lauantai 9. elokuuta 2014

Mekko ja takki inspiroivat minua



Löysin mielenkiintoisen lehden lehtikioskista. Nimittäin aivan sattumalta nappasin käteeni lehden "Allt om Handarbete" ja ihastuin kovasti. Onkohan teistä kuinka moni bloggaaja jo maininnut tämän lehden ja en ole hoksannut noteerata sitä mitenkään:)  Mutta nyt nappasi!


Tämä farkkumekko ihastutti minua ja hyvällä tuurilla tiesin kaapissani olevan jo valmiiksi ohutta farkkupuuvillaa. Piirsin oikein kaavat, koska mekossa oli niin paljon yksityiskohtia, jotka olisi ollut vaikea toteuttaa ilman kaavoja. Ainut paha ongelma oli ruotsin kieli. Nolo myöntää, mutta en viitsinyt alkaa kääntämään ompelusanastoa suomeksi, niinpä päätin selvitä lehden kuvien perusteella ompelujärjestyksestä. Ja mielestäni onnistuin ihan hyvin :). 

Lisäksi ompelin yläpuolella olevan villakankaasta tehdyn jakkutakin ja ohje löytyi samaisesta lehdestä. Malliin olisi kuulunut vetoketju eteen. Enpä sattunut sellaista ompeluhetkellä omistamaan ja en jaksanut kauppaankaan lähteä sitä hakemaan, niin päädyin yhteen isoon nappiin, jolla takin saa kevyesti kiinni. Lisäsin hihoihin satiinivuoren, niin villakangas ei kutita ihoa.


Vyön letitin ohuesta nahkanarusta. 



Tuota lehteä hyödynnän lisää. Muutaman mallin sieltä jo nappasinkin mieleeni kypsymään. Ja kierros Eurokankaan palalaareilla vain vahvisti niiden kimppuun pääsemistä. 

Maanantaina alkaa koulu ja uskonkin tämän asun pääsevän tytön päälle ensimmäisenä koulupäivänä :)


Leppoista sunnuntaita teille !






24 kommenttia:

  1. Kyllä tytön kelpaa, aivan hurmaavat vaatteet jälleen! Tykkään tuosta farkkumekosta, herkkä ja "rouhea" samalla, ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Hannariina :) Minustakin tuosta farkkumekosta tuli niin kiva. Tykkään myös siitä, että se on sopivasti väljä tuoden asuun rentoutta.

      Poista
  2. Ompas söpöt vaatteet taas neiti saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon T :) Oli kiva tehdä noita vaatteita kun mallit oli niin kivoja. Sattumalta tuo farkkukangaskin oli valmiina kaapissa ja mahdottoman mukava käsitellä.

      Poista
  3. No se on just se sama lehti, mistä tein meidän tytöille ne ihanat mekot, joissa oli se aukko selässä :). Uusi numero on siis ilmestynyt, täytyykin käydä katsomassa lehtihyllyssä :) Tekemäsi mekko on tosi nätti ja ohut farkku sopii siihen mainiosti, tuo hihan kimonomalli on tosi viehättävä! Upea tuo jakkutakkikin ja valkoinen väri on suorastaan taivaallisen ihana!

    Lehdestä vielä sen verran, että siinä heinäkuun numerossa oli myös monia kivoja aikuisten malleja. Minä bongasin lehden lentokentältä ja myöhemmin huomasin, että saahan sitä Prismastakin. En myöskään ollut aiemmin noteerannut lehteä mitenkään vai eikö sitten ole ollut valikoimassa. Nyt on tänne ainakin mun mielestä tullut uusia käsityö- ja askartelulehtiä myyntiin, joita ei ole aiemmin ollut :)

    Mukavaa koulun aloitusta sinnekin päin Suomea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö :)Minulla oli pieni aavistus, että se olit sinä, mutta en vain muistanut mistä lehdestä kerroit. Hauska, että se oli juuri tuo lehti. Minäkin aivan sattumalta nappasin lehden lehtihyllyltä ja hieman sitä selailin ja samantien ihastuin. Jakkutakin malli oli tosi kiva ja haluankin tehdä myös vetoketjumallisena sellaisen. Jospa meidänkin Prismassa myydään tuota lehteä :) Kiitos paljon Krista!

