perjantai 31. lokakuuta 2014

Pikkuinen peitto ja ompelutilani



Ompelin ystävän vauvalle pikku peiton kaukalossa käytettäväksi. Mielenkiintoista ja samalla vähän haastavaa oli miettiä värejä, jotka olisivat tyttövauvalle kivat, mutta samalla miellyttäisivät myös äidin makua :) Mielenkiintoista kuulla, mitä äiti tykkää peiton värimaailmasta.


Kankaat ovat puuvillaa ja peiton koko on noin 55x55 cm. Laitoin peiton sisälle ohutta vanulevyä kaksinkertaisena.
Nurjapuoli on vaaleanpunaista puuvillaa.



Nyt on uusi lipasto kasattu. Edellisessä postauksessa taisin mainita, että ompeluhuoneen järjestys saa kyytiä. Meidän neljäsluokkalainen poika halusi kokeilla kasata lipaston ja tottakai poika sai kokeilla ja hän kaapin kasasikin !!! Olin kyllä ihmeissäni, että hän sen osasi, mutta taitoja löytyy :)


Nämä lipastot on Ikeasta ostettuja ja tykkään kovasti niiden antamasta tilasta ja yleensäkin laadusta. Kolmen laatikon lipasto on ollut käytössäni ainakin kolme vuotta ja mitään ongelmia ei ole ollut.


Tässä tilassa ompelen ja puuhailen ja siellä touhuaa myös meidän lapsetkin. Tekemisen meininki näkyy päivittäin :)

Toivotan teille leppoista viikonloppua! Nyt onkin pyhäinpäiväviikonloppu edessä.


26 kommenttia:

  1. Onpa sinulla rauhallisen tunnelmallinen ompeluhuone! Minä olen katsonut tuota samaa lipastoa meidän olohuoneeseen. :) Suloinen on pieni peittonenkin. Ihana sen alla on pienen matkustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihtyisin vaikka kuinka pitkään ompelutilassani, mutta arjen työt pitävät poissa välillä liikaakin:-). Monesti olemme miettineetkin, että. ompeluhuone taitaa olla eniten käytettyjä huoneita kodissamme. Voin kokemuksesta suositella lipastoja, kauniita ja käytännöllisiä. Kiitos Pikku Akka:-)

      Poista
  2. Suloinen peitto ja kauniin selkeä ompelutila.
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina:-) Peitosta tuli kyllä kivannäköinen. Toivottavasti myös saajat tykkäävät. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Minua ainakin miellyttää peiton kangasvalinnat kovasti, voi kuinka pikkaisia nuo vauvojen peitot ovat - niin suloisia! Sinulla on ihanasti tilaa ommella ja touhuta, mun oma ompelu"huone" on melko pieni, muistaakseni 6-7 m2, mutta parempi sekin on kun ei mitään. Edellisessä kodissa mulla oli isompi tila ommella, nyt tarvittiin neliöitä kuitenkin lasten huoneisiin. On ollut vähän sopeutumista että mahdun kaikkine tarvikkeineni tuohon tilaan ja sen takia se varmaan meneekin sitten aika helposti sotkuun :) Meiltäkin löytyy joitakin IKEAN kalusteita ja olen ollut niihin ihan tyytyväinen. Kivoja pyhiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin pikkuinen peitto :-) . Ajattelinkin, että olisi kätevä tehdä vauva viemisiksi niitä. Minustakin se on yleensäkin hyvä, että on tila johon voi tavarat jättää. Eikä aina kerätä pois. Sitäkin on tullut tehtyä:-) Iso tilakin tahtoo sotkeentua hyvin helposti :-) . Kiitos sinulle Krista!

      Poista
  4. Peitosta tuli kyllä ihana, söpöys. �� Ja ompelutila on ihanan tilava ja toimiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään, että peitto on kiva. Onneksi sain sen valmiiksi :-) . Kiitos Katja / Kakarat!

      Poista
  5. Suloinen pikku peitto! Ja ihanan tilavan näköinen ompeluhuone sulla. Mä ompelen ja askartelen meidän makkarissa ja haaveilen ihan omasta pikku sopesta, minkä oven voisi laittaa aina illan päätteeksi kiinni. Nyt ne sotkut valitettavasti näkyy aina ensimmäiseksi kun aamulla herää, mutta onneksi ei tarvi enää keittiön pöydän ääressä ommella, se se vasta oli tylsää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika:-) . Nyt meillä on kyllä mukavan tilava ompelu- ja askartelutila. Onneksi sitä voi harrastaa missä vain jos niin haluaa, mutta helpottaahan se kovasti kun saa vetäistä oven kiinni ja sotkut jää piiloon.

