sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kevään valoa olohuoneessa



Tänään saimme herätä kauniseen auringonpaisteeseen. Aamuaurinko on niin ihana ja valaiseva. Meidän takapihalla on metsää ja paljon isoja puita. Ne helposti piilottavat matalalta paistavan talviauringon. Näin kevään edetessä on mukava kun korkeammalta tulevat säteet paremmin läpäisevät oksiston ja valaisevat sisälle asti.


Kevät tuo mieleen ajatuksia, miten kevättä ja kesän tuloa voisi tuoda sisustukseenkin. Meillä mennään aika pienillä muutoksilla, sillä esimerkiksi olohuoneen verhoihin en halua koskea, sillä ne ovat ihanat vieläkin. Ompelijaystäväni ne ompeli meille, kun muutimme reilu kolme vuotta sitten tähän kotiimme. Uudet tyynynpäälliset ja pöytäliinat tuovat kivasti piristettä ja vaihtelua. Vielä ne ovat kylläkin ompelematta:). Ensin pitää löytää kiva, kaunis kangas, jota on mukava sitten katsella ja ihastella.


Sisustuksen kuvaaminen on jäänyt aika vähälle, mutta auringonvalo luo intoa kuvaamiseen ja hetket tallentuvat kameraan. Tännekin niitä on mukava tuoda, sillä jospa joku muukin saa niistä iloa ja mieleensä keväisiä ajatuksia. Ompeluasiathan ne ovat olleet ja tulevat olemaankin ne pääasiallinen blogisisältöni, mutta aina välillä ja nyt ehkä enenevässä määrin tuon myös sisustusjuttujakin tänne. Kesän myötä piha ja puutarhajutut ovat myös niitä todella mukavia asioita, joista pidän. Aikamoista sillisalaattia, mutta  eihän se mitään :) Pääasia, että on mukavia asioita, joista pitää ja joiden parissa on mukava viettää aikaa joko yksin tai yhdessä perheen kanssa. 


Arvonta on vielä voimassa ensi viikon torstai-iltaan asti. Vielä ehtii halukkaat osallistumaan:)

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa teille!





28 kommenttia:

  1. Niin kauniisti olet saanut vangittua kevätauringon säteet, jotka tuovat lupauksen alkavasta kesästä! Teillä on todella kaunis olohuone, harmoninen värimaailma ja upeita kalusteita. Minusta on ihanaa katsella kuvia ja lukea ajatuksiasi myös sisustuksesta ja pihasta. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitos Hanna Mi:) Näin keväisin auringonvalolla on jotenkin aivan erityinen merkitys ja voima. Ehkä siksi juuri, kun se on ollut niin pitkään pimennossa. Eilinen päivä alkoi kauniilla auringonpaisteella ja iltapäivästä harmaantui ja vettä tuli koko loppupäivän ;) Hyvä puoli siinä, että luonto alkaa vihertämään.

    Ehkä tämä juttujen laajentaminen tuo myös pientä helpotusta itselle, kun tahtoo tuo aika olla rajallinen ompelemisenkin suhteen (varsinkin nyt kun olen ollut mukana työelämässä). Enhän millään malta olla enkä aiokaan jättää ompelua sen vähemmälle kuin se nytkään on ollut, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat olo- ja ruokatilasta. Ensimmäisenä pisti silmiin siisteys! Mulla ei ole koskaan noin hyvin tavarat järjetyksessä. Toiseksi harmoninen värimaailma, olen itse pyrkinut hillitsemään värien sekamelskaa, silti on melkoisen paljon. Kiitos kun näytit omaa kotiasi. Kevät tulee, tai oikeastaan jo kohta kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värimaailma ja sen muodostuminen on jännä asia. Joskus olenkin miettinyt, että jotenkin vaistomaisesti kovin suuremmin miettimättä, sisustaa tietyllä värimaailmalla. Ehkä sitä vain automaattisesti käyttää värejä, jotka on omaan silmään miellyttäviä. En kyllä osaa omissa vaatteissa käyttää niin näitä olohuoneen säyvjä, mutta tuohon tilaan ja tapettiin nämä värit minusta ihan sopii. Ei toki meillä aina ole niin siistiä ja tavaroitakin lojuu väärissä paikoissa, mutta joskus on onneksi hetkiä, kun turha kampe on pois silmistä:) Kiitos paljon Hieno tar:)

