perjantai 23. lokakuuta 2015

Aika ja harrastukset


Kolme viikkoa edellisestä päivityksestä. Tämä oli blogiurani pisin tauko. Missä aika on mennytkään? 

Pitkä tauko on petollinen siinä mielessä, että se nostaa kynnystä korkeammalle palata takaisin. Välillä jo kävi mielessä, että jaksankohan enää jatkaa bloggaamista, kun työarki on niin kovin kiireistä ja aika tuntuu niin usein olevan kortilla tämän harrastuksen ylläpitämiseen. 

Te, siellä ruudun toisella puolella olevat ihmiset, osa jo tutuksi tulleita, saitte minut palaamaan. En vain malta jättää tätä :) Kiitos myös teille :)

Siis ollaan ja nähdään täällä bloggauksen parissa sen mukaan, miten aika antaa myöten :)


Olen muuten ollut äärettömän innostunut uudesta kamerastani. Kuvattua on tullut ja paljon. Kaunis luonto ja upeat syyspäivät ovat antaneet aihetta ottaa kamera käsiin ja useasti. Parin viikon takainen myrsky innosti minut meren ääreen tuuleen ja tuiverrukseen kokeilemaan minkälaisia kuvia tulee kun laitan valotusajan oikein pitkäksi ja miten aaltojen liike näkyy kun valotusaika on mahdollisimman lyhyt. Moni tekninen asia on vielä hämärän peitossa, mutta paljon oppia on tullut käytännön kautta.

Olen saanut uuden harrastuksen entisten hyvien harrastuksien lisäksi ja niiden parissa olen silloin kun vaan ehdin.


Minä ja neulominen on yhtäkuin pitkä aika. 

Päätin alkusyksystä, että neulon itselleni uudet sukat ja sen myötä nopealla tahdilla muillekin perheenjäsenille. No, ensimmäinen sukka on kuvassa näkyvässä vaiheessa. Edellisten sukkien neulomisesta on niin pitkä aika, että olen joutunut tarkkailemaan orjallisesti ohjetta. Kun olen vaan saanut tartuttua sukan tekeleeseen, niin olen myös nauttinutkin neulomisesta.

Eli kyllä nämäkin sukat valmiiksi tulevat :)


Ennen tätini hautajaisia kävin lasten vaatteita läpi ja mietin mitä kukakin laittaisi päälleen tilaisuuteen. Jotain ommeltavaakin löytyi ja  niinpä tekaisin pikasurautuksella tyttösellle valkoisen laatikkopaidan, joka on edestä lyhyempi kuin takaa. Muuten paita on malliltaan etu- ja takakappaleiden osalta lähes neliön mallinen.

Kangas on jälleen paikallisen tehtaanmyymälän löytöjä. Se on materiaaliltaan neulemainen ja läpikuultava.


Palaanpa vielä kameraharjoitteluihin. Tässä eräänä iltana kokeilin jalustalta kuvaamista. Ulkona oli jo sen verran hämärää, että käsin kuvaaminen sisätiloissa olisi tuottanut epätarkkoja kuvia. Jännä oli kokeilla säätää kameran asetuksia ja nähdä miten säädöt vaikuttavat lopputulokseen.

Ammattikuvaajat näkevät varmasti paljon virheitä otoksissani, mutta itselleni tärkeää on tekeminen ja sen kautta oppiminen ja oivaltaminen. Pitää vain uskaltaa kokeilla! Eikö vaan ? :)


Samalla kun kirjoittelen tätä postausta, niin kuuntelen miten syyssade ropisee kattoon ja ikkunoihin. Nyt on syksy todellakin tullut, mutta onhan se jo aikakin. 

