sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Luonnonkukat tuovat iloa



Luonnonkukista on ilo nauttia niin kauan kun niitä on vaan tarjolla. Useissa blogeissa onkin ollut niin kauniita kukka-asetelmia nähtävillä. 

Halusin tehdä oman asetelmani oasis-sientä käyttäen. Annoin sienen itse kostuttaa itsensä (en siis väkisin painanut sitä veteen) vesiastiassa ja aloin asettelemaan täysin kostuneeseen sieneen luonnosta poimimiani kukan varsia. Tämä on kuulkaa mukavaa puuhaa. Lopputulos ei voi olla muuta kuin ihana:) Kukathan ovat niin sieviä, että muuta vaihtoehtoa ei ole ;)


Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin ehkä tämä asetelmani on hieman liian runsas tai sitten ei ?

Joka tapauksessa innostuin kuvailemaan sitä hieman eri paikoissa ja nämä kuvat sitten päätyivät tänne teidänkin katseltavaksi. Päivä oli pilvinen, niin kuin nyt on pitkään jo ollut. (Kuviin meinasi hiipiä hämäryys, vaikka kuinka koitin säätöjä korjailla.)


Kotimme takka-leivinuunikokonaisuus on aika massiivinen ja tilaa vievä, mutta samalla se on kotimme ehkä paras yksityiskohta. Leivinuuni on siis keittiön puolella. Siitä olen joskus kuvia laittanutkin, mutta voisin tehdä sen vielä uudestaan.


Takan kivitasot ovat suositut istuinalustat. Niihin on mukava istahtaa, kun olohuone täyttyy vieraista tai ihan omasta väestä. Ovat muuten kivan viileätkin:)


Puut takan päällä viehättävät silmiäni edelleenkin. Pino on hieman kallistunut, sillä voitte hyvin kuvitella, miten mukavan kuivia sytykkeitä sieltä voi ottaa. Pitää vain lisätä sinne uusia puita kuivaamaan.


Olen laittanut tästäkin nurkasta jo usein kuvia, mutta en siten, että lupiinin kukkia on maljakossa:) 
Minusta lupiini on aivan upean näköinen kukka ja vielä sen kauneus korostuu, kun se on päässyt valtaamaan näyttävällä kukkaloistollaan tien varsia.
Ehkä se on kovinkin nopea valtaamaan alueita? Sellaisilla paikoilla missä on tilaa, se on kuitenkin vaikuttava.


Onneksi kesän viileät ilmat eivät ole estämässä luonnonkukkien kukintaa. Nyt on kesä ja saa lämpötila olla mitä tahansa. Eipä sille mitään mahda, jos se ei nyt satu nousemaan ;) Napataan jokainen auringonsäde talteen, eikö niin :)





34 kommenttia:

  1. Ihana asetelma, ihana paikka sille. <3. Tuo kukkien kanssa puuhastelu on niin kivaa puuhaa. Minä tein yhden asetelman niin, että laitoin kirkasta teippiä maljakon suulle ristiin rastiin ja tuikin kukkasia niistä tulleisiin rakosiin. Kiva idis sekin asetelman tekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa kätevän kuuloinen idea sinulla, kiitos vinkistä:-) . Pitää kyllä joskus testata tuota tapaa. Kiitos sinulle Kaisu:-)

      Poista
  2. Kauniita kuvia! :) Kestääkö luonnonkukat oasis-sienessä paremmin kuin maljakossa? Lupiini on niin kaunis, meilläkin jokiranta on ihan täynnänsä niitä eri väreissä. Kivan näköistä nyt kun kukkivat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennen tehnyt asetelmaa luonnon kukista, mutta uskon niiden kestävän jos vain huolehtii vedestä, ettei kukat pääse kuivumaan. Kiitos Raisa P:-)

      Poista
  3. Niittykukat ovat aina hurmaavia!
    Niistä saa sidottua ihana rentoja kimppuja ja lupiinit pidän yleensä vapaina vaasissa.
    Niiden muotokieli tulee silloin parhaiten esille.
    Kaunista sunnuntain jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana katsella kukkien kauneutta. Niistä saa niin paljon iloa:-) . Kiitos Susanna Vaahla:-)

      Poista
  4. Täällä oltiin eilen ihan samoissa puuhissa, sinua just ajattelin, kun luonnonkukka-asetelmaa tehtiin, kun muistin, että olet tekemiäsi kukka-asetelmia täällä esitellyt ;). Teillä on kyllä niin kaunis tuo koti, edelleen ihastuttaa, vaikka aika monta kuvaa olen sieltä nähnytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun muistit minua:-) . Taitaa aika monella ollut kukat mielessä viime aikoina kun on kiva tuoda kesää sisällekin. Kiitos Krista :-)

