torstai 11. elokuuta 2016

Röyhelömekko ja röyhelöhousut



Pienoinen setti on jälleen syntynyt:) Kuvat on pikaisesti räpsästy kännykällä ennen vaatteiden luovuttamista pienokaisen äidille. Tunikan ompelin muokkaamalla jotakin vanhempaa Ottobren mallia. Äkkiseltään en muista mallin nimeä ja lehden nimeä. Muutoksena lisäsin leikkaussaumaan röyhelön. Tykkään lisäillä röyhelöitä asuihin ja niitä ompeluissani varmaankin tulee näkymään :). Ensimmäistä kertaa kokeilin laittaa Prymin muovinepparit. Ensin jouduin kyllä pähkäilemään aikani miten niiden kiinnitys toteutetaan. Kiinni ne sain, mutta varmaan seuraavallakin kerralla ihmettelen miten ne laitetaankaan :)


Nämä pienet housut on jollakin Ottobren perusmallisilla housukaavoilla  tehty. Halusin kokeilla röyhelöä takakappaleelle ja aika hauska siitä tulikin. Vahingossa ompelin röyhelön kiinni siten, että leikattu reuna kääntyy housuja vasten. Mielessäni olin ajatellut kiinnittää röyhelön siten, että leikattu reuna kipristelisi kivasti ulospäin. Tämä on nyt kuitenkin hyvä näin ja ehkäpä näyttää siltä, että se on tarkoitettukin näin ;)


Lisäilen nyt postauksiini näitä luontokuviani. Olen niin höpsähtänyt tähänkin harrastukseen, että saa se nyt näkyä myös täällä bloginkin puolella.
Näissä ylä- ja alapuolella olevissa kuvissa laitoin kamaran säädöissä aukon niin pienelle kuin objektiivi salli. Samoin isoherkkyys on niin pienellä kuin voi olla. Lisäsin valoa kuvaan pidemmällä valotusajalla. Tämä säätöjen kokonaisuus vaikutti siihen, että veden pinta menee tuollaiseksi tasaiseksi, kallioisen näköiseksi. Kamera toki pitää olla jalustalla, koska muuten kuva olisi tärähtänyt pitkän valotusajan takia.



    Tämä kuva on yksi lempikuvistani. 
Puun oksat niin nätisti
 laskeutuivat kehystämään auringonlaskun upeita sävyjä.

Näiden kuvien välityksellä toivotan teidän päiväänne iloa ja monia onnen hetkiä :)



38 kommenttia:

  1. Niin sievä, pieni setti taas <3 Laittele ihmeessä kauniita luntokuviasi tännekin :) Niitä ei kyllästy varmaan ikinä katselemaan! Mukavaa päivää myös sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eerika <3 On nämä pikkuiset vaatteet niin ihastuttavia yleensäkin ottaen ja mukava on saada tehtyä jotain, joka ilahduttaa kauneussilmää :)
      Taidan minä tosiaan noita luontokuvia tännekin tipautella, taidettahan nekin tavallaan ovat :)

      Poista
  2. Kaunis setti. Nuo röyhelöt hurmaa aina.❤️ Ihania luontokuvia, niitä jaksaa ihastella.
    Iloa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle ja mukava oli kun jätit kommenttia <3 Luonnon kauneus on kameran myötä tullut jotenkin läheisemmäksi ja siihen aivan eri tavalla kiinnittää huomiota :)

      Poista
  3. Ihanaa pitsiä ja röyhelöä! 😍 Mukavia ompeluksia pienelle.
    Luontokuvat ovat kyllä kaunista katseltavaa. Jaa vaan niitä meille täällä blogissakin. 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kaisu <3 Saapa nähdä saanko tänne mitään isompaa vaatetta ;) No, eiköhän ole jossakin vaiheessa taas aika tehdä omillekin lapsille ja miksei myös itselle :)

