keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Nahkatakki tyttärelle



Lämpimiä ilmoja odotellessa ompelin tyttärelle nahkatakin. Nahka on peräisin erään nahkatehtaan jäämistöstä. Ystäväni olivat hoksanneet ilmoituksen, jossa luovuttiin erästä nahkapaloja. Niitähän sain sitten minäkin ja aika ison säkin. Palat ovat suurimmaksi osaksi pieniä ja niitä on monenvärisiä. Tätä ruskeaa väriä löytyi suurimmissa paloissa ja niistä tämän takin muokkasin.


Kaavana käytin vanhaa jakkutakin kaavaa, joka oli kylläkin aika leveän mallinen. Niinpä jouduin hieman kaventamaan ja muokkaamaan mallia.
Päällitikkauksella takkiin tuli ryhtiä. Tämä nahkaerä oli melkoisen jäykkää ja paksua, joten ompelu oli välillä todella haastaavaa. Käytin ompelussa nahkaneulaa, josta oli onneksi kovastikin apua.


Vuorikankaaksi ostin kaunista ruusupuuvillaa, joka pilkistelee takin sisältä, taskun- ja hihansuista.
Lisäksi ompelin samasta kankaasta kolmiomallisen huivin, jonka reunat koristelin valkoisella pitsillä.

Kuvan tähtipaita on ommeltu tähtikankaasta, josta ompelin jo aiemmin erisävyisen röyhelöpaidan.


Metallineppareiden kiinnitys on aina vähän pelottavaa puuhaa. Niitä laittaessa saa jännittää, ettei pilaa koko työtä niiden väärinkiinnittämisen takia. Onneksi tällä kertaa homma onnistui hyvin.


Tästä takista tuli sellainen koulutytön takki. Värisävy on minusta tyttärelle oikein sopiva ja hyvin onnellisena hän otti takin käyttöönsä :)

Vesisade on ollut päivittäistä ja viileä tuuli on puhaltanut. Lämpimälle takille on vielä kovasti käyttöä.

Huomenna onkin helatorstai ja sehän tietää ylimääräistä vapaapäivää. 

Leppoista loppuviikkoa kaikille:)




40 kommenttia:

  1. Upea takki! Ja tuo ruusukangas niin söpö, sopii hienosti yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sanna:-) . Ruusukuosi on kyllä todella herkullinen!

      Poista
  2. Hieno takki ja varmaan suuritöinen!! Vuorikangas on super söpö,samoin kun huivikin!
    Väri takissa on kaunis ja sopii hyvin tytöllesi! Ja niin kauniisti on tytöllä hiukset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika kova työ ommella tavallisella koneella. Tuntuu taas helpolta ottaa normi puuvilla tai trikoo käsittelyyn. Mahtava tunne kun sai kuitenkin tehtyä:-) . Kovasti kiitoksia Tarja!

      Poista
  3. Upea takki ja huivi on niin kaunis! En ole koskaan nahkaa ommellut mutta kuvittelen sen olevan haasteellista.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui kyllä ommellessa, että toivottavasti kone ei pahastu näin raskaan kankaan käsittelystä. Varovasti koitinkin ommella. Kiitos sinulle Raisa P:-)

      Poista
  4. Mahtavan upea takki! Sinä se uskallat tarttua aina uusiin haasteisiin :) Sopii tytölle kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kyllä itsekin, että kaikkeen sitä ryhtyykin:-) . No hyvä juttu näin jälkikäteen. Kovasti kiitoksia Hannariina:-)

      Poista
  5. Hieno takki! Varmasti haastava ompelutyö, mutta upeasti olet onnistunut! Ruusukangas on ihanan pehmeä kontrasti nahalle. Mukavaa vapaapäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Pizzicato :-) . On kyllä mukava kun uskaltaa aina joskus kokeilla erilaisia juttuja. Parasta vielä kun saa kokea onnistumisen iloa:-)