      Poista
  4. Hurjan kaunis asu, mekko on tosi kivan näköinen ja loistava asu kouluun.
    Mukavaa koulun alkua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu :) Asua voi kyllä yhdistää aika monella tavalla. Mekkoa voi pitää myös kylmemmillä keleillä pitkähihaisen kanssa. Niin se vaan koulu alkaa ja tuo arjen aikataulut. Toisaalta ihan kiva juttu taas :)

      Poista
  5. Kaunis asu kyllä :)! Mie oon ite jo pitkään tilannu allt om handarbetea, on edullinen ja monipuolinen lehti, monessa parempi, kuin oma suuri käsityömme ;)! Mulle tulee myös Käsityö, viron suurin käsityölehti, sekin hyvä ja mielenkiintoinen, ilmestyy 4krt/v ja maksaa vain 19,90

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmasti järkevä tilata tuo lehti itselle. Tulisi myös edullisemmaksi. Jos yleisilme lehdissä on tuota tasoa, niin tykkään todella paljon. Aika mielenkiintoinen tuo Vironkin lehti. Helposti jämähtää niihin tuttuihin, mutta aivan huippua löytää uusia juttuja. Vieraskielisyys tuo oman "hankaluutensa", mutta tuopa samalla kielikylpyä itselle :) Ja jo kuvia katsomalla saa kivoja ideoita ja inspiksiä. Kiitos Sari sinulle kommentista!

      Poista
  6. Ihana, niin kaunis mekko ja takki. Sopivat enemmän kuin hyvin yhteen. Valkoiset tikkaukset ja napit ovat kyllä omiaan farkunsinisen kanssa. Kuvat ovat niin kauniin tunnelmallisia, aivan ihastuttavia! Mihin tuo lehti keskittyy? Ompeluun vai yleensä kaikenlaisiin käsitöihin? Oliko siinä pojille vaatteita? Kunnon kysymystulva :). Olen nähnyt kaupan hyllyssä lehden, mutten ole koskaan edes avannut. Iloa ja onnea alkavaan kouluvuoteen teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista Hanna Mi :)Tuossa ko. lehdessä oli eniten ompelujuttuja naisille, jotain sisustusjuttuja ja muutama asu tytöille ja pojille. Pojankin asu oli minusta kiva. Minulla on mennyt jotenkin ohi koko lehti. Mutta onneksi nyt löysin :)

      Poista
  7. Farkkumekko on hurjan hieno, kiva malli. Olet saanut tikkaukset ja napinlävetkin ommeltua niin siististi! Jakku sopii myös hyvin kokonaisuuteen. :) Kristan postauksesta muistan tuon lehden ja katselinkin sitä kaupassa, mutta eihän sitä täällä pikkumarkettien valikoimassa ollut. Täytyypä vilkaista seuraavan kerran kaupungilla käydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekon malli on kyllä tosi kiva ja hyvin selkeä tehdäkin. Napitushalkion alaosa tuotti hieman päänvaivaa kun se on tarkoitus olla päälle ommeltu, ainakin itse niin kuvasta päättelin. Jotenkin sen koitin siihen väkertää. Ihan oikeaa tapaa en tiedä miten se pitäisi tehdä. Mielessäni mietinkin, että mitenkähän saan napinlävet siististi tehtyä, kun muuten mekko tuntui etenevän mallikkaasti. Uskon, että kankaan laadulla oli vaikutus tuohon napinläpien loppuilmeeseen. Joskus tuntuu, että ei millään saa samanlaisia napinäpiä, vaikka koneeseeni pystyy tehdä automaattiasetuksen, jolloin voi tehdä peräkkäin juuri samankokoisia läpiä. Suosittelen lehden ostoa. Minä kyllä tykkäsin kovasti. Kaunis kiitos kommentista Manda :)

      Poista
  8. Tämä on ihana mekko! Täytyy vissiin ostaa itelleki tuo lehti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula:) Suosittelen ainakin vilkaisemaan. Itsellä kolahti. Toivottavasti myös jatkonumerot :)

      Poista
  9. Tosi kaunis mekko! Tykkään kovasti noista valkoisista tikkauksista. Myös takki on nätti ja sopii mekon kanssa hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pizzicato :) Lehdessä oli farkkumekko tikattu "ruskealla" farkkulangalla, mutta itsekin ajattelin valkoisen langan olevan enemmän oma juttu. Ensin meinasi harmittaa kun ei kaapista löytynyt sopivaa avoketjua, mutta onneksi hoksasin tuon nappijutun. Tuo jakku saa olla napin varassa. Pitää tehdä joskus erilainen versio, vaikka sillä vetoketjulla :)

      Poista
  10. Nätti setti! Ihana tuo mekko - kauniit tikkaukset ja muut yksityiskohdat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka:) Mukava kun joskus viitsii vähän enemmän väkertää ja tikata, niin lopputulostakin on sitten kiva katsella.

      Poista
  11. Tosi kivat ja kauniit vaatteet! Kyllä kelpaa kouluvuotta aloitella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Raisa :) Ihana kun pystyy mekkoja vielä käyttämään ilmojenkin suhteen. Myöhemmin sitten leggareitten ja pitkähihaisten aluspaitojen kanssa.

      Poista
  12. Ihana taas tämäkin ompelus, jotenkin niin klassisen kaunis! Laitoin sulle sähköpostiin kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja:) Kävinkin katsomassa kuvat ja palataan sen suhteen vielä asiaan :)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.