sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ompeluja ja haaveita



Ompelin tokaluokkalaiselle tyttösellemme kesäkuussa tällaisia vaatteita. Silloin oli kylmä, todella kylmä ja olimme lähdössä reissuun. Nämä vaatteet pääsivät silloin käyttöön, mutta aivan unohtuivat kaappiin loppukesän helteiden takia. 

Paita on leikattu jonkin kevään OB:n kaavojen pohjalta. Kankaana on kohtuullisen paksua trikoota. Housut leikkasin vanhojen housujen pohjalta. Vyötäröllä on reilu vyötärökaitale ja sivusaumassa vetoketju. Kangas on joustavaa puuvillaa. Molemmat kankaat olen ostanut paikallisesta kankaiden tehtaanmyymälästä.


Ompelin samaan aikaan myös nämä perustrikoopaidat. Jos oikein muistan, niin olen tilannut nämä pallokankaat Fabriinasta.
Ruskeapohjaisen paidan kaula-aukon huolittelin vaaleanpunaisella resorilla ja hihansuut ja helman käänteet huolittelin vaaleanpunaisella langalla. Kuvassa näiden värit näyttävät melkeinpä valkoiselta.


Blogikierrokset ja keskustelut muiden ompelijoiden kanssa ovat nostattaneet minulle kuumetta nauhankääntäjän/kantinkääntäjän ostamiseen. Aikomuksenani olisi kiinnittää se Janomen peitetikkikoneeseeni. Tykkään ommella trikoovaatteita ja ajattelinkin, että kiinnostaisi todellakin ostaa tuo ko. laite, jos se helpottaisi ja nopeuttaisi esim. paidan ompelemista resorikäänteiden suhteen. Otankin mielelläni vastaan ajatuksia ja kokemuksia kääntäjän käytöstä ja hyödyllisyydestä ?

Ompelutahti on ollut hyvin verkkaista viime aikoina. Siksi kai nytkin postaan jo kauan sitten ompelemiani vaatteita. Työkiireet ja kouluarjen aloittaminen ovat aikatauluttaneet päivän kulkua, ettei ole jaksanut / viitsinyt ompeluja aloittaa. Vähän väliä käyn kyllä kankaita hypistelemässä ja ideoimassa. Eiköhän arki tästä tasaannu :) 

Toivottavasti jaksatte pysyä kuulolla :) 

Mukavaa alkuviikkoa kaikille!







30 kommenttia:

  1. Valtavan kaunis tuo punainen setti! Ja hienoja ovat pallopaidatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Erja :) Niin mukava kun jätit kommenttia.

      Poista
  2. Näissä vaatteissa minua eniten viehättää nuo housut, kangas on tosi kaunis! Ja pusero sopii housuihin täydellisesti, kaunis tuo helman malli. Pallokuosiset vaatteet toimivat aina, ne ovat niin reippaita ja pirteitä! Kantinkääntäjästä minulla ei ole juurikaan omaa kokemusta, opiskeluaikana olen kyllä tainnut vastaavaa käyttää teollisuusompelukoneessa. Kehuja olen kuullut minäkin siitä ja varmasti, jos paljon trikoosta tekee, niin työskentelyä nopeuttaa ja helpottaa. Mukavaa arjen aherrusta sinne, ihan varmasti täällä pysytään kuulolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kukkakangas on jotenkin viehättävä ja punainen paitakangas passaa siihen mainiosti. Ei taida kääntäjä- kuume helpottaa ennenkuin se on kiinnitetty koneeseeni :) Siitähän se opettelu sitten alkaa. Onneksi netti on täynnä hyviä ohjesivuja, mistä apuja ongelmiin löytää. Niin ihana kun jaksat minua ilahduttaa kommenteilla <3. Kiitos!