      Poista
  5. Luonnonkukat ovat kyllä kauniita ja edullisia koristeita. Voi tehdä vaikka kuinka runsaita asetelmia. :) lasten kanssa on kiva keräillä pihalla ollessa kimppu sisään. Lupiinit ovat minunkin mielestä hurjan kauniita. Haaveilen että lupiinir saisivat vallan meidän takana olevassa äänivallissa, muutama tupas sieltä jo pilkottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi kiva jos meidän tien varrella leviäisi lupiini. Onpa kiva jos teillä on jo siellä kasvamassa lupiinia. Kiitos Katja / Kakarat:-)

      Poista
  6. Upea paikka kukka-asetelmalle. <3 Ja niin kaunista teillä on muutenkin. Meilläkin viereisen torpan niitty on ollut täpötäynnä lupiineja - ihanan värikästä. Nyt kukinta on tosin jo ohi. Muutenkin luonnonkukat tai omasta pihasta saadut kukat ovat suloisia kodin koristajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päin vielä lupiini on täydessä kukassa. Ollaan sen verran korkeammalla:-) . Kesällä onkin kiva tuoda luonnon kukkia ja talvella tulee ostettua usein joku kimppu kaupasta. Kiitos kommentista Airisrannan Päivi:-)

      Poista
  7. Ihan on kuin floristin tekemä kimppu! Hyvin sopii tuohon uuninsyvennykseen. Ihan on suosikki värejä kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saija:-) . Kimpusta tuli tuollainen aika vapaasti muotoiltu, mutta värit poimin tarkoituksella tuon sävyisinä.

      Poista
  8. tuo asetelma on todella kaunis ei lainkaan liian runsas :) Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Souliina S :) Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  9. kaunis kimppu :) Floristin taitoja sinullakin ;) Ja nuo lupiinit,matkat sujuvat kivasti niiden kauneutta ihastellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tällainen kaikkea kokeileva, taidoista en niin tiedä;-) . On kyllä mukava ihastella autoillessa tien varsien kukkaloistoja. Kiitos sinulle Suvi:-)

      Poista
  10. Kauniin kimpun olet tehnyt. Sinä, taitava! Meilläkin tuota lupiinia kasvaa valtoimenaan pihan ympärillä monessa sävyssä. Olemme yrittäneet kuitenkin rajata sen niin, että se ei vie kasvupaikkaa muilta luonnon kasveilta eikä leviäisi ihan kaikille niityille. On se kuitenkin aikamoinen paikkarosvo ja monet muutkin lajit ovat niin kauniita. Monimuotoisuus saisi säilyä. :)
    Ihana ilta-aurinko paistelee - nautinnollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän ajattelinkin, että se on varmaan aika innokas leviäjä:-). Kyllä tien varsilla kasvaa niin monennäköisiä kukkia ja aika huonolle tolalle jäänyt nimituntemus. Kiitos paljon Pikku Akka:-)

      Poista
  11. Kaunis asetelma ja sopii tuohon maljakkoon täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään muuten paljon tuosta maljakosta. Siihen onkin kiva laittaa erilaisia asetelmia. Kiitos sinulle Tarja:-)

      Poista
  12. Kiva katsella sisäkuvia tiedän kauniista kodista.

    VastaaPoista
  13. Kaunis asetelma ja onpa upea takka teillä! Kukkien kerääminen on kyllä meidän tytön lempipuuhaa ulkona, täytyy sanoa välillä että ööö..äiti ei tiedä kukan nimeä:) pitää sitten googlettaa ja fiksuna seuraavalla kerralla kertoa mikä kukka on kyseessä:D mukavaa ensi viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta kuulostaa. Minua aivan hävettää, että miten olenkin unohtanut tuttujen kukkien nimiä:-). Pääasia, että ovat kauniita:-) . Kiitos paljon Villa Pipo kommentistasi:-)

      Poista
  14. Olin vastikään hautajaisissa, jossa muistotilaisuus oli koristeltu luonnonkukilla mm.metsätähdillä jne. Yksinkertaisen kaunista. Kaunis kimppu teillä! Tykkään violetin sävyisistä kukista niinku hiirenvirnasta ;) t.Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ollut kauniit koristukset. Lapsena kotimme takametsässä oli paljon metsätähtiä ja niitä sitten poimimme maljakoihin. Kiitos Pirta kommentistasi:-)

      Poista
  15. Wau! Tuo takka on niin huikaisevan hieno, että minä jäin sitä ihailemaan ja unohdin jo kommentoida aiemmin :D. Ihania luonnonkukka-asetelmia olet tehnyt, lupiinien värit ja muoto kiehtovat myös minua. Minusta näissä kuvissa on kaunis valo, jotenkin niin herkkä ja tunnelmallinen. Kesä on aina kesä, satoi tai paistoi :). Ihania kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Hanna Mi ja kiva kuulla kommenttisi:-). Syksy taas tulee jonkun ajan päästä, niin mukava sytytellä takkaan tulen. Mutta nyt nautitaan vielä kesästä ja auringosta:-)

      Poista
  16. Luonnonkukat on niin kauniita!
    Ihanan asetelman olet rakentanut :)

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.