lauantai 6. joulukuuta 2014

Tyttärelle päättäjäisasu


Olipa ihana ommella tällainen ex tempore -asu. Tällä vaatetuksella neitonen saa mennä koulun päättäjäisjuhlaan ja juhlan jälkeen käyttää vaikka arkivaattena.


Kankaat ovat olleet pitempään kangaskaapissa ja en ole erityisesti tiennyt mitä niistä ompelen. 


Ajatus tällaisesta lyhyestä jakkutakista tuli, kun tytär on aiemmin pyytänyt minua tekemään sellaisen ja mekon malli vain sopi minusta hyvin takin alle. Kaavana minulla oli peruspaidan kaava, jonka avulla leikkasin jakun ja mekon yläosan. Alaosa syntyi lopusta kankaan palasta. Mekon yläosa on tehty kaksinkertaisena ja takana on vetoketju. Vyötärölle ja jakun etukappaleiden reunoihin lisäsin joustavan pitsinauhan. Mekon helman kanttasin harmaalla puuvillakankaalla. Antaa vähän ryhtiä niin laskeutuvaan materiaaliin. Kankaat ovat siis joustavia trikookankaita. 


Toisaalta mekko olisi ollut parempi joustamattomasta kankaasta, mutta eipä tarvinnut lähteä kangaskauppaan:) On noita kankaita muutenkin jo tarpeeksi.



Neitonen on itsekin hyvin innokas käsityöntekijä. Tämän sukan hän omatoimisesti teki alusta loppuun asti. Kauniita pistoja syntyi monenlaisia:) Joulusukka koristaakin nyt meidän uunin kylkeä. 


Viimeisen kerran kiusaan teitä arvonta muistutuksella :) Huomenna su 7.12 klo 24.00 päättyy arvonta!


Nyt toivottelenkin teille ihanaa itsenäisyyspäivää :)




34 kommenttia:

  1. Kaunis ja herkkä asukokonaisuus! Mekko näyttää oikein hyvältä joustavastakin kankaasta ja pitsi sopii siihen hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mandariinimania:) Niin helposti tulee ostettua ja käytettyä ompelussa trikoita. Mietinkin tätä mekkoa ommellessa, että pitäisi vähän enemmän panostaa myös joustamattomiin kankaisiin. Lopputulos olisi varmasti juhlallisempi, mutta kyllä minustakin tämä näyttää ihan hyvältä trikoisenakin:)

      Poista
  2. Tosi kaunis kokonaisuus! Pitsit sopii hyvin molempiin! Ihanaa kun jälkikasvukin on kiinnostunut käsitöistä, joulusukka on oikein kiva! :) Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo pitsit on niin ihania ja vielä niin kätevää kun olivat joustavia. Pystyy helposti yhdistämään joustavaan kankaaseen. Eikö ole tosiaan ihana tuo joulusukka. Ajattelinkin, että pitäisi ostaa noita vohvelikankaita ja erivärisiä kirjontalankoja, joista lapset voisivat tehdä kivoja juttuja. Kiitos Raisa P:)

      Poista
  3. Tosi kaunis asu! Mekko laskeutuu kovin kauniisti ja on muutenkin ihana. Jakun kuosi taas on ihastuttavan romanttinen ja pitsit sopivat siihen nätisti. Varmasti mieluinen asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asussa on kyllä jotain romanttista ja varmasti juuri tuo jakun kuosi siihen vaikuttaa. Mukava vielä tehdä mekkoja ja varsinkin juhliin tytär mielellään sellaisen laittaa. Muuten ei enää niin mielellään huvikseen pidä mekkoja. Toisaalta tällainen trikoinen asu on sitten monikäyttöinen ja mukava pitää päällä. Lämpimät kiitokset Pizzicato:)

      Poista
  4. Kauniin herkkä asukokonaisuus. Erityisesti tykkään tuosta pitsin käyttämisestä.
    Suloinen tuo lapsosen tekemä joulusukka. Tuollainen on niin aarre. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin tykkään noista pitseistä:) Niillä saa niin paljon ilmettä. Noista lasten töistä tulee juuri niitä ihania jouluperinteitä. On niin mukava nostaa vuodesta toiseen niitä esille kun joulua valmistelee. Kiitos paljon Pikku Akka :)

      Poista
  5. Kaunis asu!
    Hyvää itsenäisyyspäivää :)

    VastaaPoista
  6. Mekko on kaunis! Lasten tekemät käsityöt ovat ihania, kiva että on innostusta tekemiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin mukava, kun näkee miten tytär on aidosti ja oma-aloitteisesti innostunut käsitöistä. Hän niin mielellään tekee erilaisia käsitöitä. Kiitos paljon Sanna :)

      Poista
  7. Ihana nähdä kotitekoisia vaatteita. Ne on aina niin ainutkertaisia. :)
    Ja tuo tyttären joulusukka. Hienoa, että teillä on yhteinen harrastus ja taito tehdä käsillä. Se on lahja, josta saatte nauttia, iloita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu ihanasta kommentista:) Käsityöt on niin ihana ja terapeuttinen harrastus, että olen iloinen jos lapsetkin kokevat sen omakseen ja pitävät siitä. Ja on, niinkuin sanot, ihana kun on joku yhteinen harrastus, jonka parissa voi viettää aikaa.