Tunnelmallisia hetkiä teille jokaiselle :)




44 kommenttia:

  1. Onpas mukava kuulla susta pitkästä aikaa <3 Ymmärrän hyvin noita sinun mietteitä ajasta ja bloggaamisesta, mutta monestihan se on niin, että sitä vaan itse luo omat "paineet" esim. blogipäivitysten tahdista ym. (Tai ainakin itsellä on näin). Ja näin lukijana sitä lukee ja ihastelee toisten juttuja myös sitä mukaan kun oma aika antaa myöten. Välillähän elämä vaan tuntuu enempi kiireiseltä kuin taas toisina hetkinä :) Kivan näköisen paidan on tyttäresi saanut ja sukat näyttävät ihanan raikkailta. Mullakin on sukkaprojekti menossa, enkä ilman ohjetta selviäisi, kun on taas sukkaopit päässyt unohtumaan ;) Mukavia syyshetkiä sinne ja tule sitten aina pyörähtämään täällä kun siltä tuntuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Eerika <3 Olen kyllä kova asettamaan itselleni "paineita". Yritän liikaa olla säännöllinen postaamisen suhteen ja samoin käydä vierailemassa muiden blogeissa ja kun en ehdikään niin sitten harmittaa ja stressaa. Tauko tekee toisaalta hyvääkin. Oppii ottaamaan rennommin ja tekemään siten kuin parhaaksi kokee :)
      Neulominen on näin syksyllä leppoista puuhaa. Olen varmaan liikaa pystyasennossa, kun en muka ehdi saamaan valmista neulomisen suhteen ;D Pitää enemmän istahtaa alas ja nauttia neulomisen rentouttavasta voimasta.

      Poista
  2. Kauniita kuvia, hyvin olet oppinut kameraa käyttämään. Ei kolme viikkoa ole pitkä aika ja hauskaahan bloggaamisen pitäisi olla eli ei päivitystahdista kannata stressata. Ja hyväähän kannattaa aina odottaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Erja:) Opettelen ottamaan rennosti ja pyörähtelen täällä ajan salliessa :D. Kameran kanssa kyllä hurahtaa aikaa ja kiva harrastus se on todellakin.

      Poista
  3. Heipparallaa ☺!
    Aivan samanlaisia mietteitä on täälläkin! Kilpajuoksua kellon kanssa, muutetaanko Mars planeetalle, siellä on kuulemma vuorokausi pidempi ;))) No mutta, blogataan silloinkun on"ylimääräistä" aikaa☺
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Tarja, kiitos <3 Ylimääräinen aika ei olisi haitaksi, mutta nähdään täällä kun ehditään :)

      Poista
  4. Ihana kuulla sinusta Kanneli. Olen kaivannutkin sinun kuulumisia. <3
    Mukavia kuvia olet onnistunut ottamaan. Pimenevät
    päivät asettavat omat haasteensa. Minulle ainakin!
    Ja käsityökätesi ovat olleet taas ahkerana. :)
    Totta on, että aika on rajallista ja joutuu arvottamaan asioita. Toivottavasti joskus kuitenkin liikenee aikaa meillekin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mukava kuulla Kaisu kommenttisi <3 Kiitos:) Te siellä olette odottamassa ja olemassa, niin ihana :) En kyllä malta lopettaa. Pitää vaan ottaa rennommin sen mukaan miten ehtii. Työarki on muuttanut kovasti päivän rytmiä. Illalla kun koko perhe on kotona, niin ei millään malttaisi istua nököttää yksin koneen ääreessä tai ompeluhuoneessa. No, joskus niinkin pitää tehdä :)

      Poista
  5. Samanlaisia mietteitä ollut täälläkin. Ehkä se pikkuhiljaa kuitenkin taas piristyy ja toivon että sinäkin saat uutta intoa bloggailuun. Kauniita kuvia olet ottanut ja laatikkopaita myös on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin lohdutava kuulla, että muillakin on samanlaisia mietteitä. Yritetään vaan pysytellä täällä bloggailun parissa miten ehditäänkin. Uskon kanssa, että innostusta ja motivaatiota tulee taas enemmän. Tämä on niin mukavaa vuorovaikutusta samanhenkisten ihmisten kanssa. Kiitos paljon Tuulia :)

      Poista
  6. Olipas mukava lukea kuulumisiasi. :) Kyllä bloggaustahti saa olla sellainen, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja mihin aika antaa myöten. Ihanan väriset villasukat sinulla on puikoilla. Niinhän sitä joutuu aina pitkän tauon jälkeen tuijottaa ohjetta orjallisesti ja sehän vähän hidastaa tekemistä.. Mutta hiljaa hyvä tulee! :) Valokuvaus on sellaista jota olisi mukava oppia. Ja hyvän kameran kanssa se olisi varmasti mielekkäämpää.. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Raisa P:) Näinhän se on, että pitää kuunnella itseä ja toimia sen mukaan.

