sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ilmailu ja varjoliito



Pienin poika sai vielä kolmannen paidan ja tällä kertaa teemana oli ilmailu. Googletin lentokoneiden kuvia ja loppujen lopuksi Pinterestin kuvamaailmasta löytyi lapsenmielinen lentokone. Matkin sujuvasti valmista kuvaa ja piirsin vastaavantyylisen lentokoneen paperille.
Jostain syystä minun lentokoneeni näyttää delfiiniltä :D
Lentokoneen ovikin on aivan kuin hymyilevän delfiinin suu.


Kaula-aukon resori on ommeltu kahdesta päällekkäisestä resorista. Näin lentokoneen värimaailma tulee kaula-aukossakin esille.


Kuvaushetki tapahtui takametsässä niinkuin edellisen postauksen kuvauksetkin. Polun varrelta löytyi lasten aiemmin rakentama maja. Siihen pikkuinen lisäili oksia niin sujuvaan tahtiin, että kuvaajalle meinasi tulla aivan hiki, kun etsi hyviä kuvakulmia :)


Ompelin lentokoneen vapaaompelulla ja lankana käytin kiiltävää moniväristä kirjontalankaa. Pilvet ja muut valkoiset yksityiskohdat tein alikeompelua hyödyntäen eli nurjalla puolella on valkoinen kangas. Oikealta puolelta ompelin pilvet, ikkunat ja ovet suoralla ompeleella ja tämän jälkeen ompeleen vierestä leikkasin mustan kankaan varovasti pois paljastaen valkoisen pohjakankaan.


Ilmailuteema jatkuu vielä muutamien kuvien välityksellä. 

Viime kevät toi mukanaan perheeseemme uuden harrastuksen, varjoliitämisen. Minä en ole niin rohkea, että olisin sitä alkanut harrastaa, mutta toinen puoliskoni on :)

Varjoliidon upeat värit ja muodot näyttävät maasta katsottuna hienoilta. Osassa kuvista on sattunut narujen sävyt ja liidon sävyt korostumaan aika kivasti.







Erilaiset harrastukset ovat kyllä tärkeitä. Ne antavat mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia, saada uusia elämyksiä ja muutenkin rikastavat elämää.

Uudet lukijat, lämpimästi tervetuloa mukaan :)

Tulen vierailemaan blogeissanne illemmalla:) Nyt ulkona on niin kaunis aurinkosää, että taidamme lähteä koko porukalla ulkoilemaan.



40 kommenttia:

  1. Hauska ja veikeä lentsikka-paita!
    Huimaa menoa ilmassa myös!

    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Susanna Vaahla:) On se vaan melko hurjaa touhua. Meinaa kyllä vähän itseä hirvittää. En helposti uskaltaisi itse kyllä nousta yläilmoihin:)

      Poista
  2. Tuo varjoliito näyttää kyllä hauskalta, meilläkin mies haaveilee että joskus on päästävä kokeilemaan. Minusta ei olis :D Rentouttavaa sunnuntaita teille sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä myös mies on pitkään haaveillut lentämisestä ja tämä varjoliito nousi sitten hyväksi vaihtoehdoksi ja hän on kyllä tykännyt kovasti siitä. Mukavaa alkavaa viikkoa teiile :) Kiitos paljon Hannele:)

      Poista
  3. Aivan mahasta sieppaa jo kuvia katsellessa...Rohkeaa rajojen kokeilua ja varmasti myös vapauden tunnetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköalat on kuulemma upeat ja muutenkin lentäminen niin hienoa. Maasta katsottuna niin hurjan näköistä. Parempi piiloutua kameran taakse ja yrittää ottaa hyviä kuvia, niin ei jännitä itseä niin paljon :D Kiitos paljon Kaisu:)

      Poista
  4. Pikkuisella niin kaunis paita ja ihana tuo lentokone!!
    Aivan huikean hienoja kuvia rohkeasta liitäjästä,ihanat värit varjossa ja taivas niiin sininen !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tarja :) Minä niin innoissani yritin saada talletettua värejä kameraan ja onneksi osa onnistui mukavasti. Kuvasin yhdellä kertaa niin paljon, että kuvat yhdistämällä saisi kohtuullisen pitkän videon :)

      Poista
  5. Hyvännäköinen paita sekä malliltaan että väreiltään!