      Poista
  4. Teillä on kyllä kaunis koti. Minusta on kiva lukea täältä myös sisustukseen ja puutarhaan liittyviä juttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P:) Minua kiinnostaa tosi paljon kodin sisustamiseen liittyvät jutut, vaikka en kyllä koe olevani mitenkään ammattilainen siinä puuhassa. Ihmettelen monesti, miten jotkut keksii kaikkea pientä kivaa yksityiskohtaa kodissaan. Kesän puuhat pihalla on kyllä niin ihania juttuja. Meidän pieni kasvimaa saatiin lauantaina käännettyä. Jospa sinne jotain saadaan myös kasvamaankin :)

      Poista
  5. Onpas teillä kaunista ja nättiä. Keväinen auringonvalo on kyllä niin ihana, saa jotenkin uutta virtaa ja energiaa! :) Minusta ei ole ollenkaan huono juttu, että blogissa vilahtaa välillä myös jotain muutakin juttua. Oma blogini on kyllä niin sekalainen seurakunta, että täähän vaikuttaa vielä hyvinkin selkeältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kiva lukea myös erilaisia juttuja sisältäviä blogeja:-) . Alkuun laitoin enemmänkin erilaista sisältöä, mutta viime aikoina on vaan tullut laitteita ompelujuttuja. Nehän ne lähellä sydäntäni ovatkin:-) Varmasti auringon valo ja sitä kautta vähän parempien kuvien saaminen motivoivat taas laajentamaan sisältöä. Kiitos paljon Olga:-)

      Poista
  6. Kiitos kauniista kuvakulmista kotiinne! Ihanan valoisia, tunnelmallisia kuvia.
    Mukava, että tulee erilaisia kuvakulmia blogiin. Siinä se jakamisen rikkaus; kertoa siitä, mistä itse voimaantuu, mikä tuottaa kulloinkin itselle hyvää mieltä ja iloa. :) Se ilo voi tosiaan joskus olla ikkunasta siivilöityvä auringon valo tai ne ihanat verhot, jotka vuodesta toiseen ilahduttavat. Kiitos näistä jakamisista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on niinkuin Kaisu kirjoitit <3Tännehän jakaa juuri niitä asioita, mitkä milläkin hetkellä tuntuvat itselle tärkeiltä. Ja koen saavani paljon iloa ja inspiraatioita kun käyn sinun ja teidän muidenkin blogeja ihastelemassa. Lämmin kiitos Kaisu :-)

      Poista
  7. Kauniita kuvia kodistanne! Ihanat isot ikkunat, ja kaikki niin tiptop! On kiva välillä nähdä myös sisustusjuttujakin, onhan käsityöläisten elämässä muutakin elämää kun käsityöt)) Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana kun olkkarin ikkunat on niin isot, niin takana oleva metsä näkyy niin hyvin sisälle. Oikeastaan se onkin juuri sitä parasta, kun niin monet asiat kiinnostaa :) Kiitos paljon Tarja kommentistasi!

      Poista
  8. Mielellään minäkin katsen kuvia teidän kauniista kodista :) Pihajutut kiinnostavat myös ja mukava olisi myös nähdä millainen teidän pihasta on muodostunut/muodostuu. Eihän blogin tarvi tosiaankaan olla pelkää yhtä asiaa käsittelevä, vaan jokainen blogi saa minusta olla reilusti kirjoittajansa näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihajutut on meillä aika varhaisessa vaiheessa, joten kaikki on vielä pientä ja tuoretta. Ehdottomasti pitää kyllä kuvata myös pihajuttuja. Useinhan sitä saakin ideoita toisilta. En kyllä usko, että meiltä vielä kovin suuria ideoita saa :), mutta kasvun voima on niin ihmeellinen, että sitä kyllä jaksaa ihmetellä ja kuvata. Teillähän on niitä erilaisia ruusupensaita, niitä olisi kyllä kiva laittaa myös omalle pihalle. Mutta näinhän se on, että blogi saa olla juuri omistajansa näköinen. Itsellä on jotenkin aivan jäänyt muiden aiheiden (kuin käsityöaiheiden postaus, että pitääpä aivan palauttaa tännekin vähän laajempia näköaloja. Sinullakin on niin kivasti erilaisia aiheita ja siitä tykkään todella paljon :) Kiitos paljon Eerika :)

