen arvoinen juttu. Tuo mielenkiintoa ja on monipuolinen. Onpa kiva kuulla teidän samanikäisen kommentteja :) Kiitos tyttöselle ja sinulle !

      Poista
  8. Siis niin mielettömän ihania!

    VastaaPoista
  9. Voi, tuo olisi kyllä niin mielenkiintoista, mutta, mutta... Ehkä sitä joskus..!
    Aivan ihania vaatteita ihanalla kuvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi mukava juttu, joka onneksi ei vanhene :) Kiitos Eerika :)

      Poista
  10. Todella inspiroiva juttu! Nyt tiedänkin mitä seuraavaksi voisin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait insrpiraation !! Kiitos Sinisen talon Neiti:)

      Poista
  11. Ihana kuva ja hienosti toteutettu! Itse olen laiskistunut seulan käytössä - josko taas jakaisi alkaa seulailemaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä on ihan uusi juttu! Olisipa kiva nähdä mitä sinä olet seulan kanssa tehnyt :) Ehkäpä saat inspiksiä joskus :) Kiitos!

      Poista
  12. Näyttää kivalle, pitää joskus kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kokeilehan ihmeessä. Hupasta puuhaa :) Kiitos !

      Poista
  13. Voi että, tuo kankaanpainanta on yks sellanen asia, joka on ollu mulla haaveissa vaikka kuinka kauan. Ois mukava kokkeilla maalata seinällekki sabluunan avulla, mutta eipä oo tarvikkeita mitään.
    Ihania ompeluksia ja palijon oot teheny sen jäläkeen ku oon viimeks täälä käyny. Mukavaa kevättä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sabluunalla on myös näppärä tehdä. Ja onnistuisko seinälle jollain hyvällä tussilla ? Mukava kun kävit pyörähtämässä ja jättämässä terveisiä :) Samoin mukavaa kevään jatkoa! Kiitos sinulle Näppi :)

      Poista
  14. Oletpa söpön tytön piirtänyt. Paidatkin ovat herkullisen ihania. Taidanpas itsekkin hankkia välineet. Pari vuotta sitten tein joulukalenteriimme kangaspussit, joihin painoin ja piirtelin jouluaiheisia kuvia. Kankaanpainaminen on mukavaa. Ja mallien piirtäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pitsilankaa :) Piirtäminen jää niin vähälle, mutta kuinka se onkaan mukavaa puuhaa kun siihen ryhtyy. Samoin kangasvärien kanssa värkkääminenkin :)

      Poista
  15. Tosi ihania juttuja olet painanut! Minulla on myös tuo seula, pitääpä kaivella esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi itsekin taas tehdä pitkästä aikaa jotain seulalla. Ensin olisi vaan täydennettävä värejä. Alkaa olla jo värit niin loppu. Kiitos kommentistasi Saija:-)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.