    Varjoliitoa näin eka kerran livenä mökillä tässä muutama viikko sitten. Piti oikein niska kenossa katsella taivaalle, ja itselläkin melkein mahasta kouraisi. On sieltä lintuperspektiivistä varmaan upea katsella maisemia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin paidan malli oli tosi kiva, mukavasti väljyyttä, mutta kuitenkin istuva.
      Niskat kyllä jännittyy kun koko ajan pitää tuijottaa ja tarkistaa maasta käsin, että kaikki on ok ;)
      Kiitos paljon kommentistasi Airisrannan Päivi :)

      Poista
  6. Vautsi mikä uusi harrastus miehelläsi!! Voi kun tykkään tästä tekemästäsi paidasta, tosi upea oivallus käyttää useampaa tekniikkaa samassa paidassa. Luulen, että tuosta vapaakirjonnasta on tulossa ompelijoiden uusi suosikki, sillä saa kyllä kivaa jälkeä aikaiseksi niin kuin aikaisemmin on täällä sinunkin blogissa nähty :). Ja kaksivärinen resori on kiva tehoste, sitä täytyisi itsekin muistaa koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hienoa miehen puolesta, että pitkän ajan haave on nyt toteutunut.
      Mietin myös, että pitäisi enemmän hyödyntää vapaakirjontaa. Sillä tavalla saa tosi kivaa jälkeä aikaiseksi. Harjoitusta kyllä kaipaisi kovasti. Kiitos paljon Krista :)

      Poista
  7. Onpa hurja harrastus! Varmasti upeaa! On kyllä hienoa, että teillä lapset saa yksilöllisiä ja nuin kivoja vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on kyllä hurjaa puuhaa.
      Kiva kuulla, että pidät ompeluksistani:) Lämmin kiitos Toiveettodeksi:)

      Poista
  8. Hauska ilmailuaiheinen postaus:) Komea paita, sopivasti tuli tämä vapaakirjonta, itsellänikin juuri kokeilun alla. Tosi hauskaa puuhaa muuten, voi vaan hurruutella menemään. Voi hurja mikä harrastus miehelläsi! Itselläni ottaa mahan pohjasta jo leikkipuistossa keinuessa, joten tuohon en uskaltaisi lähteä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska, että sinullakin on vapaakirjonta työn alla. Kiva nähdä työsi :)
      Minä koen keinumisen ihan samoin kuin sinä:) Ennen sitä saattoi keinua hurjaa vauhtia ilman, että se tuntui missään.
      Kiitos paljon Villa Pipo:)

      Poista
  9. Ei olisi kyllä minustakaan tuonne yläilmoihin. Ahvenanmaalla kiivettiin näköalatorniin ja meinasi sekin matka jäädä puoliväliin, kun rupesi niin heikottamaan :D Mutta varmasti mahtava harrastus ja oishan tuolla ylläilmoissa huikeat näkymät. Upean ilmailuaiheisen paidan olet pojalle tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole vaan paras pysytellä maan pinnalla :D. Kyllä minustakin on niin hurjaa nousta korkealle. Miten sitä onkin tullut niin varovaiseksi:)
      Kiitos paljon Eerika :)

      Poista
  10. Hurjapää harrastus! Ihailen noita taivaalla liitelijöitä ja laskuvarjohyppääjiä, mutta eipä taitaisi olla minustakaan siihen. Tosin minulla on omana elämänprojektina tehdä joka vuosi jotain uutta, jotain mikä on ehkä ollut vähän inhokki ja "en ainakaan sitä!". Ompelu ja neulominen lukeutuvat siihen kategoriaan :)
    Kiva paita. Hiukan hymyilytti tuo delfiini vertaus. Omat lentokoneeni taitavat olla sitä samaa :D vapaakirjonta vaikuttaa kivalta tekniikalta, pitäisikin pistää korvan taakse ja kokeilla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on aivan upea elämänprojekti. Tuosta pitäisi ottaa kyllä mallia. Pitää oikein laittaa mietinnän alle:)
      Eihän sitä tiedä mitä kivaa jää kokematta jos ei vaan kokeile. Ajattele, että sinulla ompelu ja neulominen :)
      Kiitos paljon mARa:)

      Poista
  11. Kivan näköinen pienen miehen paita. Enkä ainakaan minä näe siinä delfiiniä.. ;) Varmaan aika mahtava harrastus tuo varjoliitäminen, vaan eipä olisi minusta kokeilemaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lentokone on sinusta itsensä näköinen. Minä niin nään siinä delfiiniä :)Kiitos paljon Raisa:)

