maanantai 5. toukokuuta 2014

Maijat- kangas ommeltuna



Hieman jännittää laittaa tämä postaus :) Voitin tämän Maijat- kankaan upeasta Marakantti-blogin arvonnasta. Kiitos vielä sinnepäin :) Jotain ihanaa halusin kankaasta tehdä ja laittaa tänne blogiin esille. Olipa aika vaikea miettiä mitä tekisin. Mielessä kävi hupparia, paitaa ja yleensäkin jotain yläosaa. Halusin jotain nättiä, sillä onhan kangas niin tyttömäisen sievä. Ajatus tämän malliseen mekkoon tuli kuitenkin oman kellohelmaisen paidan myötä. Tyttönen niin toivoi itselleenkin kellohelmaista mekkoa nähtyään minun paitani :)


En halunnut kovin paljon leikellä kangasta ja tehdä ylimääräisiä saumoja, etteivät kuviot liikaa rikkoontuisi. Siksipä päätin tehdä yläosasta tuollaisen kimonohihamallisen (kai sitä siksi kutsutaan?).


Kellohelmaan en käyttänyt mitään kaavaa vaan vain mittanauhaa ja omia ideoita. Kuva on valitettavasti hämärä ja huono. Otin sen nimittäin illalla ja melko hämärässä tilassa. Mutta ajatuksen näette eli alareuna on taitteelta ja helman leveys muotoutui tuon malliseksi. Senhän voisi leikata täysin suorakulman muotoon, jolloin kelloisuutta tulisi vielä enemmän. Vyötärökaari muodostuu siitä, kun mitataan vyötärönympärys ja jaetaan mitta neljään osaan ja yksi neljännes osa leikataan kaarevaan muotoon. Varmasti tässä ohjeessa on teknisiä virheitä, mutta olen mielestäni saanut tehtyä tällä tavalla ihan kauniisti istuvia ja laskeutuvia helmoja.


Valkoisesta pitsistä tein irrotettavan kukkasen. Sehän on aivan kuin ruusukkeena kankaan tytön hiuksissa.


Ompelin mustavalkoisesta trikoosta ( EK:sta) leggingsit asusteeseen. Aika kivat, eikö vaan :)


Aurinko paistaa, mutta ilma on hyvinkin kylmä. Eiköhän lämpimät kelit vielä ilahduta meitä. Kovasti paljon on nyt tekemistä ja touhuamista: työjuttuja, pihajuttuja, kevään päättävien juhlien valmistelua ja arkijuttuja siinä ohessa. Ehkä ompelemiseen jostain löytyy aikaa :) Jonkinlaisessa epämääräisessä aikataulussa päivittelen sitten tännepäin niitä ompelujuttujani.

Työniloa ja mukavia päiviä teille!



27 kommenttia:

  1. Oi että miten ihana toi kangas ja koko mekko on!! Ihan täydellinen kesään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä niin suloista kangasta, että :) Ihana kyllä käsitellä tuollaisia kankaita, mielekästä puuhaa. Kiitoksia Melina :)

      Poista
  2. Onpas taas nätti kesäsetti! Päivittele blogia siten miten kiireeltä ehdit ja jaksat ja eihän niitä ompeluksia suinkaan tarvi suoraan paininjalan alta tänne laittaa. Uusia ne on meille vaikka ne olisivat käytössä jo kerinneet olla :) Keväisin tuntuu aina olevan kovasti kaiken näköistä puuhaa, onneksi ne on yleensä mukavia sellaisia :) Mukavia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika <3 Onneksi puuhat ovat todellakin pääasiassa mukavia ja mielenkiintoisia juttuja. Välillähän sitä itse kasaa ittelleen stressiä ;) Kyllähän käsityöt antaa taas mukavaa vastapainoa kiireen keskellä. Miettiihän sitä tätä blogin päivitystä, että olisi kiva kohtuullisen säännöllisesti päivittää, mutta pitää tosiaan tehdä tilanteen mukaan :) Ihania hetkiä arkeesi!

