sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kolmionmalliset housut ja röyhelöpaita



Viimekertaisen hamekankaan oston yhteydessä sain Eurokankaan myyjältä mielenkiintoisen vinkin, ommella kolmiomalliset housut. Jotenkin arvelin, että itse en ehkä osaisi sellaisia pitää, niin päätinkin kokeilla tyttärelle housujen ompelua.


Housuille halusin tehdä pariksi kesätopin, jota olen pitempään jo mielessäni hautonut.


Toppi on leikattu ilman kaavoja. Röyhelöiden alla on putken mallinen suora alusosa, jonka kainaloiden kohtiin leikkasin kaarevuutta. Röyhelöt ovat kaikki saman pituisia. Framillonilla kiristin röyhelöt suunnilleen alustopin levyisiksi. Kaksi ensimmäistä röyhelöä on kiinnitetty alustopin yläosaan ja kaksi alimmaista edellisen röyhelön alle alustoppiin. Alla olevassa kuvassa näkyy röyhelön kiinnitys. Ompelin kapealla siksakilla röyhelöt kiinni. Topin yläosassa on kuminauhakuja, johon pujottelin kuminauhan ja siten sain yläosan sopivan leveäksi. Olkaimiksi ompelin läpinäkyvät framillon- nauhat. Kuvassa olevat olkaimet ovat siis ihan toisen topin olkaimet. En kyllä tiedä kuinka hyvin framillon kestää olkaimena, mutta nythän se sitten nähdään.




Alla oleva kuva kertoo housujen mallista. Haaraosa on taitteelta. Kuvan mitat ovat n. 167 cm hoikalle tytölle. Yläosa on -suunnilleen mitta- käyttäjän lantion leveydestä. Voisihan tuonkin mitan jättää reilusti leveäksikin, niin yläosaan saisi rypytystä ja varsinkin, jos housut haluaa tehdä ohuesta, laskeutuvasta ja joustamattomasta kankaasta. Tällöin vyötärön ja lahkeensuut voi tehdä vaikkapa resorista.



Housujen vyötärö ja lahkeensuut ovat samasta, joustavasta kankaasta. Tein ne tarkoituksella pitkinä, jotta kääntövaraa riittää. 

Jos jäitte miettimään jotain kohtaa, niin kysykää rohkeasti!


Voisin hyvin kuvitella, että tällaiset pöksyt on todella leppoiset ja viileät kesähelteellä. Tässä mallissa eivät saumat purista :)

Kuvaushetki oli jälleen hyvin sateinen ja viileä, mutta ehkäpä jossain vaiheessa kesää nämäkin vaatteet saavat käyttöä.

Ihanaa päivän jatkoa ja alkavaa viikkoa teille !

Tulen vierailulle teidän blogeihin illemmalla, kun päivän ohjelmat on selätetty :)





28 kommenttia:

  1. OMG, siis aivan upeat! Voi hyvin kuvitella miten ihana asu lämpimänä kesäpäivänä! Vilpoinen & kaunis! Kivaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja, kiitos :) Mukava on kyllä kokeilla tehdä vähän erilaisiakin vaatteita. Minustakin tästä tuli kiva asu, vaikka onkin aika erilainen, siis housut:)

      Poista
  2. Toppi on oikein kiva ja kesäinen! Housut on mielenkiintoiset. Itse en osaisi tuollaisia käyttää mutta tyttärellesi sopivat hyvin ja ovat kyllä hauskan näköiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole vaan aika hauskat pöksyt :) Tyttärellä ne minusta toimii oikeinkin hyvin. Itse voisi olla vähän rohkeampi kokeilemaan, mutta onneksi nuoremmat uskaltaa:) Kiitos paljon Raisa P!

      Poista
  3. Jossakin toisessa blogissa katselinkin tuollaisia pöksyjä. Sopivat kivasti tuollaiselle hoikalle nuorelle tytölle. Nätti on paitakin. Romanttinen ja haaveellinen! Tulisipa tuollaisten vaatteiden keli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano kelien suhteen. Pitäisi tietysti olla positiivinen ja nauttia tästäkin, mutta tänäänkin on koko päivän tuullut kovasti / kylmästi ja satanut. No eiköhön nämäkin vaatteet vielä ehdi päästä käyttöön :) Kiitos sinulle Pikku Akka!

      Poista
  4. Kauniisti sopii teidän neidolle molemmat vaatteet! Ihanan kesäisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina :) Aurinkoisilla keleillä nuo olisi kyllä ihanat käyttää.