      Poista
  6. Ihana pikkupeitto! :) Ompeluhuoneesta olen kyllä ihan pikkuisen kateellinen.. Mun ompelupaikka kun on keittiössä ruokapöydällä ja joka kerta kun lopettaa, on pakko nostaa koneet pois - jo lastenkin vuoksi.. (Haaveissa yksi vanha koulu, josko se joskus tulisi myyntiin..Ü) Nuo Ikean lipastot on tosi kauniita! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P :-) . Olet kyllä aikaansaava ompelija !! Kuulostaapa mielenkiintoiselta vanhan koulun osto. Pidetään peukkuja, että ymmärtävät laittaa koulun myyntiin ja te saisitte ihanan kodin. Sellaisessa olisi tilaa ja mielenkiintosta sisustamista :-)

      Poista
  7. Suloinen peitto, minustakin tässä on kauniit väri- ja kuosiyhdistelmät. Sinulla on todella siisti ja kaunis ompelutila! Ilo on kyllä työskennellä kunnon tiloissa. Minun huoneessa on ihan kamalan paljon tavaraa, pitäisi taas käydä kaikki kaapit läpi ja oikeasti luopua joutavista kankaista. Maalla asuessa tarvikevarastot on tosin oltava kohtuullisen kokoiset, kun ei aina sinne kaupunkiin ehdi ostoksille ompeluinnon iskiessä (selityksen makua :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä materiaalia pitää olla, yhdyn täysin ajatukseesi:D. Kuvaushetkellä huone oli kovin siisti, mutta ei se sitä ole useimmitenkaan. Tekeminen näkyy :-) . Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  8. Ihana ompelutila sinulla! Ja mukavaa, että kaikki viihtyvät siellä. Satulatuoli näyttää kätevältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään muuten tuolista ja vielä kun sain jatkettavilla jaloilla nostettua pöytää vähän korkeammalle, niin asento on hyvä. Tahtoo niskat jumittua välillä kun oikein innostuu ompelemaan, niin yritin vähän panostaa parempaan asentoon ja ostin satulatuolin. Kiitos Erja !

      Poista
  9. Soma peitto! Toivottavasti on äidin mieleen, värit ovat oikein kivat ja puuteriset. Ompeluhuone näyttää oikein kotoisalta ja tilavalta. Oma ompeluhuone on minunkin haaveissani, täytyy jatkaa lottoamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kiva, että peitto olisi mieluinen. Omaan makuun on just passeli:-) Toivottavasti saat joskus oman ompeluhuoneesi:-). Kiitos Mandariinimania!

      Poista
  10. Kaunis ja seesteinen työtila, sekä ihastuttava peitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon TeSa ja kiva kun jätit kommenttia :)

      Poista
  11. Oi mikä ompeluhuone! Eipä oo kummakaan kun ompeluksia syntyy tiuhaan tahtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä mahdottomasti ompelutilastani, että motivaatiota työskentelyyn se kyllä antaa :) Kiitos!

      Poista
  12. Sielähän näkyy pöydällä nököttävän hyvinkin tuttu kaksikko, pfaff ja bernina! Minulla on samat merkit, ihan vähän eri mallinumeroilla vain. Pfaff on minulla 2022, käytännössä varmaan aika sama kuin sinun koneesi, etupaneeli minulla vain punainen. Eikä tuo peitetikkikään vieras laite ole, minulla oli tuon janomen sisarmalli, Elna jolla peitetikki "elämää" opettelin. Pfaffistani en luovu koskaan! Yli kymmenen vuotta tuolla olen ommellut ja koskaan en ole miettinyt sen pois vaihtamista. Harmi ettei vastaavia koneita enää valmisteta, ostaisin varmasti toisen tuohon viereen, koska kyllähän se totuus on ettei tuo nyt ihan älyttömän kauaa enää voi kestää. Kerran olen vain tuota huollattanut, että ei ole edes ollut parhaalla mahdollisella pidolla :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä merkkejä minustakin! Ompelukone on mallia Expression 2038 ja Bernina 800 DL. Minulla tahtoo olla sama juttu huollon suhteen, en edes muista milloin olen käyttänyt huollossa niitä. Itse välillä imuroin pölyt pois ja tiputtelen vähän öljyä ja koneet toimii. Minun ompelukone on ollut käytössä kahdeksan vuotta ja tykkään siitä tosi paljon. Saumurini on taas yli kymmenen vuotta vanha ja naputtaa niin nätisti. Hyvät koneet meillä :) Kiitos kommentistasi Kikka :)

      Poista
  13. Tuo peitto on aivan ihastuttava. Muut on myös kehuneet sitä kovasti. Harmi etten voi ottaa kunniaa sen tekemisestä itelleni. ;) Kiitos vielä tuhannesti sen tekemisestä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Näppi:-) . On niin mahdottoman kiva, että tykkäsit peitosta. Toivottavasti se mahtuu vielä pitkään pikkuiselle.

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.