      Poista
  3. Raikkaita ja kauniita vaatteita. Tykkään kovasti pallokuoseista. Voimia arkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin tykkään pallokuoseista, ovat niin ajattomia ja aina ihania. Lämpimät kiitokset Pizzicato :)

      Poista
  4. Onnistuneita ilmestyksiä kaikki tyynni! Mä olen seurannut kantinkääntäjän käyttöä sivullisena ja omalla kohdallani ajatellut,että en sitä tule hankkimaan. Kun on tuttu rutiini kanttauksessa ja hyvää tikkiä tekevä peittari,niin olen ollut tyytyväinen vaikka enimmäkseen trikoota ompelenkin. En koe kanttausta erityisen työläänä tai hitaana ja päinvastoin olen ajatellut,etten jaksa vedellä resorinpäitä mistään laitteesta näkyviin ja opetella,että minkä millin levyisenä se laitteesta kulkee läpi ja miten kulkee. Jään seuraamaan,miten sun käy laitteen kanssa ja voinhan minäkin joskus olla ihan toista mieltä asiasta ;D Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jätit kommenttia, Maria :) Minullakin on tosi hyvät kokemukset peittarini jäljestä. Alkuun se teki hyppytikkiä ja olin tosi pettynyt. Kunnes luin jostain, että langan laadulla ja hyvillä neuloilla on suuresti merkitystä ja niin on koneeni näiden muutosten jälkeen toiminut moitteettomasti. Saa nyt nähdä miten tämä kääntäjä vaikuttaa tikkiin. En ole pahemmin tarvinnut koskea koneen säätöihin. En koe mahdottoman työläänä resorien laittoa, mutta kuitenkin kiinnostaisi miten homma toimisi kääntäjällä kun kaikki tulee ns. yhdellä kertaa :) Saapa nyt nähdä, miten homman kanssa käy, mutta jäähän seuraamaan. Infoan ehdottomasti jos sen hankin :)

      Poista
  5. Punainen ja valkoinen yhdistelmänä on niin raikas, housuissa onkin todella kaunis kangas. Pidän myös paidan mallista, helma on kiva leveämpänä. Pallokuosi on tähtien ohella yksi suosikkini, ne toimivat aina. Minulla on kokemukset kääntäjästä vain opiskeluajoilta, tykkäsin kyllä käyttää silloin. Varmasti sellainen laite, josta toiset pitävät ja toiset eivät. Taitaa aika monella tämä syksy olla niin kiireistä aikaa, että ompelut jäävät vähiin. Minä kyllä jaksan odotella seuraavaa postausta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna Mi :) Uskon myös, että ajatukset jakautuvat kovastikin kääntäjän suhteen. Ehkä juuri miten se toimii, vaikuttaa mielipiteeseen. Tiedän henkilöitä, joiden mielestä se on tosi kätevä ja jälki on erittäin hyvä ja silloinhan laite on paikoillaan. En kyllä mielelläni ala säätämään laitteen kanssa. Toivon sen todellakin pelittävän heti :) Minustakin pallot ja tähdet ja miksei raidatkin ovat niitä kestosuosikkeja ja aina ihania. Eiköhän tästä ompelupuuhiinkin jää enemmän aikaa. Ja itsestähän se monesti riippuu, miten aikansa käyttää ;)

      Poista
  6. Ihania vaatteita on Koulutyttö saanut. Taitaa olla valinnan vaikeus aamulla, että minkä haluaa päälle pukea. Itse ihastuin tuohon punaiseen paitaan, erityisesti tykkään sen mekkomaisesta helmasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana tuo paidan malli. Sillä olen tehnyt muutaman muunkin paidan. Niin kivan tyttömäinen malli. Paljon kiitoksia sinulle Pikku Akka :)

      Poista
  7. Hienoja juttuja olet taasen ommellut. Ihana tuo ekan kuvan kokonaisuus, housukangaskin aivan herkullinen.
    Työniloa seuraaviin ompeluksiin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pitsilankaa :) On kiva jos saa aikaiseksi käyttökelpoisia vaatteita ja varsinkin sellaisia, jotka kelpaa päälle :D

