keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Käyttövaatteiksi nämäkin ja pieni kysymys



 Huvikseni kokeilin jatkaa farkkujen tuunausta. Leikkelin lahkeiden sisäsaumat auki ja jatkoin leikkaamista etukappaleelta polvien kohdalta ja samanlaiset kolot myös takakappaleiden puolelle. Paikkakankaana on tuollainen vahva raidoitettu farkkukangas. Aika hankala oli ommella kulmakohtia, mutta kyllä nämä kelpaavat pienen pojan leikkeihin :)


Kaapista löytyi pitkään siellä lojunut sininen college- kangas, jonka päätin ommella paidaksi. Tein tuollaisen hassun ukkelin, painoväreillä tuputellen etukappaletta koristamaan. Valkoiset kantit ja helmasaumat antavat piristettä tummaan paitaan.


Sanokaapa kumpi puoli teidän mielestä on resorin oikea puoli , sileä vai karhea ?
Tämä on varmaan aika hassu kysymys, mutta joku aikaa sitten ystävä heitti tuon kysymyksen minulle ja se jäi mieltäni vaivaamaan. Sitä pohdittiin ja sanoin pitäväni sileää pintaa oikeana, koska se on minusta siistimpi :) Varmaan tulen pitämään sitä oikeana jatkossakin, vaikka totuus olisikin toinen ;) Kuitenkin olisi kiva tietää! 


Nämä vaatteet jäivät heti reippaan eskaripoikamme päälle. Mukava nähdä miten lapset ilahtuvat kun vaate valmistuu :)

Leppoisia loppuviikon päiviä teille!





24 kommenttia:

  1. Hienoja ompeluksia taasen :) . Oot ollu ahkerana. Minäkin pitäisin resorin sileää puolta oikeana, mutta eipä kai sillä mitään väliä periaatteessa ole kummin päin sen laittaa. Siistimpi tosiaan se sileä puoli :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arki Vainiolla:) Välillä saa jotain aikaiseksikin, mutta toisinaan taas ei. Sellaistahan se on :) Itsekin ajattelen, että sehän on varmasti sama miten resorin käyttää. Varmaan joskus myös näköjuttukin.

      Poista
  2. Kiva asu taas, tykkään tuosta hauskasta ukkelista. :) Minustakin sileä on resorin oikea puoli, mutta olen nähnyt toisin päinkin käytettävän. Makuasia kaiketi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkelista tuli pikku yksityiskohta, mutta ihan hauska. On kiva laittaa lasten vaatteisiin lapsekkaita, hauskoja juttuja. Eli sinäkin käytät resorin samaa puolta kuin minäkin :) Tämä oli tällainen ajatusleikki, jonka ajattelin myös tänne heittää! Kiitos Manda :)

      Poista
  3. Söpö tuo ukkeli paidassa! :) ja valkoiset resorit piristää kivasti paidan ilmettä. Minä olen pitänyt oikeana puolena sileää puolta. Enpä ole koskaan aikaisemmin tullut edes miettineeksi asiaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa :) Aivan totta, että ei sitä moniakaan asioita tule ajatelleeksi, asioita, joista on tullut normaaleja rutiineja. Tämäkin juttu jäi mieleeni kun sitä minulta kysyttiin. Itsekin olen vain laittanut sileän puolen oikeaksi ja ajatellut sen olevan oikea ;)

      Poista
  4. Hieno setti, täytyykin joskus kokeilla tuollaista housutuunausta! Paidan ukkeli on myös mahtava. Minäkin laitan sileä puolen oikealle, mutta joistakin resoreista on kyllä vaikea erottaa puolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housutuunaus kääntyikin minulle ihan positiiviseksi jutuksi. Aikaisemmin se on ollut sellaista pakkopullaa. Mutta nyt hoksasin sen olevan mielikuvituksellista puuhaa :) Sielläkin menty resorin samoilla puolilla kuin täälläkin! Kiitos paljon Erja :)

