sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Saintpaulia ja uusi pöytä



 Kotipäivän viettoa, flunssa-aalto vähän riepottelee. Onneksi ei kuitenkaan pahempaa. Nythän on siis sopiva aika blogata. Toivottavasti helpotusta koneen ääreen pääsyyn tuo myös oma uusi läppäri :)


Ennen joulua päätimme uusia keittiön pöydän. Vanha pirttikaluston pöytä pääsi työpöydäksi. Tämä uusi on uusivanha, vai miten se nyt sanotaan. Pöytä on tehty sopivan rosoisen ja vanhan näköiseksi, ettei tarvitse kolhuja pelätä. Muutenkin se mielestäni sopii kivasti keittiömme ilmeeseen. 


Aika ruskea-valkoinen keittiömme sävytys onkin. Mieleeni tulee Elsa Beskowin sadun Täti Ruskea. Hän voisi kokata keittiössämme :)


Muistatte varmaan, että ennen joulua laitoimme ruokailutilan ikkunoihin ikkunalaudat. Ajatuksenani oli laittaa kyntteliköiden jälkeen kukkia laudoille. Erityisesti halusin Saintpauliat ikkunalaudoille. Mieheni on lapsena oppinut kukan nimeksi Samppaulia ja minä ajattelin nimen olevan Santpaulia. Googlen kautta tuli hieman erilainen nimi :D


Olen huono kukkien hoitaja, mutta nyt haluan yrittää hoitaa näitä. Ostin kukkaravinnettakin valmiiksi. Nämä kuulemma tykkäävät kukka-aikana ravinteiden lisäämisestä. Lisäksi näitä on kuulemma helppo lisätä pelkän lehden avulla. Lehti vain multaan, niin siitä se sitten juurtuu. 
Näissä kukkasissa on jotain vanhan mummolan tuntua ja siksi niistä pidän :) 
Kaksi kukkaa ikkunalaudalla näyttää vähän töpöltä, mutta pitää ensin vähän tutustua ja nähdä miten kukat pärjäävät kanssani, ennen kuin laitan niitä lisää.



Pakkaset ovat nyt joksikin aikaa hellittäneet. Muutaman asteen pakkaslukema ulkona tuntuu
 aivan lämpimältä. 

Nämä kaksi maisemakuvaa kuvasin juuri edellisenä iltana ennen pakkasen lauhtumista. Kuvaushetkellä oli -30 astetta pakkasta. Kuutamon loiste ja selkeä kirkas taivas houkuttelivat ulos. Otin jalustan ja kameran mukaan ja nautin kirpeästä säästä ja kauniista luonnosta.


Lisäsin tuollaisen Instagram -linkin tuohon sivupalkkiin. Toivottavasti se toimii ja sen kautta halutessanne pääsette Intagram -tiliini katsomaan kuviani. 
Tuo linkki löytyi googlettamalla ja ehkä parempiakin linkkejä on. Kertokaahan jos tiedätte 
sellaisista :)

Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa :)



38 kommenttia:

  1. Kaunis pöytä kauniissa keittiössä! Minä myös tykkään noista "santpaulioista"☺
    Ja paavalinkukaksi joku myös sanoo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, Paavalinkukaksihan niitä myös kutsutaan. Olisi kiva jos ne alkaisivat viihtymään kodissamme :-) Kiitos paljon Tarja :-)

      Poista
  2. Kaunis uusi pöytä teillä <3 Ja ihanat kuutamokuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ollut tyytyväinen pöytään. Hieman lyhyempi se on kuin entinen, mutta ihan riittävän pitkä kuitenkin:-) .
      Kiitos paljon Kaaru- Pieni lintukoto:-)

      Poista
  3. Seesteien kauniita kuvia. Minäkin olen melko kehno kasvien hoitaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ihme, että joillakin kasvit elpyy ja jollain lakastuu. Yritän aivan terästäytyä hoidon suhteen:-)
      Kiitos sinulle Vaateviidakon Pirjo :-)

      Poista
  4. Santuiksikin niitä jotkut sanovat. Santpauliat ovat todella ihania kukkia. Jotkut saavat ne kukkimaan kerta toisensa jälkeen. Minulla yleensä se kaupan kukinto kestää ja sitten joudun luovuttamaan. Muistaakseni niitä kastellaan altapäin! :)

