keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Neitosen kesävaatteita



Kesävaatteet pyörivät mielessä, vaikka aika viileitä ilmoja meilläpäin onkin ollut. Niiden valmistamiseen kuitenkin keskityin, kun viime viikonloppuna sain viettää päivän ompeluun hurahtaneiden naisten kanssa. Niin mukavia tuollaiset hetket!

Ostin HHkankaasta ihania kuosikankaita ajatuksena ommella tuona ompelupäivänä t-paitoja lapsille. Tiesin, että juttu luistaa samanhenkisten ihmisten parissa, joten kovin monimutkaisia ompelujuttuja en viitsinyt päivälle suunnitella.


Tyttärelle ompelin tämän hieman perusmallista muokatun t-paidan ja jälkeenpäin vielä asuun sopivan röyhelöhameen. Mietin kyllä, että mitenkähän röyhelöt sopii olalta alas laskeutuvaan hihaan, mutta kyllä olen tyytyväinen lopputulokseen. Helmojen sivusaumoihin ompelin framillonin antamaan rypytystä.


Hame on erittäin yksinkertainen tehdä. Vyötärönä on kaksinkertainen resori. Helmakappaleet kiinnittyvät resoriin. Alempi helma on pidempi kuin ylempi. Poimutin helmakappaleiden yläosat framillonilla. Otin ensin tyttären lantiolta mitan, jonka mukaan framillonit leikkasin. Helmaosien alareunat huolittelin rullapäärmeellä. Tästä tuli tällainen summassa tehty hamonen.



Ajattelin, että otamme kuvat ulkona. Tämän yhden kuvan verran pystyimme siellä olemaan, mutta sitten merituuli alkoi puhaltamaan niin kylmästi, ettei auttanut muu kuin kipaista sisälle kuvailemaan.

Muistakaahan osallistua arvontaani :)




38 kommenttia:

  1. Mukavantuntuisen näköinen ja kaunis setti. Kivat kankaat löysit tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija N:) Olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen näihin kankaisiin. Lisäksi näiden metrihinta ei ollut aivan päätä huimaava vaan ihan järkevä.

      Poista
  2. Wau kuinka kiva asu !! Ja hieno nukketalo taustalla ))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja:) Nukketalo on toissavuotinen joululahja lapsille. Enemmän olisin ajatellut tekeväni sisustusjuttuja sinne, mutta vielä on jäänyt tekemättä. Mutta ehkäpä jossain vaiheessa löytyy sopiva aika niille:)

      Poista
  3. Onpa kiva asu, samalla kertaa jotenkin herkkä mutta silti reipas! Tykkään paljon noista hiharöyhelöistä. Mukava ompelupäiväkin ollut teillä siellä :). Aurinko on välillä mukavasti lämmittänyt täällä ja välillä on tuntunut taas viileältä, toivotaan viikonlopuksi hyviä kelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo hiharöyhelöt oli jotenkin herttaiset. Vähän hirvitti, että pönköttääkö ne liikaa, mutta ei onneksi:) Olisi niin kiva, kun pikku hiljaa alkaisi ulkona lämmetä. Pihallakin olisi monenlaista puuhastelua. Minulla onkin ollut tässä lähiaikoina kaksi kivaa ompelupäivää, ensin sinun kanssa ja nyt sitten tämä toinen:)

      Poista
  4. Ihana setti ja herkullinen nukkekoti siellä takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina:) Minäkin niin tykkään tuosta hempeän sävyisestä nukkekodista. Se on ihan kiva sisustusjuttukin.

      Poista
  5. Kaunis setti ja nätti kangasyhdistelmä! Ihanan herkkä. Hiharöyhelöt ovat kyllä oikein onnistuneet! Vaikka kylmiä tuulia onkin luvassa, niin toivotaan, että kesävaatteiden aika tulisi pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kankaat oli kyllä niin herkullisen ihanat. Tähtikangasta minulla on myös toisen värisenä, vaalenapunapohjaisena. Sekin on kaunis. Toivotaan totisesti viikonlopulle ihania ja aurinkoisia päiviä. Tänään oli melkoinen räntäsade ja tuulenmyräkkä;)

      Poista
  6. Kaunis asu, suloiset röyhelöt.