      Poista
  8. Ihanan raikas tuo ylin setti ja kivan mallinen paita! Pallopaidatkin on oikein suloisia! Täällä ollaan vähän samanlaisissa tuntemisissa mitä tulee käsitöihin. Ei meinaa aika riittää vaikka mulla ei olekkaan niitä työkiireitä :) Alkusyksyt (ja keväät) tuntuvat aina olevan jotenkin kiireistä aikaa. Ja kesällä ei niin malta istua ompelukoneen äärellä. Mutta eiköhän sitä syksymmällä taas kerkiä käsitöitäkin värkkäämään... Mukavia hetkiä sinne ja tsemppiä arkiseen aherrukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kyllä, että päivät karkaavat käsistä :) On totta, että monenlaiset menot ilmestyvät näin syyslukukauden alussa. Mutta eiköhän se tästä :) On vaan niin mahdottoman mukava kun saa jotain käsitöitä aikaiseksi, niin piristävää. Pitää kaivella keskeneräisiä neuletöitä myös esille, jos jossain vaiheessa niitäkin saisi valmistettua loppuun. Ompelutyöt yleensä tulevat valmiiksi, mutta neule- tai virkkaustyöt tahtovat jäädä hieman kesken ;) Kovasti kiitoksia sinulle Eerika kommentistasi !

      Poista
  9. Ihania vaatteita olet ommellut, erityisesti nuo housut ihastuttavat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa :) Mukavan pirteää tuo housukangas, eikö vain !

      Poista
  10. Mulla on varmaan aina sama kommentti mutta: Oot niin taitava! :)
    Iloista uutta viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että ajattelet noin <3. Kiitos Hannele ja erittäin ihanaa alkanutta viikkoa teillekin :)

      Poista
  11. Ihana se punainen tunika, yksinkertaisen kaunis! Kantinkääntäjästä en luopuis einää, eniten tykkään nopeudesta. Aluski kauhistutti resorin menekki, paljon tuntui menevän mutta tottuhan kaikkeen;) Kokeilemalla lötää ne omat säädöt, minulla melkein aina ne samat. Hyppytikki on minulla merkki neulojen vaihdosta, ja tosiaan lankaa on pakko olla hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että sinulla on hyvä kokemus kääntäjästä. Jos satut tämän kysymyksen vielä huomaamaan, niin olisi kiva kuulla, että miten teet kääntäjän kanssa eli jos kaula-aukko on tehty kääntäjällä, mutta hihansuut ja helma haluaakin tehdä peittarilla normaalisti kääntämällä. Pitääkö kääntäjä aina ottaa irti vai mahtuuko vierestä ompelemaan normaalia peitetikkisaumaa? Sain kokeiltavaksi ompelijaystävältäni kääntäjän just tänä iltana eli mielenkiintoisia puuhia edessä :) Tosi paljon kiitoksia kommentistasi Kewa!

      Poista
  12. Kivoja asuja aloitella syksyä! Pallokuosit on aina jotenkin niin suloisia ja reippaita yhtä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mandariinimania :) Minäkin niin pidän pallokuoseista. Niitä saakin niin kauniin monenvärisinä :)

      Poista
  13. kommentoin omaan blogiin, mutta lisäilen vielä että on olemassa myös joku helmakääntäjän apuväline peitetikkikoneseen, minulla ei kyseistä kapinetta ole ja olen pärjännyt ihan ilmankin. Yleensä jos jossain jää helmaan ylimääräistä kangasta tikkauksen jälkeen, niin leikkelen saksilla pois. En ole koskaan saanut ihan tarkkaan kankaan reunaan sitä ommelta, mutta en ole ollut erityisen tarkkakaan (myös ostovaatteissa se ommel aina ole ihan kankaan reunassa). Riittävän suora alareuna mun makuun;) Toivottavasti osasin olla avuksi, kokeilemalla oppii kyllä parhaiten;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jossain alkuvaiheessa ostin läpinäkyvän paininjalan peittariini, niin samassa paketissa oli juuri tuo apuväline. Se on minulla asetettuna koneeseeni, mutta useimmiten unohdan käyttää sitä kääntäessäni esim. paidan helmaa. Ilman pärjää erittäin hyvin. Itsekin leikkaan saksilla vaan ylimääräisen kankaan reunan pois ja oikein siisti tulee. Kiitos paljon avusta:) Kävinkin blogissasi lukemassa vastauksesi ja se aukaisi asiaa kovastikin.

      Poista
  14. ihania juttuja taasen. housukangas jäi mielen päälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet tainnut sen joskus nähdä :-). Kiitos Hanna!

      Poista
  15. Ihania ihania vaatteita! Niin freesejä värejä ja nuo kukkahousut on minunkin lemppari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon, paljon kiitoksia Jannica Stelander :)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.