    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nuo ovat aika edullisia, että ei niin paha jos uusimaan joutuu. Uskon nimittäin, että minulle käy juuri samalla tavalla :-D
      Kiitos paljon Kaisu :-)

      Poista
  5. Tosi kaunis pöytä! Kauniita on kukat kukkalaudoilla. Minä olen todella surkea kukkien kasvattaja, en muista kastella.. :) Onneksi lämpötilat laski, mutta pikkupakkanen saisi pysyä ettei nämä vähäiset lumet sula..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri mietinkin, että pitäisi ottaa joku tietty päivä milloin aina kastelisi kukat. Minulle tahtoo käydä myös niin, että unohdan.

      Nyt oli ulkona -2 astetta ja todella leutoa.

      Kiitos paljon Raisa P :-)

      Poista
  6. Kaunis ruokailuryhmä! Hienosti sopii teidän keittiöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kehrä:-) . Nuo penkit on muuten vanhan pirttikaluston penkit.

      Poista
  7. Kaunis pöytä ja sopii kyllä tilaan justiinsa :)

    VastaaPoista
  8. Todella upean pöydän olette löytäneet! Itsekin tykkään juuri tuosta uusvanhasta tyylistä. Ja kauniisti sopii muuhun miljööseen. Minulla on myös saintpaulia, joka on pysynyt hengissä pari vuotta sitten saadusta jouluasetelmasta. Se on ihme kyllä kukkinut melkein koko ajan. En tiennytkään, että sitä on noin helppo lisätä. Ne ovat juuri niitä varsinaisia mummolakukkia. :)

    Todella kauniita talvikuvia olet ottanut, upeat värit kerrassaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Airisrannan Päivi :-)
      Pöytä on kiva piriste sisustuksessa. Sattumalta se tuli vastaan huonekaluliikkeessä. Pöytä oli kyllä etsinnässä, mutta malli hukassa. Tämä oli just oikea pöytä:-)

      Kukat vaikuttavat kyllä helppohoitoisilta. Ihmeellistä, että sinun kukkasi on noin hyvin kukkinut. Taidat omistaa taitavan viherpeukalon :-)

      Poista
  9. Hyvältä näyttää teidän uusi ryhmä, mukavasti vanhaa ja uutta. Taidan hakea minäkin viikolla jotain keväistä kukkaa ja laittaa kyntteliköt varastoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kukat tuovat kivasti kevättunnelmaa :-)

      Kiitos paljon Saija :-)

      Poista
  10. Santuiksi ja Santpaulioiksi olen niitä kuullut kutsuttavan:) Äitini ohjeisti minua joskus kauan kauan sitten, että kukan lehdille ei saa kaataa vettä. Nyt piti ihan googlettaa, että mistä syystä..:) Upean näköinen tuo keittiön pöytä. Pieni rosoisuus sopii niin täydellisesti tuohon tilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuo oli, että kukan lehdille ei pidä laskea vettä. En kyllä muista minäkään miksi niin ei saa tehdä. Meneeköhän lie lehden pinta rumaksi ?

      Kiitos paljon Villa Pipo :)

      Poista
  11. Santtuja ne kukat meilläkin ovat olleet. Minä myös olen Anopiltani saanut ohjeen, että santtuja pitää kastella lautaselle. Itse ruukaan tuoda ne juomaan kerran viikossa keittiön tiskialtaaseen. Meillä Anoppi tuo noita aina tuliaisena, kun kasvattaa niitä juurikin lehdestä. Hänellä ne kasvavat hyvin. MInulla ei aivan yhtä upeasti.

    Kaunis uusi pöytä teillä keittiössä. Tyylikäs! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevä tapa kastella kukkia altaassa. Siinähän ne juovat sen verran kun vettä tarvivat :) Kukat on vaan jotenkin niin kodikkaita.