    VastaaPoista
  7. Ihania röyhelöitä! Meidän lapsukaisilta puuttuisi kesävaatteita, ja olen vähän tutkaillut kaavoja siihen malliin, että josko sitä ennen kesää saisi jotain tehtyä:D Ja on muuten ihana nukketalo taustalla, olenkin tässä odotellut että milloin meidän neiti haluaisi sellaisen, niin pääsisi sisustamaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveästi houkuttelee nyt ommella kesävaatteita. Toisaalta hyvä, jos nyt saa edes jotain aikaiseksi. Minulla kun on ollut usein tapana kuumilla kesähelteillä tehdä niitä pikasurautuksia:) Nukkekodin sisustus on kyllä houkuttelevaa. Jotenkin vain aika on mennyt niin, ettei ole siihen oikein ehtinyt keskittyä. No, on se kaunis noinkin:) Kiitos Villa Pipo!

      Poista
    2. Hamonen on aivan ihana! Nytpä tiedän mitä teen yhdestä harmaasta laskeutuvasta kankaasta. :) kiitos vielä ompelupuitteista!

      Poista
    3. Kiitos sinullekin mukavasta päivästä:) Kiva jos sait idean hamosen tekemiseen, Kiitos Katja / Kakarat:)

      Poista
  8. Ihana setti. Hihansuun röyhelöt sopii tosi hyvin kokonaisuuteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P:) Kyllä ne kivasti tuovat paitaan herkkyyttä ja tyttömäisyyttä.

      Poista
  9. Kaunis setti :-)! Ja huipusti sopii tuo röyhelö paidan hihaan <3! Oli kyllä ikimuistoinen päivä <3, ,niin kivaa, että täytyy ottaa pian uusiksi ;-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me vielä ommellaan joku kaunis päivä ja useinkin :) Oli kyllä todella kiva nähdä ja viettää mukava päivä ompelun ja jutustelun parissa <3 Onneksi tämä paita onnistui. Hiemanhan mietinkin noiden röyhelöiden paikkaa, mutta hyvä näin. Kiitos Sari:)

      Poista
  10. Kaunis asu! Tykkään tosi paljon noista hiharöyhelöistä. Täällä oli alkuviikkosta vielä tosi lämmintä, mutta nyt meinaa palella, hrrrr! Tulisi vaan lämpöset ilmat takaisin niin ulkonakin viihtyy paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eerika:) Niin mukava kuulla kivoja kommentteja:) On kyllä melkoisen kylmä ilma tällä hetkellä ja tuuli kylmentää entisestään. Ihana päästä pian istuttamaan uusia puskia ja kukkasia.

      Poista
  11. Tosi kiva kokonaisuus! Tuollaista hametta pitää kokeilla itsekin tehdä omalle tyllerölle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna:) Noita röyhelöitähän voisi laittaa useammankin. Tulisi siten lisää runsautta.

      Poista
  12. Joo sinulla tuota kankaiden yhistelemistaitoakin. Nätti ku mikä!�� T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos paljon Pirta ja mukava kuulla, että tykkäät:-)

      Poista
  13. Onpa kiva asu! Tuollaiset röyhelöt ja hurrukat on niin kivannäköisiä pienillä tytöillä. Ja miksei isommillakin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pikku Akka:) Kyllä röyhelöt on vaan niin sieviä ja minustakin passaa hyvin isommillekin, miksei myös itsellekin:)

      Poista
  14. Niin ihanan sievä kokonaisuus! Hiharöyhelöt ja poimutukset tekevät niin tyttömäisen tästä asusta. Herttaisen hurmaavia kuvia! Kylmää on meilläkin, teillä tuo merituuli tekee ilmasta vielä kylmempää. Toivottavasti säät pian lämpenee. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Hanna Mi <3 ihanasta kommentista. Tänäänkin on aurinko kauniisti paistanut, mutta viileä tuuli laskee lämpötilaa kummasti.

      Poista
  15. kiva setti. nyt vaan odottelemaan lämpösempiä kelejä:)

    VastaaPoista
  16. On taas tasapainoinen setti mallin ja värisävyjen puolesta. Kivat sisävaatteet kesäsäitä odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Vaateviidakon Pirjo ilahduttavasta kommentista:)

      Poista
  17. Kaunis setti! Ihanat paidan yksityiskohdat; hihan röyhelöt ja sivusaumojen rypytys tuo kivan jujun paitaan. Hame sopii varmasti monenlaiseen menoon. Saisi se kesä ja helteet jo tulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle mARa:-). Tällaisten asujen ompelu on kyllä lempipuuhaani.

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.