      Poista
  9. Kauniita sisustuskuvia! Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mandariinimania ja oikein mukavaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  10. Nämä kuvat tuovat itsellekin iloisen kevätmielen. Mulle aurinko ja sen mukanaan tuoma valo merkitsevät paljon - valon määrän kasvaessa sitä ikään kuin herää itsekin henkiin talven jäljiltä. Nämä sinun ottamat kuvat muistuttavat lähestymässä olevasta kesästä. :-)
    Minusta ainakin on kiva, jos tuot blogiin sisustus - ja vaikkapa pihaan liittyviä juttua. Liippaavat läheltä omia kiinnostuksen kohteita. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla ajatuksesi Oman näköinen, kiitos sinulle :) Mukava kuulla, että myös pidät näistä aiheista. Itselle ne ovat juuri niitä iloa tuovia juttuja ja joiden parissa saa positiivista energiaa. Mietin myös, että jotenkin on jäänyt vähälle myös pienet puutyöt, joista olin kovasti innoissani aiemmin, mutta eihän aika riitä kaikkeen ja joidenkin asioiden kanssa on toisinaan vaan enemmän tekemisissä. Ihanaa vaihteluahan se oikeasti on ja hyvä niin :)

      Poista
  11. Aina on mukava nähdä kuvia upeasta kodistanne ja sinullahan on ollut vaikka mitä kivaa sisustukseen liittyviä juttuja täällä. Ja ne sinun tekemät pienet puutyöt minua kyllä kiinnostaisi erityisen kovasti :). Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ne puutyötkin olisi kyllä niin kivoja:-). Kyllä huomaa, että eri tavalla oli aikaa tehdä harrastusjuttuja kun oli päätoimisesti kotona. No, onneksi työviikkoni ei tässä vaiheessa ole ihan liian rankka, niin ehdin myös vähän harrastellakin:-). Kiva kuulla sinun ajatuksesi. Näköjään tämä postaus oli tällainen pysähdys miettimään mitä haluan ja mihin ehdin täällä blogimaailmassa. Mennään kukin omalla tahdilla:-) Lämmin kiitos Krista <3

      Poista
  12. Voi että teillä on kaunis koti, niin avara, valoisa ja viihtyisän oloinen. Ja upeat kattorosetit! Jos jotain huonoja puolia pitää auringon valosta etsiä, niin meillä näkyy olevan ikkunat täynnä lasten sormen jälkiä, täytyis ehkä pestä, kun ehtii:) Ja laita ihmeessä sisustusjuttujakin, luen ja katselen niitä varmasti mielelläni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ikkunapesut on minulla kaikki vielä edessä ja kyllä syksy ja talvi onkin jättänyt ikkunoihin jälkensä;-)
      Kattokoristeet on tehnyt mieheni äiti, anoppini. Ne on kyllä niin ihanat! Kiitos kovasti Villa Pipo:-)

      Poista
  13. On teillä kyllä kaunis koti. Niin avara ja valoisa, tunnelmallinen!
    Ilman muuta postailet niistä aiheista, jotka sinua itseäsi kiinnostavat. Ne asiat kiinnostavat suurinta osaa meistäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te uskolliset lukijani <3 Kiitos Pikku Akka:-) . Ehkä nämä postausaiheet kulkevat paljolti, siis itselläni, myös vuodenaikojen mukaan. Syksyn pimeinä aikoina kuvaaminen ei ole mitään helpointa puuhaa ja silloin muutenkin on kiva näprätä joko lankojen tai kankaiden parissa. Taas keväällä ja kesällä mieli vaeltaa herkemmin sisustusjuttuihin ja ehdottomasti ulos:-)

      Poista
  14. Aamu aurinko on kyllä kaunista <3 Teillä on todella kaunis koti ja minä ainankin tykkään lukea postauksia myös kodistasi, joten ei kun sillisalaatti valmiiksi vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo katotaan mitä sillisalaattia saan aikaiseksi:-D. On niin mukava kun te lukijat ja kommentoijat olette pysyneet matkassa jo pitkänkin ajan.
      Kyllä aamuauringolla on joku erityinen voima. Se on niin ilahduttava ja energiaa antava. Lämmin kiitos kommentistasi Souliina S:-)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.