      Neulominen on itsellä niin kausiluontoista, että ohjeet tahtovat unohtua. Neulominen on kuitenkin niin mahdottoman mukavaa ja sukkien ja lapasten tarve on jatkuvasti kova:)

      Poista
  7. Kauniita kuvia. Minulla on järkkäri odotellut kaapissa jo pian kaksi vuotta, että opettelisin sen käyttöä. Vielä ei ole tullut inspiraatiota. Aina kuvaan pienellä peruskameralla. On niin paljon muuta kiinnostavampaa kuin alkaa opetella kameran säätöjä, kun en ole koskaan järjestelmäkameralla kuvannut. Ehkä tarvisin itselle jonkun opettajan tai kurssin. Eikä mikään ehkä, vaan varmasti tarvisin. :D

    Mullakin on ollut sukat työn alla ja valmistuivatkin aika pikaisesti, kun oli sopivan paljon autossa istumista ja muutama pitemmän puoleinen kokous, jotka eivät vaatineet muuta kuin läsnäoloa. Sehän oli oikein sopivaa neulomisaikaa. :) Kauniit sukat sulla tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä valokuvauskurssi olisi mahtava. Itse olen saanut paljon apua pojaltani, joka myös kuvailee. Alkuun tuntui, etten sisäistä millään käsitteitä aukko, suljinaika, isoherkkyys jne. Pikkuhiljaa kokeilemalla olen alkanut huomata muutoksia mitä tapahtuu, kun tiettyä juttua säätää. Mielenkiintoista on :) Toivottavasti saat järkkärin kaapista käyttöön. Sen jälkeen et taatusti sitä sinne enää laita :D

      Automatkat on kyllä kätevä tapa saada aikaiseksi neulomisia ja virkkauksia. Pitäisikin lähteä johonkin reissuun, että saisin valmista ;) Kiitos paljon Pikku Akka:)

      Poista
  8. Onpa ihana kuulla sinusta (eilen illalla ehdin viedä sinulle pienen paketin postiin) <3.Bloggaaminen on aikaa vievää ja ottavathan ne käsityötkin aikansa,varsinkin jos niistä bloggailee. Kovin vaikea on itsekin ajatella elämää ihan ilman blogia, niin paljon mukavia ihmisiä ja juttuja on tapahtunut itsellekin sen kautta. Välillä tahti on hitaampaa välillä sitten syntyy nopeammin juttuja ja välillä ei juttu luista ollenkaan, sellaistahan se on.

    Hienoja kameraharjoituksia olet saanut jo aikaiseksi, pitäisi itsekin taas kesän valoisan ajan jälkeen alkaa opetella sisäsäätöjä :). Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krista <3 Ja kiitos paketista. Se onkin varmaan huomenna täällä:)

      Onhan sitä aika hassu kun itseään kiusaa korkeilla tavoitteilla. Nytkin tuntuu, että aika ompelulle on aika vähäinen ja lopputuloksena tuleekin perusjuttuja, joita itse turhaan vähättelee bloggauksen suhteen. Niitähän tässä eniten tarvitaan ja niitä nyt tänne laittelen ja toisella kertaa sitten ompeluksia, joissa on omasta mielestäni enemmän "ideaa":)

      Syksyn pimeys on kyllä haastavaa sisätiloissa ja varsinkin liikkuvien kohteiden kuvaaminen hämärässä.

      Ihanaa sununtaipäivän jatkoa teille:)

      Poista
  9. Ihana kuulla sinusta! Osanottoni <3
    Olen iloissani uudesta harrastuksestasi. Neulonta on lempi puuhaani, joten varsin mahtavaa, jos sinulta liikenee silloin tällöin aikaa myös sille. Tsemppiä työarkeen, ei mitään herkkua aina!