      Poista
  5. Hienot ompelukset ja toi paidan ukkeli on hauska.
    Minustakin sileä puoli on oikea puoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkähän vastaukseni sinulle häipyikään. Hetki sitten kuvittelin vastanneeni :) Ukkeli piristää kivasti tummaa paitaa ja tuo siihen enemmän eloa ja hauskuutta. Sinullakin samat ajatukset resorin oikeasta puolesta :) Kiitos Niina :)

      Poista
  6. Siisti paita ja niin kivat housut! Tuo housujen tuunaaminen on kivaa :)
    Sileä puoli minunkin mielestä oikea resorissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silja :) Yhdyn täysin sydämin tuohon, että housujen tuunaaminen on kivaa:) Hyvä niin, koska olisihan niin harmi heittää muuten hyviä housuja roskiin.

      Poista
  7. Kivat vaatteet! Housutkin sai uutta ilmettä, ja lisää elinaikaa :) Hyvä kysymys, tuo resorin oikea puoli. Jäin ihan miettimään, ja lopputulos on, että ohuessa resorissa käytän sileää oikeana puolena ja paksussa, ribbimäisessä resorissa sitä "raidallista" oikeana puolena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mandariinimania :) Tuo on muuten totta, että on niin monennäköisiä ja myös - laatuisia resoreita, että tulee varmaan esiin ihan näkökysymyskin. Mietin muuten housuja tuunatessa, että onpa jo tosi kulunut väripinta, että kannattaakohan näitä enää edes tuunata. Mutta farkku tuntui vielä ihan vahvalta eli eiköhän se kuitenkin kannattanut :)

      Poista
  8. Minäkin oon joskus tuota resori asiaa pohtinut :) Yleensä tulee käytettyä sileää puolta, mutta joihinkin vaatteisiin oon laittanut sen epäsiistimmän puolen esille niin oon saanut vähän "rouheutta" vaatteeseen. Kivannäköinen setti taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin muuten itsekin edellisen postauksen nappilistapaitaan tarkoituksella ns. nurjan puolen päälle. Vaikka tosi harvoin niin tulee tehtyä. Mutta ajattelin just, että tuo vähän karheutta. Hauska on ollut lukea miten kukakin käyttää resoria, vaikka tuokin on pieni asia, jota ei edes tule ajattelleeksi yleensä ottaen. Kiitos paljon Eerika :)

      Poista
  9. Veikeä ukkeli! :)
    Minusta resorissa on oikea puoli se, jossa mahdollisimman hyvin näkyy "pystyraidoitus". Monesti putkella olevat resorit ovat ostettaessa nurinpäin eli minä varmaankin sitten käytän resoria justiinsa "väärinpäin". Minusta siinä pitää ehdottomasti näkyä kuvio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on jänskä, että mitenpäin nuo rullalla olevat kankaat oikein on:) Joistakin kankaista on tosi vaikea nähdä oikeaa puolta. Niin, vai onko se sinun oikea puoli kuitenkin se oikea :D Tämä on vain tällaista leikkimielistä pohdintaa :) Samahan se miten noita kankaita käyttää jos se omalle silmälle vaan näyttää hyvälle. Enpä ole hoksannut koskaan kysyä kangaskaupan myyjiltä miten ne asian ajattelee. Taidanpa tehdä sen seuraavalla ostosreissulla :) Kiitos Pikku Akka :)