      Poista
  6. hienosti takki istuu tyttären päälle ja vuori on ihana. nahkan ompelu on kyllä aika haastavaa, mulla teollisuuskone niin sillä onnistuu hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi varmaan mahtava ommella tuollaisella oikealla teollisuuskoneella. Ei normi koneelle varmaan hyväksi paljon ommella tuollaisia paksuja kankaita? Kiitos sinulle sanna:-)

      Poista
  7. Todella hieno takki! Näyttää istuvan tytölle juuri nappiin. Ruusukangas sopii hienosti nahan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuvuus on nyt kyllä hyvä. Ehkä pituutta olisi voinut olla hivenen enemmän, mutta kesätakkina menee noinkin. Kiitos mARa:-)

      Poista
  8. Ohhoh. On upea! Ihana vuori ja huivikangas. Leppoisaa eloa teidänkin loppuviikkoon ja sitä poutasäätäkin aina välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Arkinen:-) . Aika vähän on tullut ommeltua erilaisia huiveja ja miten näppärästi niitä ompeleekin:-) Toivottavasti aurinko sieltä pian pilkistelee!

      Poista
  9. No, WOW! Onpa todella upea! Ihan tosi nätin vuorikankaankin olet löytänyt. Minäkin haluaisin tuollaisen huivin. Melkein pitäis penkoa omaa "lirularu"-kangaslaatikkoa, että löytyiskö sieltä mitään kukkakangasta huiviksi. Minua myös jännittää aina noiden isojen metallineppareiden kiinnitys. Ehkä siinä on minulla sekin jännitysmomentti, että pienet nepparit kiinnitän nepparipihdeillä ja ne toimivat vallan mainiosti, mutta isot nepit hakkaan aina vasaralla ja se ei olekaan ihan yhtä moitteeton työkalu. Miten sinä kiinnität nuo isot nepparit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin ruusukankaan HHkankaasta. Siellä on paljon kauniita ohuita puuvillakankaita. Naputin nepparit vasaralla. Ne oli Hemline- merkkisiä painonappeja. Minäkin kiinnitän yleensä nepparit pihdeillä. Prymillä ei ollut vaan tuolla kaupassa sopivan värisiä neppareita, ettei voinut pihtejä käyttää. Kiitos paljon Pikku Akka:-)

      Poista
  10. No todellakin WOU!!!! Isotöinen varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kewa:-) . Oli kyllä aika haasteelinen tehdä pelkästään materiaalin takia ja toiseksi en omistanut kunnon ohjeita. Jouduin sitten soveltamaan ompelun edetessä.

      Poista
  11. Sinä olet kyllä ihan uskomaton nainen, tuosta vain tartuit taas uuteen haasteeseen ja onnistuit siinä mahtavasti! Takki on niin viimeistelty ja siisti. Kauniin väristä nahkaa,väri tosiaan sopii tyttärellesi. Huivi ja paita ovat myös niin kauniita, ihanasti huivi yhdistyy taas oivaltamiisi pieniin yksityiskohtiin takissa sekä vuoriin. Minä en olekaan sitten opiskeluvuosien varsinaisesti nahkaa ommellut, tein silloin hameen ja topin nahasta. Hame taitaa olla vielä tallessa. Topin heikkona hetkenä vein kirpputorille, kun luulin etten enää sitä käyttäisi. Nahan ompelussa onkin tuo materiaalin arvokkuus ehkä se hidastavin tekijä, sinä oletkin tehnyt loistavan löydön! Toivottavasti säät lämpenesivät ja sateet väistyisivät, pihahommiin olisi kiire päästä :). Mukavaa vapaa-päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas ajattelin, kun meinasi takin ompelu tuntua työläältä, että miksi piti aloittaakaan tällaista projektia. Onneksi tuollaiset ajatukset unohtuu, kun katsoo valmista vaatetta ja onnellista omistajaa:-) . Ja uudet kujeet on taas jo mielessä. Sellaista tämä ompeluharrastus on, eikö vaan:-) Kiitos paljon Hanna Mi!