      Poista
  4. Paljon onnea mummuksi tulon johosta <3 Kauniita söpöstelyvaatteita on pikkuinen saanut.
    Nuo sinun ottamasi luontokuvat on kyllä niin kauniita, ettei niitä voi kuin ihastella kerta toisensa jäläkeen. Laita vaan niitä tänne niin palijon kuin sielu sietää. :)
    Millä ohojelmalla lissäät blogin kuvviin tuon sun blogin nimen? Pitäs itekki enemmän perehtyä tuohon kuvankäsittelyyn ym. Oon vaan koko ajan ollu poissa blogista, eikä aikaa taho olla. Alakaa vaan tympimään huonolaatuiset kuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Näppi ❤
      Onhan tämä upeaa olla mummo ja vielä kun voi ommella söpöstelyvaatteita 😊👍

      Minulla on Lightroom -kuvankäsittelyohjelma, joka on kyllä todella hyvä. Sen avulla saan nimeni tuohon kuvaan. Olen saanut apua ja neuvoa ohjelman käyttöön pojaltani, jolla leikkaa paremmin näissä jutuissa 😁. Aiemmin käytin photoscape - ohjelmaa, jonka latasin ilmaiseksi netistä. Sekin ohjelma mahdollisti nimen laiton ja oli muutenkin todella hyvä ja näppärä kuvankäsittelyohjelma. Sitä kyllä pystyn suosittelemaan oman käyttökokemuksen pohjalta. Muista ohjelmista minulla ei ole kokemusta.

      Poista
  5. Supersuloinen setti ♡ Eikös ookkin kiva ommella noita pikkuvaatteita, valmistuvat nopeasti! Ja saa söpöstellä mielinmäärin☺ Kuvat luonnosta ovat uskomattoman kauniita ja en ihmettele vaikka alimmainen kuva on yksi lemppareista! Se on kuin sadusta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On just niin ihana tehdä pikkuisia vaatteita ja kaikki kaunis sopii niin hyvin pienelle vauvalle. Isommat jo vastustavat röyhelöitä ja muita pitsejä 😀

      Kiitos paljon Tarja ♡

      Poista
  6. Miten ihastuttavia röyhelöhepeneitä oletkaan ommellut pikkuiselle <3 Niin ihanat värit noissa luontokuvissa, laittelehan niitä tännekin ihasteltavaksi :)

    Kaunista elokuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niin piristävää tehdä ja saada jotain valmista 😊
      Mukava kuulla, että pidät luontokuvista. Luonto on sellainen uskomaton voimaannuttaja 😊
      Kiitos kovasti Kaaru - Pieni lintukoto !

      Poista
  7. Aivan niin ihastuttavat vaatteet :) Kyllä pienen kelpaa! ja aina se on mukava katsella kauniita luontokuvia, joten laita lisää vaan :)
    -Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Toiveettodeksi ♡
      Pienoinen kasvaa niin vauhdilla, että mummo saa jatkuvasti olla ompelemassa jotain uutta 😊👍

      Poista
  8. Onnea mummo! ❤ Ihastuttavat ompelukset ja upeat luontokuvat. Aivan uskomattomat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤mellinen kiitos Arkinen. Onhan tämä niin mukava vaihde elämässä tämäkin 😊

      Poista
  9. Suloisia röyhelöitä! ❤ Pienet vaatteet on niin söpöjä ja valmistuvat nopsaan.. Luontokuvasi on upeita, niitä on kyllä mukava katsella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Raisa P ❤ Nopeus saada pieni vaate valmiiksi on kyllä niin huippua ja aika pienistä kangasmäärästä saa ihmeitä aikaan 😊

      Poista
  10. Niin supersuloiset vaatteet, tuon tunikan idean painankin mieleeni! Ja oi, ilomielin katson luontokuviasi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hannariina ❤ Mukava jos inspistä itsellesi 😊👍

      Poista
  11. Suloisia ovat pienet vaatteet ja luontokuvasi kyllä uskomattoman hienoja. Mielellään niitä täällä blogissakin ihailee :). Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kommentistasi Manda ❤ Oikein mukavaa viikonloppua myös sinulle 😊

      Poista
  12. Mä arvasin heti, kun näin otsikon, että nyt on Kanneli ommellut suvun pienimmälle jotain söpöä. Ja ihan oikein arvasin. :) Kauniita kuvia olet kyllä ottanut luonnosta. Se on taito tuokin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljastava otsikko 😁 Täällä mummo vähän hurautti.