    Ja kivat kuvat. Varmasti kaikki luontokuvatkin ovat hyviä. Ja mitäs niiden ammattilaisten näkökulmista, pääasia tosiaankin, että on mukavaa ja inspiroiva fiilis. Teillä on kaunis koti :)

    Tunnelmallisia hetkiä myös sinulle ja hyvää viikonloppua (toivottavasti se on sinulla 'lomaa').

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Arkinen <3

      Kyllä neulominen on todella mukavaa. Se on niin leppoista puuhaa ja kiva kun työn voi helposti ottaa esiin ja laskea käsistä.

      Kyllä viikonloput ovat onneksi vapaita. Eilen olikin kaunis syyspäivä ja tänään on vettä tuhrustellut senkin edestä. Mukava nauttia päivästä sisätiloissa ja poltella kynttilöistä :)

      Poista
  10. Täällä me lukijat odotamme, vaikka välillä hetki meneekin!
    Kauniita kuvia kodistasi ja ihania tunnelmia!
    Voimia surun keskellä.

    Kaunista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, Mantelilaakson Susanna <3

      Mukava kun olette siellä ja muistatte:)

      Kaunista sunnuntaipäivän jatkoa sinullekin!

      Poista
  11. Mukava että jatkat kirjoittelua, eihän sen tahdin niin tarkkaa ole :) Hyviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Saija:)

      Nyt on ollut enemmän kiireitä, mutta eiköhän se arki hieman rauhoitu taas jossain vaiheessa :) Hyvähän se on, kun on töitä. Mukava vaan on välillä tehdä näitä kivoja käsityöjuttujakin .

      Poista
  12. Mukava, kun jatkat kirjoittamista! Syksy se on, Minä tykkään tästä vuodenajasta. Ommaan tahtiin vain bloggailet.:) Aika menee joutuin ja tuntuu tosiaankin, että minne se pakenee. Osanotto suruun teille. T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Pirta <3 Niin mukava, kun käyt jättämässä kommenttia. Se on todella ilahduttavaa <3

      Poista
  13. Todella ihanaa oli lukea kuulumisiasi! Hyvä, että päätit jatkaa bloggaamista, jäisin kovasti kaipaamaan, jos olisit lopettanut kokonaan ❤ . Kauniita kuvia. Harrastukset antavat voimavaroja arkeen. Mukavaa viikonloppua ja tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi jättää bloggaamista, kun koenkin, että te tutuksi tulleet ihmiset jäätte pian pois kuvioista ja yhteydenpito jää pitämättä. Täällä teitä on kiva "tavata" ja vaihtaa ajatuksia <3

      Olen niin samaa mieltä tuosta, että harrastukset tuovat voimavaroja arkeen. Vaikka olisi kuinka kiire, niin jotain kivaa pitää välillä harrastaa. Nyt olenkin häärännyt kamerani kanssa milloin missäkin :) Olen myös vähän ommellutkin vaikkakin ihan perusjuttuja. Laitan niitä tänne jossain vaiheessa :)

      Lämpöinen kiitos sinulle Hanna Mi<3

      Poista
  14. Ihana, että kuitenkin totesit jatkavasi <3! Eihän sitä tarvitse tiheästi blogata, vaan sen mukaan miten muu elämä antaa myöten. Kauniita kuvia! Varmasti inspiroiva harrastus kuvaaminen ja varsin koukuttavakin lienee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Täälläkin tavataan aina kun on mahdollista:)

      Mielenkiinto kuvaamiseen on oikeastaan syttynyt bloggauksen kautta. Eli kiitos siitä myös blogille ;) Halu oppia kuvaamaan on kova ja sen oppimisesta nautin kovasti:)