      Poista
  3. Tästä kankaasta minäkin tykkään kyllä paljon. Nuo legginssit sopivat kyllä tosi hyvin kokonaisuuteen ja mekko on tosi suloinen. Meilläkin tuntuu, että tämä toukokuu on melkoista hulinaa, ihmeen hyvin olen silti löytänyt aikaa ompeluun, ainakin sellaisiin nopeisiin juttuihin. Ja olen niin riippuvainen käsitöistä, että tuntuu, että tarvitsen niitä jossain muodossa aina viikon varrella ;). Kesällä olen yleensä jossakin vaiheessa pitänyt hieman pitemmän ompelutauon, viime kesänäkin peräti 3 viikkoa, sitten ajatukset ja ompeluideat syksyksikin lentelivät taas kirkkaina. Paljon itsellä ainakin riippuu keleistäkin, kuinka paljon tulee käsitöitä kesäisin tehtyä. Jos on sateista ja pilvistä niin yllättävän hyvin sitä kesälläkin silloin viihtyy koneen ääressä ;) Tulipas nyt pitkät höpinät tähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin nautin valtavasti käsitöiden tekemisestä. Siitä saa niin paljon iloa ja näkee oman työn jälkeä. Tietysti myös se, että kokee onnistuvansa, antaa positiivista energiaa :) Minunkin tulee kesäisin usein ommeltua. Ja juuri jos ilmat eivät houkuttele ulos, niin silloinhan on mitä parasta ommella. Lämpimästi kiitoksia Krista :)

      Poista
  4. Oi miten superKAUNIS mekkonen ja kivat legsut!! Kiitos ohjeesta helmaan :) Tuleeko tuo sauma siis keskitakakohtaan? Mie tarviisin näköjään vielä rautalankaisemman mallin ;) Tuo Maija-kangas on kyllä kertakaikkisen ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi miten huonosti annan ohjeita :) Eli tarvit kaksi tuollaista palasta. Taitekohdat tulee etu- ja takakeskikappaleelle ja molempiin sivuihin tulee saumat. Kiitoksia sinulle Hannariina :)

      Poista
  5. Ihan mielettömän kaunis setti! Vau! Ruusuke on kiva idea ja leggarit käy hienosti kokonaisuuteen. Kyllä meni kangas oikeaan osoitteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli minulla kyllä mieletön tuuri :) Mukava kuulla, että tykkäsit lopputuloksesta. Tokihan jonkin verran mietitytti, että mitä teen, etten vaan pilaa ihanaa kangasta. Mutta tähän kyllä tykästyin itsekin :) Kiitos sinulle Hanna!

      Poista
  6. Tosi suloinen mekkonen ja noi legginsit sopii aivan täydellisesti pariksi, hurjan kaunis asu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu :) Tykkäsin yhdistää pallokankaan Maijat- kuosiin, koska siinäkin oli niin kivasti ripauksia tuota musta-valkoista.

      Poista
  7. Tämä on kaunis, herkkä. Ja todellakin legginsit passaa tuohon kaveriksi. Olen huomannut, että musta-valkoinen käy aika moneen kankaaseen pariksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta-valkoinen kivasti raikastaa monenlaisia sävyjä ja kuoseja. Antaa myös sopivasti särmää :) Kiitos Paula sinulle!

      Poista
  8. Voi suloisuus, miten ihana mekko! Ja nuo palloleggarit sopii mekon kanssa ihan täydellisesti.

    VastaaPoista
  9. Kaunis on mekko ja legginssit sopii hienosti! :)

    VastaaPoista
  10. Ihanasti olet saanut yhdistettyä kankaaseen käyvän vaatteen mallin! Tuli todella kaunis mekko, ruusuke on oikein kiva lisä. Legginsit käyvät hyvin mekon pariksi, niille on varmasti käyttöä muutenkin. Välillä ne ompelujutut jäävät vähemmälle, mutta teet sitten kun aikaa on :). Ompelu ja blogin kirjoittelu on parasta silloin, kun siitä ei tarvitse ottaa ylimääräistä stressiä. Minulla tulee paljon ommeltua pitkin vuotta, mutta suurinosa on kaikkea korjausompelua läheisille, joten niistä ei oikein blogiin asti ole kirjoittaa. Keväisin luonnollisesti menee pihahommissa minullakin aikaa, joten niin paljoa ei ehdi ompelukoneen äärelle. Toivottavasti nämä säät lämpenisivät! Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan näin :) Onhan tämä aika jaksoittaista. Välillä on vaan enemmän touhuja ja välillä rauhallisempaa. Mutta hyvä näin :) Pitää vaan osata jaksottaa tekemisiään oikein. Ainahan se ei ole kyllä oikein helppoa ;) Usein suunnittelen ompelevani kesävaatteet hyvissä ajoin, sitten kuitenkin ompelen niitä hellekeleillä, koska inspis iskee :D. Olisi kyllä kiva, kun lämpenisi edes vähän. Toppatakkia tarvitsee ainakin täällä meillä päin vielä kovasti. Lämpimät kiitokset Hanna Mi :)

      Poista
  11. Kauniisti ommeltu mekko, pidän siitä kovasti.

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.