      Poista
  10. Hauska setti:)! Varmaan se on lähinnä makuasia, kumpaa puolta haluaa käyttää. Mut esim marimekon tasaraita paidoissa on järkijään resorin karhea puoli päällä. Ehkä se sileä puoli pysyy pidempään siistimpänä. Mut ei taida tässä asiassa olla mitään virallista sääntöä, kukin taaplaa tyylillään :-) . Ja voihan sen ajatella, että esim takin hihansuuhun voi se karheampi puoli sopia paremmin, kun taas kaula-aukon kanttaukseen sileä. Ja tuollasessa ribbiresorissa, josta joku puhu, ymmärtäisin minäki, että se voimakkaammin raidallinen on se oikea puoli.. Kiva muuten, että oon keksiny noin järkevän tavan jatkaa farkkujen käyttöikää, pitää ihan ottaa opiksi:). Meilläkin kun on poikia ja farkunpolvia, niin ei jaksais kaikkia shortseiksi tehdä, eikä roskiinkaan heittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmasti on eli makuasioita. Jänskä kuulla, että Marimekon paidoissa on tosiaan karheampi puoli päällä. Sinun ajatuksesi pinnan pysymisestä parempana kuulostaa järkevältä. Kuulin myös keskustelujen kautta teorian, jonka mukaan nurjalla puolella näkyisi enemmän resorin kumilanka. Noista farkuista vielä, että itseä on harmittanut tosi paljon heittää just kylmään aikaan housuja roskiin, kun reikäpolvia on lähes joka housuissa ja niitä ilmestyy tiheään tahtiin ;) Hain ihan tarkoituksella kangaskaupasta vahvoja kuviollisia kankaita, kun päätin ruveta tuunaamaan pöksyjä. Itsellä ei kaapissa valmiiksi tuollaisia kankaita ollutkaan. Halusin vähän kirjavuutta ja elävyyttä housuihin. Ehkä eniten tykkään itse noista edellisen postauksen maastokuviotuunauksesta ja tuunausmuodosta. Oli kohtuullisen selkeä ja helppo ommella paikkakangas paikoilleen. Kun taas nämä viimeiset oli aika työläät, mutta lopputulos ihan hauska :) Kiitos Sari kommentista :)

      Poista
  11. Onpas ihanan persoonalliset housut, pelkästään kuvia katsomalla ei edes tietäisi tuunatuiksi, on minusta niin kivan näköiset! Koulussa opetettiin, että se karheampi puoli tulee päällepäin, mutta itse tykkään enemmän siitä sileästä puolesta joten käytän sitä lähes tulkoon aina oikeana puolena :). Minusta tuo resori toimii ihan ok kummin päin vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista :) Kiva kun tykkäät tuunauksesta. Vähän kyllä ajattelin, että kiemurteliko sakset liikaa ja onko tuunaus liian monimutkaisen / sekavan näköinen. Mutta ehkäpä sitten ei ? :) Harvoja kankaita käytetään näköjään näin surutta miten päin vaan. Yleensä jonkin verran "kunnioittaa" oikeaa ja nurjaa, sillä monesti kankaan nurja puoli ei välttämättä näytä edes hyvältä. Yksi kangas tuolla kaapissa kyllä odottaa ja ajatuksena on hyödyntää sekä oikeaa ja nurjaa puolta. Siinä nurjan neulos vaan näyttää nin hyvältä :)

      Poista
  12. Minustakin nämä housut eivät näytä ollenkaan tuunatuilta, vaan sellaisilta, jotka olisi suunniteltu jo alkujaan tuollaisiksi! Mahtavat pöksyt. Paita on raikas, ja ukkeli sopii siihen hyvin. Kivan ajaton painomalli, sopii niin moneen juttuun. Resoria käytän itse milloin mitenkin, kuten muitakin kankaita :). Yleensä katson kyllä oikean puolen tarkkaan, mutta jos nurja puoli näyttää siistimmälle käytän sitä. Samoin kuin Kristalla, meilläkin koulussa opetettiin resorin oikeaksi puoleksi se karhea. Mutta mielestäni sillä ei oikeasti ole mitään väliä, kunhan lopputulos vastaa sitä ajatusta joka ompelijalla vaatteesta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että tykkäät pöksyistä. Itse kyllä vähän ajattelin, että onko liian värkätyt, mutta ehkä tuunauskangas yhdistyy sen verran hyvin farkun sävyihin, ettei korostu liikaa :) Jännä tosiaan, että koulussa opetetaan noin päin, mutta juuri kuin sanoit, niin kankaita on mielenkiintoisempi käyttää miten päin vaan. Kiitos paljon Hanna Mi:)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.