      Poista
  12. Hui! Minua ei saisi mitenkään yläilmoihin. Minä oon tämmöstä tasamaan sakkia.
    Mahtavan paidan olet tehnyt. Ei näytä lentsikka yhtään delfiiniltä. Mutta kyllähän delfiinissä ja lentokoneessa aika paljon on samaa muotoa, jos ihan tosissaan asiaa alkaa miettimään. Tykkään tuosta kaksikerroksisesta kaulusresorista. En ole muistanutkaan sitä käyttää pitkään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen tasamaan tallaaja:) Kiitos lohduttavista sanoista lentokoneen suhteen :D
      Minäkin olin aivan unohtanut kaksoisresorin. Yksivärisen kankaan kanssa se toimii minusta hyvin antaen lisäilmettä. Kiitos paljon Pikku Akka :)

      Poista
  13. Kiva lentskaripaita! Tuota alikeompelua pitäisi joskus kokeilla, kiinnostava tekniikka. Varjoliitely näyttää hienolta mutta pelottavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija:) Alikeompelu on kyllä kiva laji ja vielä helppoa :)

      Poista
  14. Aivan ihana paita.
    Komeat maisemat varmasti tuolla yläilmoissa. Olen itsekin aika hurjapää, mutta vain huvipuiston laitteissa kun olen kiinnitettynä tiukasti penkkiin kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kati - Tavallista arkea:-)
      Minä en taida olla noinkaan rohkea kuin sinä, sillä vuoristorata tuntui minusta aivan kamalalta muutama vuosi sitten. Aiemmin sekin oli ihan ok:-D

      Poista
  15. Tosi kiva paita, ihan lentokonen minä näen, kovatöinen ollut! Toivottavasti tämä uusi harrastus ei vie kaikkea vapaa-aikaa kuten täälläpäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli paidan teossa kyllä ihan hommaa. Pientä ongelmaa aiheutti millä kireydellä langat olisi pitänyt olla. Välillä meinasi lanka kiristyä ja katketa eli harjoitusta vielä kaipaa. Mukavaa puuhaa kyllä:-)
      Onko teillä tätä samaa liitovarjoilua? Meilläpäin tuuli on melko rajoittava tekijä eli ei mahdollista läheskään joka päivä liitoiluun:-D.

      Poista
  16. Voi tämä vapaakirjonta on kyllä niin mielenkiintoinen juttu! Itse en ole päässyt sitä vielä kokeilemaan, mutta kiinnostaa kyllä kovasti. Hieno paita tästä tuli ja näyttää minun mielestäni ihan lentokoneelta, eikä delfiiniltä ;) Tykkään kovasti paidan värityksestä. Aivan upeita kuvia olet ottanut varjoliitäjästä! Varmasti huikea harrastus. Olisi huippua kokeilla, mutta olen melko varma, että vatsa ja pää ei kestäisi! Tulen nykyään huonovointiseksi jo kuperkeikkojenkin tekemisestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pizzicato:-) Vapaa kirjonta on kyllä kiva tekniikka. Kannattaa kokeilla. Se on niin luovaa ja voi paikkailla jos edellinen sauma on mennyt hassusti:-)
      Olen huomannut iän vaikuttavan itselleni siten, että olen paljon varovaisempi ja arempi tekemään sellaista mikä nuorena oli ihan selvää:-D

      Poista
  17. Minä yritin tihrustaa, josko saisin siitä delfiiniä jotenkin, mutta lentokone se on minun silmissäni ihan selvästi :). Kaunis jälki ja kuva kokonaisuutena niin sopiva pojan paitaan. Hieno harrastus, minä voisin kyllä kokeilla. Mutta olen vanhemmiten tullut vähän korkeanpaikan kammoiseksi. Viikonloppuna en uskaltanut mennä yhden rotkon reunalle, vaikka siellä vielä viisi vuotta sitten ihan sujuvasti kävelin. Joten taidan tyytyä ihailemaan vain muiden puuhia yläilmoissa :). Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi pysytellä jalat maassa:-) . En kyllä uskaltaisi lähteä yläilmoihin. Eikö ole kumma, kun sitä tulee niin varovaiseksi. Olen huomannut itsessäni aivan samaa:-). Kiitos sinulle Hanna Mi:-)

      Poista
  18. Kaunis tuli paidasta ja minun silmiini lentokone näyttää ihan lentokoneelta. :) Varjoliito vaikuttaa hauskata ja olisi varmasti mukava kokeilla sitä - siis jos uskaltaisi. Taidan pysytellä kiltisti maan pinnalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja mukava kun jäit lukijaksi:-) . Tervetuloa <3 Olen myös ajatellut, että varjoliito olisi varmasti siistiä, kunhan saisi voitettua pois oman pelkoni. Pelon kanssa on aivan mahdotonta nauttia;-)

      Poista
  19. Upea lentokone! Vapaaompelu kiinnosttaa minuakin, mutta en ole vielä kokeillut :) Upeita ilmakuvia.

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.