      Poista
  8. Voi miten ihana mekko! Todella hurmaava myös tuo jakku! Sievä tyttö ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hannariina ja mukava kuulla, että pidät kokonaisuudesta<3. Itsekin olin ihan innoissani, kun sain päähäni tehdä tämäntyylisen ja onneksi se oli sopiva:)

      Poista
  9. voi tämä on aivan ihana setti! Jakku on saman tyylinen kuin vähän isommillakin tytöillä. :) Mekosta tykkään ihan hirmuisesti, voisin pitää itsekkin! Voi vain ajatella kuinka ihanan tuntuinen on päällä. Kangaskaappien tyhjennys ompelut olisivat täälläkin paikallaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isompi sisko pyysi myös tekemään itselleen samantyylisen jakun :) Eli on näemmä myös isompien mieleen. Minkähänlainen tuo mekko olisi aikuisella vaikka pidemmän villatakin kanssa:)? Olisi kyllä huippu kun saisi tyhjennettyä kaapin sisältöä ompeluksiin, eikä aina hakisi uutta kangasta:) Kiitos paljon Katja /Kakarat!

      Poista
  10. Kyllä on taas yksinkertainen kaunis, upea mekko ja hieno jakku! Taitava on tyttö itsekin!

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sanna:) Kyllä tyttösen on mukava laittaa tämä asu on sitten juhliin päälle!

      Poista
  12. Todella kaunis kokonaisuus. Pidän erityisesti jakun kuosista ja mekon mallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Sinisen talon Neiti:) Kankaana kuosi ei minusta niin hyvin tullut esille. Jakussa se pääsee vielä enemmän oikeuksiin:)

      Poista
  13. Kaunis asu! Mekon sävy ja pitsi vyötäröllä on hurmaava. Suloinen joulusukka, muistan lapsuudesta miten kiva oli kirjoa vohvelikangasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Manda:-) . Tulee aivan alaluokat mieleen kun ajattelee vohvelikangasta. Nimittäin minulla on jäänyt sen jälkeen vohvelikangas aivan unohduksiin.

      Poista
  14. Meillä on kummallakin ollut näköjään ex-tempore-ompelua, se on kyllä piristävää! Ihanaa folklore-tyyliä tuossa jakussa, pitsit ovat äärettömän kauniit. En yleensä niin välitä harmaasta, mutta tässä sävy on kaunis ja mekko on tosi nätti muutenkin, tykkäisin itsekin samanlaisesta. Kyllä tuolla asulla kelpaa mennä juhlimaan! Joulusukka on suloinen, meilläkin lapset aina välillä innostuvat vohvelikirjonnasta, enkä ihmettele, tykkäänhän siitä itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinähän olet tehnyt hienoja kirjonta-töitä. Pitäisi itsekin verrytellä muistia erilaisten pistojen suhteen:-) . Oli kyllä niin piristävää ommella sellaista mikä vaan tuli mieleen. Ei ollut mukana yhtään pakkoa:-) Kiitos kommentistasi Krista!

      Poista
  15. Tämä on niin ihanan sievä asukokonaisuus. Jakun kuosi pitseineen sopii mekon pariksi täydellisesti. Ja molemmat vielä sopivat tyttäresi suloisuuteen <3! Lasten käsityöt ovat ihan parhaita, sukasta näkee tyttäresi huikean hienot taidot! Äidiltään selvästi perinyt taitavat ja luovat kädet. Vohvelikirjonnan muistan itsekin hauskana puuhana lapsena, sitä se kyllä voisi olla vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset Hanna Mi <3 Oikein kun muistelen, niin en varmaan osannut tuossa iässä tehdä tuollaisia juttuja, ehkä :) Ehkä pojasta polvi paranee :D Kyllä tytär on niin innostunut väkertämään kaikenlaista ja olenkin ajatellut, että parempi antaa tehdä, niin silloinhan ne taidot karttuvat.

      Poista
  16. Onpa kerrassaan kaunis asu
    <3 ja söpö sukka :)

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.