sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kirjavakuosinen kellohelmatunika



Kellohelma on minusta ihana. Olen sellaisia ennenkin tehnyt esim. täällätäällätäällä ja täällä .
Joka kerta vaate on kuitenkin erilainen .


Tällä kertaa kangasta ei ollut niin paljon, että kelloisuutta olisi tullut reilummin. Leikkausvaiheessa jo ehdin miettiä, että menikö homma pilalle. Nyt olen kyllä tyytyväinen, että kelloisuutta ei olekaan enempää. 

Kangas on joku viime syksyinen päähänpisto paikallisesta palakaupasta. Silloin jo ajattelin tekeväni kankaasta kellohelmaisen tunikan ja niin vain ajatus on kummitellut mielessäni ja nyt kangas päätyikin sellaiseksi:)

Vyötärön leikkaussaumaan ompelin EK:sta ostamasta reikäkankaasta kaitaleen. Jospa se siinä antaa kirjavalle kankaalle hieman särmää.


Kuvaushetkellä oli vajaa kymmenen astetta pakkasta, mutta kuitenkin oli kiva ottaa räpsyt luonnonvalossa ;)

Uusi viikko on taas alkamassa. Vielä viikko puurretaan ja sitten on hiihtoloma.

Mukavaa loman alkua teille, jotka siitä saatte jo nauttia:)
Kaikille leppoista alkavaa viikkoa!




33 kommenttia:

  1. Kaunis tuli tunikasta ja just sopivasti "kelloa"!!
    Mulla kolme työpäivää ja sitten neljä vapaata,jee :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja kommentistasi:) Mukava kun pääset pian vapaalle. Toivottavasti lomasäät suosivat ja jos ei niin onneksi nämä käsityöjutut on aina olemassa;)

      Poista
  2. Oikein hyvä! :) näppärän mittainen ja musta kaitale täydentää tosi kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä ihan onnistui:) Siinä leikatessani tosiaan hieman mielessä kävi epäilyksen poikanen, mutta eihän tuota kelloa niin hirveästi tarvitse olla:) Kiitos Katja /Kakarat!

      Poista
  3. Kaunis tunika! "Vyö" sopii tähän kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaitale tuo kyllä aivan totta, vyömäisyyttä:) Kiitos paljon Manda!

      Poista
  4. Oikein kiva tunika, vyö tuo toivomaasi särmää. Sopivan pitkät hihat - näin pitkäkätisenä huomasin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään pitkähihaisista paidoista. Monesti tykkäänkin leikata ylipitkinä hihat, mutta ompelen sitten aika kapeaksi leveyden, niin hihat eivät valu sormille:) Kiitos paljon Hieno tar!

      Poista
  5. Tyylikäs tunika, johon vyö tosiaankin tuo särmää. Värisävyt sopivat sinulle hyvin. Helmassa on juuri sopiva määrä kellotusta, laskeutuu todella kauniisti. Niin kauniit kuvat kauniista naisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä kaunis, Hanna Mi:) Tykkään muuten tuosta punaisen sävystä ja harmaatahan siellä tietenkin on. Ostinkin kankaan tämän punaisen sävyn takia, että ei olisi aina niin harmaata ja harmaata;)

      Poista
  6. Yhdyn ensimmäiseen lauseeseesi täysin :). Tämä lyhyt kellohelma sopii ihanasti tulevaan kevääseen, tyylikäs, mutta silti jotenkin tyttömäinen lopputulos :). Kuosi on myös kivan aikuismainen. Yksivärinen vyötärökaitale on kuin piste iin päällä, sopii tosi upeasti. Meilläkin vielä viikko loman alkuun, nopsaan on alkuvuosi vierähtänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin hauska kun olit tehnyt itsellesi ne kellohelmat, kun juuri olin miettinyt tämän kankaan ompelua kellohelmatunikaksi. No, nyt vaate sitten lopultakin valmistui:) Teillä on sitten samaan aikaan loma kuin meilläkin. Toivottavasti aurinko pilkistelee edes jonain päivänä.

      Poista
  7. Oikeinkin keväiseltä näyttää. Taas on kangas ja lopputulos kohdillaan. Kellotukset juuri sopivimmillaan!
    Tsemppiä tulevan viikon koitoksiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaisu<3 Kyllä kevät siellä pilkistelee jo kovasti. Tänään puoli kuuden aikaan illalla kun perheen kanssa ajelimme, niin ihmettelimmekin valon määrän kasvua.

      Poista
  8. Todella kaunis ja hyvin istuva tunika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Erja:) Taas oli käytössä luottoraglan kaava. Sitä muokkaamalla saa niin sopivia ja erilaisia vaatteita aikaiseksi.

      Poista
  9. Kaunis tunikan malli, sopii kantajalleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Vaateviidakon Pirjo, kommentistasi:)

      Poista
  10. Kaunis vaate. Sopiipa hyvin tuohon tuollainen vyö. Niin keväiset kuvat. Kyllä aurinko on aina yhtä ihmeellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pikku Akka😊. Kyllä kevään tulo on aina yhtä ihmeellistä!

      Poista
  11. Hienosti istuu tunika ja hyvän näköinen sinun ylläsi :). Leppoisaa viikkoa myös sinulle, toivottavasti aurinko paistaisi paljon!

    VastaaPoista
  12. Ihanan punainen tunika ja juuri sopivasti kelloa. :-) Voi että noista kuvista tulee "kevät-olo". Aurinko paistaa ja on pikku pakkanen. Mukavaa loman odotusta sinulle. Mun pitäis sinnitellä pääsiäiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko paistoikin ihanasti silloin ja oli kohtuullisen kirpakka pakkanen. Minustakin kuosissa on kiva tuo punainen sävy:-) . Kiitos paljon Oman näköinen:-)

      Poista
  13. Nätin mallinen tunika ja voi mikä kaunis talo siellä taustalla vilahtaakaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi ja tosi mukava kun kävit vierailemassa blogissani <3

      Poista
  14. Kauniin mallinen tunika. Kellohelma on kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P:) Kyllä kellohelma on aina niin ihana ja sopii mukavasti päällepantavaksi monenlaiseen tilanteeseen!

      Poista
  15. Tosi hyvältä näyttää! Tuo musta vyötärökangas sopii hienosti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kommenttisi Silja, kiitos paljon :-)

      Poista
  16. Kauniin tunikan olet tehnyt ja vyötärökaitale sopii siihen tosi hyvin.

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.