      Luontokuvaus on innostanut minua kovasti ja saanut minut liikkeelle kameran kanssa. En olisi reilu vuosi tätä uskonut 😊
      Kiitos paljon Pikku Akka ♡

      Poista
  13. Aivan suloista! ❤️
    Upea maisema ja värien hurmaa!
    Kaunista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Mantelilaakson Susanna ❤

      Poista
  14. Oi, miten upeita kuvia olet ottanut! Tuo värien kirjo on mahtava! Ompelukset myös niin suloisia! Ihana, että postaat taas useammin!!Iloista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ride ❤ Enhän malta jättää tätä bloggaamista enkä teitä 😊 Näin syksyä vasten blogin pitokin saa aivan uutta puhtia.

      Poista
  15. Ihanaakin ihanampaa ommella tuollaisia pikkuisia vaatteita! Luontokuvat ovat tosi kauniita, voi kun oppisin käyttämään kameraani tuolla tavoin! Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä pieniä vaatteita ompelee niin paljon mieluummin kuin isoja kangasmääriä 😊
      Olen harjoitellut kuvaamista aivan oman kantapään kautta ja samoin omien lasten opastuksella. Vielä on paljon oppimista. Tätä voi oppia kuka vaan 👍😊
      Kiitos kovasti sinulle Saija ❤

      Poista
  16. Pikkuruiset vaatekappaleet ja röyhelöt - voiko suloisempaa ollakaan :). Varmasti ihana tunne ommella pienelle lapsenlapselle lämmikettä! Saumat täynnä rakkautta ja huolenpitoa :). Sinulla on kyllä niin upea auringonlaskugalleria (ja muutenkin) siellä instassa, että sitä värienkirjoa ja luonnonkauneutta ei mainaa edes ymmärtää! Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi Krista ❤
      Niin suurella lämmöllä näitä röyhelöitä ompelee 😊
      Mukavaa sunnuntai päivää sinulle 😊

      Poista
  17. Voi kuinka on kauniit vaatteet :) Ei tämän jälkeen mielessä ole kuin suloiset ajatukset :) Mukavaa tiistai-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jani / Kaikki Paketissa :) Kyllähän noita katsellessa hyvälle mielelle tulee :)

      Poista
  18. Hei pitkästä aikaa ja oikein lämpimät onnittelut tuoreille isovanhemmille! <3 Selasin aiempia postauksiasi läpi ja huomasin ihanan vauvauutisen. Aivan mahtavaa! Ja kuinka kauniita vaatteita olet pienelle tehnyt.

    Aivan upeita ovat myös ottamasi kesäiset maisema -ja tunnelmakuvat! Mukavia loppukesän päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Airisrannan Päivi ❤ Mukava kun tulit käymään blogissani. Oikein mukavia alkusyksyn päiviä sinulle 😊👍

      Poista
  19. Ihanan suloinen ja hempeä setti:) Röyhelöt näyttää minusta hienoille just noin. Mulla on ihan sama juttu neppareiden kanssa. Joka kerta joudun tarkistamaan ohjeista, että mitenkäs ne nyt kiinnitettiinkään:D Onpa muuten kiva päästä täällä seuraamaan kahta harrastustasi. Olet taitava ompelemaan ja kuvaamaan:) Ja kiva kun laitoit noista kameran säädöistä. Mielelläni kuuntelen noita vinkkejä kuvaamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Villa Pipo ❤ En ymmärrä, että miten nuo nepparijutut ei vaan jää mieleen, kun aina joutuu uudestaan opettelemaan 😊.

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.