sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Värien harmoniaa



Ilta-auringon upea loisto innosti minua eräänä iltana kuvailemaan. Takapihan terassilta sain ihastella kauniin sävyisiä männynlatvoja. 
Usein tuleekin autoillessa katseltua ohi kiitävien maisemien kauniita värisävyjä. Varmaan luonto onkin ollut monen kankaanpainajan innoittaja. Näin voisi ainakin ajatella :)


Värisävyjä mietimme kovasti myös kun mietimme millä sävyllä kotimme maalataan. Halusimme sellaisen sävyn, johon ei kyllästyisi ja niinpä päädyimme lähes valkoiseen väriin, Tikkurila K503/palatsi-sävyyn. Sävy taittaa hivenen punaiseen, mutta niin vähän, että näyttää valkoiselta. Terassien kaiteet tulivat sitten tumman harmaalla maalilla. Siihenkin löytyy värikoodi, jos joku haluaa sen tietää. 


Edessä olisi vielä terassien petsaus jollakin ruskean sävyllä. Jos teillä on kokemuksia hyvästä sävystä, niin kertokaahan!


Etupihan terassilta katsottuna ilta-aurinko toi esiin kauniin hempeät sävyt. Noista pilvien väreistä pidänkin erityisen paljon :)

Auringon värjäämän maiseman kuvaaminen onkin haastavaa. Opiskeltavaa riittää siinäkin saralla, mutta kuinka mukavaa se onkin.

Uusi viikko uusine kujeineen on edessä ja toivotankin teille mukavaa viikon alkua!


Ps. Minäkin muuten sain linkitettyä blogini Blogipolkuun:) Vielä en ole tutustunut sen käyttöön ja äkkiseltään en löytänyt omasta blogilinkityksestä mitään seuraa- nappia. Otan neuvot vastaan jos tiedätte asiasta jotain :)





22 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Me kanssa päädyttiin maalaamaan talo valkoisella (en kyllä enää muista mikä meidän sävy on) juuri sen vuoksi ettei väriin kyllästyisi. Ja jos talo pitäisi maalata uudelleen niin edelleen siitä tulisi valkoinen :) Jonkun mielestä ehkä tylsä väri, mutta minusta kaunis ja ajaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen niin tykännyt tuosta valkoisesta. Ja koen, että siihen ei kyllästy. Edellisen talomme väri olisi pitänyt olla joku kermanvalkoinen ja koskaan se ei ollut sellainen, vaan väri väkisinkin halusi olla keltainen ;) Kiitos paljon Eerika :)

      Poista
  2. Upeaa väriloistoa olet saanut taltioitua. Nyt kyllä luonto on muutenkin niin kaunis kun se on kukkaan puhkeamaisillaan. Minä en ole vielä oikein ehtinyt tuohon Blogipolkuun tutustua ajan kanssa, tarkoitus olisi kyllä. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin jännä, että vettä on satanut koko ajan ja samalla varkain on hiipinyt vihreä puihin. Kesä tulee vähän niinkuin varkain .) Kiitos paljon Krista :)

      Poista
  3. Kaunis koti ja kauniita kuvia! Me sävytimme terassin viime kesänä tummalla savunharmaalla. Ruskeasta ei ole kokemusta. Minäkin vilkaisin nopsasti tuota blogipolkua, mutta en vielä tutustunut tarkemmin. Täytyykin se tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pizzicato ja kiitos sävyvinkistä. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta savunharmaa. Pitää ihan tutustua. Emme ole vielä yhtään katsellut tarkemmin noita sävyjä. Meilläkin on nyt aika paljon tuota terassia, niin jotenkin se näyttäisi varmasti paremmalta kun saisi sävyn ylleen :)

      Poista
  4. Kauniita kuvia, luonto on kyllä upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kesän tuloa jaksaa joka vuosi ihailla, niin ihmeellistä se on. Kiitos paljon Niina :)

      Poista
  5. Mahtavia kuvia! Monesti kun tulee hieno kuvauksen paikka, sitä kameraa ei ole käden ulottuvilla:) Minä liityin myös tuohon blogipolkuun, helppoa ja sivut näyttää fiksuille. Sieltä blogipolun omasta profiilista löytyy sellainen kohta, kuin Plugin, siellä näkyi olevan seurantapainike juttuja.. Mutta itse laitoin välisivuihin Blogipolku -nimisen sivun, ja sivuun linkin Blogipolun profiiliin..en tiedä saiko tuosta tolkkua:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta, että kamera ei ole käden ulottuvilla. Joskus pelkkä laiskuus ei anna myöten kuvaamiselle ;) Minustakin tuo blogipolku vaikuttaa hyvin selkeältä. Laitoinkin tuohon sivuun tuon seurantalinkin. Ihmettelin vaan kun en omasta blogipolkusivusta löytänyt seuraa- painiketta, mutta siihenkin sain yksinkertaisen vastauksen ylläpidosta. Sitä ei ole siksi, koska omaa blogia ei voi alkaa seuraamaan :D No, eihän se ollut aikomuksenanikaan. Kunhan vain olisin tarkastanut, onko sellainen minullakin kun muillakin näkyi sellainen olevan :) Kiitos sinulle Villa Pipo kommentistasi :)

      Poista
  6. Niin on, kauniita kuvia - sävyjen harmoniaa.

    Minullekin blogipolku on vielä ihan tuntematon. En ole "jaksanut" tutustua, vaikka siitä puhutaan nyt monissa blogeissa. Jäänpäs kuulolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pikku Akka :) Saa nyt nähdä mitä tuo blogipolkujuttu on käytännössä. Varmaan ihan kätevä niille, jotka haluavat sen kautta blogeja seurata.

      Poista
  7. Kauniita kuvia, ja kivalta näyttää talonne! Kevätillat on parhaita heti kesäiltojen jälkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä iltojen suhteen. Keväällä kaikki on niin ihmeellistä ja uutta, vaikka joka vuosi niin samalla tavalla toistuvaa. Kyllä kesä on kuitenkin jotain, se lämpö ja aurinko :) Kiitos paljon Hannariina:)

      Poista
  8. Teillä on niin kaunis koti myös ulkoapäin, ihanan värinen! Todella kauniita kuvia luonnon väreistäkin. Minunkin täytyisi hieman enemmän tarkastella tuota Blogipolkua, tykkään kyllä enemmän seurata blogeja Bloggerin kautta. Vaikkakin Bloggerissa on välillä ongelmia, eivätkä kaikki uudet postaukset siinä välttämättä näy. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi:-) . Kyllä minäkin varmaan tulen edelleen seuraamaan blogeja oman blogini kautta. Siihen kun on tottunut, niin se tuntuu luontevalta. Blogipolun kautta varmaan on kätevä etsiä ja löytää uusia kivoja blogeja kun voi esim. jonkun kategorian alta etsiä.

      Poista
  9. Kauniita kuvia olet ottanut sekä luonnosta että teidän kodista. Ilta-auringon värit ovat kauniita, jotenkin pehmeämpiä kuin päivällä. Vielä kun oppisi kaiken vangitsemaan kameran linssille - siitä taidosta minäkin haaveilen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta! On niin vaikea vangita sävyjä juuri sellaisena kuin ne luonnossa on. Aurinkoa vasten on tosi vaikea kuvata. Olisikin kätevä käydä joskus jonkun kurssin. Kiitos paljon Oman näköinen :-)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.