      Poista
  5. Kivat kamppeet. Sinä aina kekkaat hyvin nuo ompeluksen salat! :) t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi saan jostain hyviä vinkkejä ;) Joo, nämä oli kivat tehdä ja ehkäpä juuri siksikin kun eivät olleet niitä tavallisimpia perusompeluksia. Kiitos Pirta kommentistasi:)

      Poista
  6. Kiva yhdistelmä tyttömäistä yläosaa ja rentoa alaosaa. Toimii !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pidät asusta. Kiitos paljon Vaateviidakon Pirjo :)

      Poista
  7. Mainion näppärät kesähousut! Ja varmasti todella mukavat. Toppi on ihanan kesäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskan malliset ne ovat. Ensin leikkasin vyötärö ihan suorana, mutta sitten päätin tehdä kaarevana. Ajattelin tämän siksi, että haaraosa nousee silloin vähän enemmän eikä roiku ehkä niin paljon kuin suoran yläosan kanssa. Kiitos paljon Pizzicato:)

      Poista
  8. Olet tehnyt jälleen niin ihanat vaatteet! Housut näyttävät tyttäresi päällä todella hyvälle ja toppi on niin kaunis. Olisi mielenkiintoista kokeilla näitä housuja, mutta tuntuu, että ovatko ne itselleni sopivat pöksyt laisinkaan. Ehkä kotihousuina voisin kokeillakin :). Toivotaan, että säät hieman lämpenisivät. Kylmää on kyllä ollut ihan riittävästi. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olisikin aika hauska kokeilla myös itsellekin. Ehkä yläosa voisi itsellä olla joku tiukempi toppi, no enpä tiedä ? Röyhelötoppi voisi toimia myös aikuisellakin. Monesti olen ihaillut röyhelötoppeja. Tässäkin meinasin laittaa ensin vain yhden röyhelön, mutta innostuin kuitenkin lisäämään niitä noinkin paljon:) Kiitos paljon kommentistasi Hanna Mi:)

      Poista
  9. Ihastuttava kokonaisuus! Ehkä noin mielenkiintoiset housut sopivat paremmin nuorille, itseäni kun kuvittelin samanlaisissa housuissa, huh. En olisi kuin pelkkää pitkää selkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pitkää selkää oli kyllä hauska ;) Sellainen tunne voisi kyllä itselle tulla. Onneksi nuorille sopii niin nätisti vähän erilaisetkin jutut:) Kiitos paljon Hieno tar :)

      Poista
  10. Todella kiva asu nuorelle ja miksei rohkeammalle aikuisellekkin. Noita housuja voisin tarjota meidänkin neidille, osaisin varmaan ne tehdä. Kesää odotellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllähän sinä ne osaisit tehdä!! Lämpimiä kelejä kyllä odotellaan :) Kiitos paljon Saija!

      Poista
  11. Wau, tosi hyvä, upea ja trendikäs asu nuorelle! Mulla on yhdessä kaavakirjassa just noita vaatteita joita tehdään kolmiosta/suorakulmiosta, ei ole vaan ikinä tullut tehtyä. Tämä asu on tosiaan romanttisen rento, tuollaisen topin voisin kuvitella itsellänikin! Väriyhdistelmä on myös kaunis! Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulla on sellainen ohjekirja, aika mielenkiintoista:-) . Olis nimittäin jännä kokeilla tehdä eri leikkauksista uudenlaisia vaatteita. Itse varmaan en osaisi pitää, mutta jos tytöt tykkäisivät. Kiitos kommentistasi Krista:-)

      Poista
  12. Oi, tykkään kovasti, ihan huiput nuo housut! Housut sekä toppi mahtuisi ja kävisi omaan vaatekaappiini. Enpä ole tiennytkään tuota kolmiomallia, tuo täytyy laittaa korvan taakse! Ja tuo valkoinen kangas, on niin kaunista, juuri tuon tyylisiä olen ihastellut kangaskaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä muuten tulit mieleeni kun noita housuja värkkäsin:-). Muistaakseni teit vähän tuon tyyliset? Toppikankaan ostin paikallisesta tehtaanmyymälän muuttomyynnistä ja vielä edullisesti:-) . Laadultaankin pitsikangas vaikuttaa oikein hyvältä. Kiitos Villa Pipo:-)

      Poista
  13. Voisipa hyvinkin kokeilla tuollaisia housuja, mitä vähemmän saumoja, sen parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo teehän ihmeessä. Niin nopeasti valmistuvat pöksyt:-) . Kiitos sinulle kommentistasi Jokke!

      Poista
  14. Kaunis röyhelötoppi ja mielenkiintoiset pöksyt. Toimiva kokonaisuus! Olen katsellut tuon mallisia housuja mielenkiinnolla mutta en ole rohjennut tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mara :-). Itsellekään en oikein rohjennut kokeilla, mutta nuoret on niin rohkeita:-) . Kokeilehan sinä!

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.