      Poista
  15. Osanotto! Samanlaisissa mietteissä olen minäkin ollut. Ei aika riitä kaikkeen, mutta mukava kun jatkat vielä postaamista! Ihania kuvia olet ottanut ja parhaiten sitä oppiikin kuvaamalla ja kokeilemalla. Hyvää syksyn jatkoa! -Ride-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Ride <3

      Toivottavasti sinäkin jaksat jatkaa! Sinulla on kuvaamisen taito jo olemassa. Minä sitä kovasti yritän opetella:)

      Poista
  16. Todella kauniita kuvia! Valokuvaus on kyllä niin ihana harrastus ja on palkitsevaa nähdä kehittyvänsä kuvaamisessa. Kokeileminen onkin se paras tapa harjoitella. Onneksi digikameroilla saa surutta napsia satoja vaikka satoja ruutuja samasta tilanteesta, eikä se haittaa mitään! Arjen kiireet ovat niin tuttuja täälläkin, mutta bloggaamista en ole minäkään silti malttanut kokonaan jättää. Joskus tauot ovat kyllä venyneet hurjan pitkiksi, mutta aina palaaminen on ollut mukavaa ja juurikin lukijoiden takia. Mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan näin! Kirjoitit juuri niinkuin minäkin näistä asioita ajattelen :)

      Tuleekin räpsittyä todella paljon erilaisia otoksia. Välillä vaan pitää tyhjentää muistikorttia, että uudet mahtuu. Turhankin paljon olen tallettanut samanlaisia kuvia kovalevylle. Pitäisi oppia ottamaan joku pilvipalvelu käyttöön, niin tila ei loppuisi :)

      Kiitos paljon Pizzicato kommentistasi :)

      Poista
  17. Ihana kuulla sinusta:) Suotta murehdit bloggaustahdista. Tämä on harrastus, jota tehdään kun ennätetään. Homman pitää pysyä mielenkiintoisena enkä itselleni ainakaan aseta postausaikarajoja, yritän panostaa sitten itse postauksen laatuun:) Upeita kuvia olet ottanut! Kokeilemalla sitä oppii. Silloin kun ostimme nykyisen kameran, alkuun pyörittelin vain kameran säätönappeja ja katsoin mitä tapahtuu:) Varsinkin nyt kun alkaa olla pimeää, olisi kiva päästä tutustumaan ja kokeilemaan kameran säätöjä kunnolla, miten sisällä saisi otettua fiksunnäköisiä kuvia vaikka blogiin. Voi kun pääsisi joskus seutuopiston valokuvauskurssille.. Täällä sunnuntai päivä menee vatsataudin kourissa, joten sohvalla pötkötellessä on kiva lueskella muiden postauksia. (oma postaus suunnitteilla jo viikon, mutta ne kiireet..:D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, että siellä sairastelette. Toipumisia teille !

      Minun pitää vaan alentaa rimaa aikataulujen suhteen. No, meinaa käsityötkin olla niin yksinkertaisia tekeleitä, että ei aina tiedä viitsiikö niitä tänne edes laittaa. Olenkin pyrkinyt yhdistämään ns. "laadukkaampaa" kuvaustilannetta peruspertsan esillelaitossa. Kuva ja kuvaushetki onkin yksi asia, johon haluaisin paneutua enemmänkin.

      Lämmin kiitos sinulle Villa Pipo <3

      Poista
  18. Kauniita syystunnelmia olet kodistasi taltioinut! Syksyn värit todella inspiroivat tarttumaan kameraan luonnossakin. Pimeä vuodenaika on haasteellinen valokuvaamisen kannalta ainakin itselleni. Ja sekin on tuttua, että aika ei tahdo kaikkeen riittää; toisaalta omaksi iloksi kuvia on kiva näpsiä ja jakaa niitä samalla muillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin :) On ilo nähdä toisten ottamia kuvia ja itsekin sitten jaata omasta mielestään kauniita otoksia :)

      Kiinnostaisi kyllä kovasti tietää enemmän valovoimaisemmista objektiiveista ja ulkoisista salamoista ym. Ovat vaan melkoisen kalliita. Toisaalta niistä saisi iloa ja hyötyä pitkäksi aikaa. Pitäisikin joskus kysellä enemmänkin toisten hyvistä kokemuksista, kun niistä sitä eniten hyötyisi:)