      Kiitos paljon Pikku Akka :)

      Poista
  12. Kaunis pöytä ja ihana koti! Kukat tuovat mukavasti piristystä ja vehreyttä sisätiloihin. Minä tykkäisin kyllä, että niitä olisi. Meillä on ikkunalaudat sen verran kapeat, että vain todella pienet ruukut voisivat mahtua. Ennen minulla oli rivarissa asuessamme todellinen viherkasvien meri, rakastin niitä kaikkia hurjan paljon :D. Kukat olivat vaan sitten anoppilassa ja osa äidilläni tämän talon rakennusvaiheessa, ja voi, yksikään niistä ei selvinnyt. Anoppi on liian innokas kastelemaan kukkia ja äitini ei taas muista kastella. Uusia en tullut sitten hankkineeksi, kun ei meillä oikein täällä ollut yhtä hyvää paikkaa niille kuin entisessä asunnossa. Muutama äärimmäisen vanha pistokas jäi harmittamaan, kun ei selvinnyt, sillä niitä en enää uusia ihan helpolla saisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet todellinen kukkamestari, kun olet noin hyvin niiden kanssa selvinnyt :) On niin totta, että kukille pitäisi olla oikeanlainen paikka. Meidän entisessä kodissa ei ollut ikkunapaikkaa, johon olisi esim. Santtuja voinut laittaa. Nyt tekee mieli kokeilla tykkäävätkö ne tuosta paikasta.

      Mietin muuten noiden meidän ikkunalautojen leveyttä, että kapeat kyllä ovat. Heitin jo miehelle, että levennetäänkö vähän. Ehkä sen tulen tekemäänkin jossain vaiheessa. Nyt jouduin laittaa tuollaiset kulhot lautasiksi, kun peruslautaset eivät mahtuneet.

      Kiitos paljon kommentistasi Hanna Mi :)

      Poista
  13. Ihana pöytä <3 Santutpa hyvinkin:) Minä tykkäisin viherkasveista enemmänkin, mutta oon niin huono kasvattamaan niitä. Talvikukkia ikkunoihin sinulle toivottelen:) t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat kukkien hoitoajatukset minullakin. Tykkäisin niistä kovin, mutta aina jotenkin unohdan ne. Nyt koitan aivan terästäytyä niiden hoidossa :) Kiitos Pirta kommentistasi :)

      Poista
  14. Upea keittiön pöytä teillä, todella kaunis. Lapsuudenkodissani oli ikkunalaudat täynnä paavalinkukkia, mutta itse en ole saanut niitä menestymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien hoito perintö ei ilmeisesti ole oikein siirtynyt, sillä minunkin äidillä on ollut aina tosi paljon kukkia, jotka ovat upeassa kunnossa. Ehkä mekin joskus pärjäämme kukkien kanssa :)

      Kiitos paljon Erja :)

      Poista
  15. Meidänkin keittiössä on ihan samoja sävyjä, joten Täti Ruskea voisi kokata täälläkin :). Tykkään kovasti tuosta pöydästänne, tuo jalkojen poikkipuu on kiva, sopis mulle hyvin, kun tykkään aina lepuuttaa jalkojani.

    Minulla kukoisti lapsena omassa huoneessa saintpauliat, äitini olikin kyllä kukkien kanssa paljon paljon taitavampi kuin minä. Itseltä meinaa tuo kastelu helposti unohtua. Enkä kyllä välitä niin siitä mullanvaihdostakaan, mitä äiti taas ei jättänyt koskaan väliin ;). Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ihana kuulla, että teilläkin kokkaa Täti Ruskea :) Eikö ole kumma, että meidän äidit ovat hoitaneet niin menestyksekkäästi kukkiaan ja jotenkin se ei vaan luonnistu itseltä ainakaan. Niin, se mullan vaihtokin olisi tosiaan edessä. Se olisi varmasti tärkeä tekijä kukkien hoidossa.

      Kiitos paljon Krista:)

      Poista
  16. Voi miten kaunis pöytä! Tuon tyylisen haluan minäkin sitten aikanaan uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla, että sama maku on sinullakin pöydän suhteen. Löysimme pöydän paikallisesta kalusteliikkeestä. Kiitos kommentistasi Nanni:)

      Poista
  17. Kauniin keittiön pöydän olet löytänyt, sopii hyvin teille. Mä oon kukkien kans niin huono, etten ota paljon kantaa. Olen muuten eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi Aurinkokujalla :) Mukava, kun kävit vierailulla.

      Poista
  18. On kyllä kaunis pöytä. Minäkin ostin muutaman esikon ikkunalaudalle..saas nähdä kuinka niiden käy kun en ole minäkään mikään viherpeukalo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aino-maria :) Mukava kyllä hoitaa kukkasia. Minullakin ne tahtovat enemmän kärsiä kuin kukoistaa ;)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.