      Poista
  12. Siis vau! Oot kyllä ihan huipputaitava!! Niin hienon nahkatakin olet ommellut, taskuineen kaikkineen. Ruusukuvioinen vuori ja huivi pehmentää kivasti takin ilmettä. Huivikin on niin nätti. Mukavaa helatorstaita teidän väelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun motivoit takkipostauksellasi minua tekemään tämän takin loppuun:-) Nyt jo sitten suunnittelen seuraavan takin tekemistä, vaikka tämän tekokin tuntui välillä kovalta;-). Kiitti kommentista Eerika!

      Poista
  13. No johan on hieno takki, vau ja suloinen huivi.

    VastaaPoista
  14. Ihan huippua! Olet kyllä taitava. Eipä ole tullut nahkaa ommeltua, oliko miten hankalaa? Miten hyvin se liikkui paininjalan alla. Ilmeisesti omassa koneessani olisi joku oma jalka tähän tarkoitukseen?! Huivi sopii täydellisesti takkiin. Vuorikangas ja huivi tekee kokonaisuudesta tyttömäisen ja niin söpön:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahkaneula oli kyllä aivan ehdoton. Kyllä ompelu oli välillä hidasta ja piti käsipyörällä auttaa paksuissa kohdissa. Muuten kone jaksoi ihmeesti tikuttaa eteenpäin. Varovasti kaasuttelin. Mietin ommellessa, että voikohan koneen moottori jotenkin vaurioitua paksuissa kohdissa ja siksi hiljoksiin etenin! Kiitos paljon Villa Pipo:-)

      Poista
  15. Kaunis takki ja niin hienot yksityiskohdat. Ruusuvuori kruunaa kokonaisuuden!

    VastaaPoista
  16. Mitähän tässä enää osaa sanoa uutta mitä toiset eivät vielä olisi sanoneet! Aivan mahtava työ, suloinen tuo ruusukangas ja huivi pehmentää kokonaisuuden ihanasti. Minäkin olen kouluaikojen jälkeen arastellut nahan ompelua, olen ajatellut tuolla poljettavalla Singerillä kokeilla sitä, mutten ole vielä päässyt ajatusta pitemmälle. Koululaisneiti on toivonut täälläkin nahkatakkia, mutta olen ajatellut sen tehdä tekonahasta :). Tämä postaus varmasti rohkaisee ja inspiroi monia, hyvä Kanneli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana jos saat motivaatiota myös tehdä nahasta jotain :-) . On kyllä jännä kokeilla erilaisia materiaaleja. Mielenkiintoinen tuo sinun poljettava kone. Sillä olisi varmasti hyvä tehdä. Oli kiva myös tehdä tyttärelle vähän isomman tytön takki. Kovasti kiitoksia Krista!

      Poista
  17. Kaunis takki! Mullakin olisi nahkaa ompelua odottamassa, kun saisi inspiksen. Nahkatakit on niin käytännöllisiä välikausitakkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahka on kyllä lämmin ja pitää tuulen loitolla. Sinun töitä onkin aina mielenkiintoinen nähdä. Kiitos Vaateviidakon Pirjo:-)

      Poista
  18. Upea, kaunista! Kiva tasku..oisko teko-ohjetta taskulle vaihe vaiheelta?:) t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin taskun tekoon ohjetta Ottobre syksy 4/2008 sivu 46 kuvakoosteesta. Jos joskus saan aikaiseksi kuvata omaa työtä taskun teosta, niin postaan sen tänne:-) . Kiitos paljon Pirta!

      Poista
  19. No huhhuh! Olen sanaton! Ihan mielettömän hieno takki ja niin siististi toteutettu! Oot kyllä taitava ja rohkea. Itse en ole pitkään aikaan nahasta ommellut mitään, voisikin vaihtelun vuoksi jotain yrittää...ehkä en kuitenkaan ihan takkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ilahduttavasta kommentista, aino-maria:-)

      Poista
  20. Oi, kuinka kaunis takki ja huivi! Erityisen hyvin tuo vuorikangas sopii tuohon takkiin! :)

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.