      Kiitos paljon Airisrannan Päivi kommentistasi:)

      Poista
  19. Oikein kauniita kuvia! Mukava, että olet löytänyt valokuvauksesta uuden harrastuksen! Itselläni on pitkälti samoja ajatuksia, työ ja perhe vie niin paljon aikaa, että omille harrastuksille on vaikea löytää sitä oikeaa hetkeä. Ja silloin kun jaksaa harrastaa käsitöitä, ei olekaan intoa blogin päivitykseen... toisaalta harrastukset antaa voimia ja intoa taas arkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta! On ihan pakko toimia tilanteiden mukaan. Postaaminen vie yllättävän paljon aikaa, ainakin minulla. Toivottavasti sinäkin jaksat pysyä täällä oman aikataulusi mukaan. Kiitos paljon Mandariinimania :-)

      Poista
  20. Mä aivan tyrskin tuolle kolomen viikon tauolle. Elä pahastu <3 Mulla noita taukoja on ollu monta ja likemmäks vuojen pisin. Samasta syystä ku sä aina oon palannu, ruu'un takana olevat ihanat blogiystävät. Sinä myös <3

    Ihanaa sukkaa tulossa, hyvällä mallilla jo. Kyllä sinä teet koko porukalle sukat, uskon sen yhtään epäröimättä. Mun ei tarvi, kun on tullu sen verta monet sukat neulottua, mutta aina joku jottain tarvii.

    Ompeluksia sulla oli isot pinot, joita en ollu nähäny. Kauniita, käytännöllisiä, juhliin jne. Oot tosi taitava.
    Mukavaa syksyä ja työniloa sulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua :-D. No, eihän tuo tietysti ole aivan mahdoton tauko. Itsestä vaan tuntui siltä, kun kerta viikkoon olen suunnilleen tänne jotain tallentanut:-).
      Sinä olet ahkera neuloja. Kyllä teillä onkin tyytyväisiä perheenjäseniä, kun aina löytyy sukat tai lapaset :-) . Minun pitää vähän petrata omaa neulomistahtiani.
      Mukava kun kävit jättämässä kommenttia, kiitos Näppi <3

      Poista
  21. Minulla tuo kuvaaminen vie niin paljon aikaa, että blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle. Tunnistan myös tuon kynnyksen, joka tulee pitemmän tauon jälkeen. Mutta yhtäkaikki, bloggaaja tietysi itse määrää tahdin! Kiva että jatkat vielä blogin parissa, kuvasi ovat kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaminen on kyllä koukuttavaa puuhaa ja kun huomaa, että oppiminen on mahdollista:-). Eihän siinä muu auta, kuin toimia siten miten parhaaksi kokee. Silloin homma pysyy mukavana:-) . Kiitos paljon Vaateviidakon Pirjo :-)

      Poista
  22. Oi, itselläkin olisi kova kamerakuume. Valitettavasti joutuu odottelemaan uuden ostoa tovin jos toisenkin. Uuteen kameraan onkin hyvä tutustua ajan kanssa että oppii ja ymmärtää sen ominaisuuksia. Ja turhaan huolehdit hiljaisuudesta, minun mielestäni on ainakin hyvä päivitellä blogia siihen tahtiin mikä itselle tuntuu hyvältä. Ei ole hyvä jos päivittämisestä tulee suorittamista ja stressiä. Muutaman blogin kohdalla on tosin vähän harmittanut kun niitä ei ole päivitetty oikeasti pitkiin aikoihin eikä kirjoittaja ole käynyt mitään ilmoittamassa että olisi blogin lopettanut tms. Onneksi sinä kuitenkin ilmoitit ettet ole lopettamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi aino-maria :) On kyllä kiva, että vähän jotain ilmoittaa jos pitkästi pitää hiljaiseloa :) Oma tahti on se paras tahti ja itseähän tässä on kuultava :) Mukava kun olette siellä ja käytte minulle kommentoimassa.

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.