torstai 8. syyskuuta 2016

Neulotut tossut vauvalle



On tullut syksy. Näkyyhän se ulkona vaihtelevina keleinä ja keltaisina tippuvina lehtinä. Näkyy se myös siinä, kun minä kaivan puikot ja langat esille. Niin innostunut en ole tässä puuhassa, että tämä harrastus kulkisi koko vuoden seuranani. Näin syksyyn neulominen kuuluu kuitenkin aivan ehdottomasti. 


Juju- kerhon kautta kirjahyllyyni on aikoinaan karttunut monenlaisia käsityökirjoja. Aika vähän niitä on tullut hyödynnettyä. Nyt lähdin selkeä päämäärä mielessäni niitä selailemaan. Etsin ohjetta pienokaisen tossujen tekemiseen. Ohje löytyikin kirjasta "Neulemestari". Ohje oli erittäin selkeä ja helposti ymmärrettävä. 


Jotakin hassua piti kuitenkin tehdä ;) Neuloin vastasyntyneen kokoiset tossut ja pikkuinen neitonen on jo neljä kuukautta. Eihän tossut olisi millään hänelle mahtuneet. En halunnut antaa periksi, vaan kokeilin soveltaa ja tehdä tossuista vähän isommat. Kun ohjeen mukainen tossu oli valmis, lisäsin nilkan takaosaan kolmen raitakerroksen verran leveyttä. Yllä olevasta kuvasta voit ehkä vähän nähdä lisäyskerroksia. Lisäksi virkkasin tuollaisen pitsireunan tossun yläreunaan.




Tossuja ei ole vielä kokeiltu neitoselle, joten saapa vielä nähdä ovatko ne hyvät ja käyttökelpoiset :)


Hain tänään itselleni langat neuletakin tekoa varten. Silmukat on luotu ja isot nro 7 puikot ovat motivoimassa minua saamaan työn joskus valmiiksi. 

Neulomisintoa ja käsillä tekemisen iloa teillekin :)




29 kommenttia:

  1. Kauniit tossut ja niin kauniin väriset ��
    Isoilla puikoilla onkin mielekkäämpää neuloa, tulee nopeaa valmista ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tarja 😍 Minulla ei ole vielä niin paljon kärsivällisyyttä, että jaksaisin tehdä isoja töitä pienillä puikoilla ja ohuella langalla 😁

      Poista
  2. Niin se on minullakin, neuleet kuuluu ehdottomasti syksyyn! :) Satunnaisesti saatan neuloa muillonkin, mutta tahtovat jäädä helpommin kesken. (kuten keväällä aloittamani villasukat joita nyt olen saanut jatkettua..) :) Neuletakki on täälläkin puikoilla, mutta aika paljon ohkaisemmilla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossut on tosi suloiset! ❤ Toivottavasti mahtuvat.

      Poista
    2. Kiitos paljon Raisa P 💚 Tossut muuten mahtuivat, huippu juttu 😊 Mukava nähdä sinun neuletakki sitten myös👍

      Poista
  3. Herkulliset! Meillä on samantyyliset vauvan tossut, joita on tullut pidettyä jokaisella tosi paljon. On tosi kivat laittaa jalkaa ja ovat ny vähän hienommat kuin villasukat. ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossut on tosiaan vähän niinkuin paremmat 😊 Kiitos kovasti Katja / Kakarat 💚

      Poista
  4. Voi miten sievät tossut! Näyttää myös hyvänmallisilta, sellaisilta mitkä pysyvät jalassa, vaikka pieni vähän potkisikin. Täällä on aloitettu villasukkien tikutus. Kohta niitäkin alkaa taas tarvimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikutti kyllä hyvältä tossut en malli. Niin helpostihan ne liukuvat jalasta pienen potkiessa 😊 Kiitos sinulle Eerika 💛

      Poista
  5. Söpöset! Katsoin ensin kuvia ja totesin, että kivan malliset. Tuo pitsireunushan on ihan paras. Sitten vasta luin tekstin. Joskus käy noin. :D Joka tapauksessa onnistunut lopputulos. Toivottavasti vielä olisivat sopivan kokoisetkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian innoissaan kun aloittaa, niin jää ohjeen sisäistäminen puolitiehen. Niin kävi minulle 😁 No, lopputulos on hyvä ja tossut nyt sopivat. Se on hyvä👍 Kiitos paljon Pikku Akka 💚

      Poista
  6. Suloiset tossut, ja miten herkulliset värit! Tuo pitsireunus sopii niihin tosi kauniisti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Airisrannan Päivi 😍 Pitsireunus aika kivasti viimeistelee tossujen reunan.

      Poista
  7. Hellyt tossut. 💕 Ihanat malliltaan ja väriltään.

    VastaaPoista
  8. Onpa söpöt! Itsekin olen joskus vauvantossut neulonut :). Mielenkiintoiselta kuulostaa uusi neulomisprojektisi, ehkäpä näemme täällä joskus lopputuloksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä koitan saada tänne laitettua neuleesta. Aika kivasti se on kyllä edistynyt. Eilen vaan pääsi koira raatelemaan yhtä lankakerää ja pitäisi hommata kerä tilalle😕 Kiitos sinulle Krista 😍

      Poista
  9. Niin suloiset tossut <3 Herttainen väri ja malli. Syksy on kyllä käsitöiden aikaa parhaimmillaan. Jostain syystä ne kutimet vaan vetävät puoleensa syksyn tullen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin ihana istahtaa neuleen äärelle näin syksyn tullen. En oikein pidä turhan päiten istumisesta. Se vain alkaa laiskottaa. Mukavampi ottaa neule käteen ja tehdä sitä 😊 Kiitos Kaaru - Pieni lintukoto 😍

      Poista
  10. Ihanat tossut, toivottavasti mahtuvat. Sinäpä kunnon haasteen otit itselles, takki itselle neuloen. Mulla aika ei riitä niin isoon työhön, vaikka neulonki paljon. Lapsilla tarvetta sukille, lapasille jne. Itelleni ei taho jäädä aikaa sitten neuloa muuta kuin niitä sukkia. Niiden muiden aika on sitten varmaan joskus tulevaisuudessa.
    Mukavaa syyskuun jatkoa. Laitapa kuvaa takista, miten se etenee. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi alkanutkaan neuletakin tekoon jos se olisi pitänyt tehdä pienillä puikoilla ja ohuella langalla. Tämä työ edistyy aika mukavasti 😊Sukkien ja lapasten tarve on kyllä koko ajan. Niitäkin pitäisi tehdä 👍 Kiitos sinulle Näppi💛

      Poista
  11. Suloiset vauvantossut! Kiva nähdä millainen neuletyö siellä valmistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Pizzicato 💛 Joo, laitan kuvia työn etenemisestä tai viimeistään siinä vaiheessa kun se on valmis 😊

      Poista
  12. Söpöset tossukat! On ne mahdottoman pikkuruiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Saija 💛 On ne pikkuiset ja kyllä ne tulikin äkkiä valmiiksi😊👍

      Poista
  13. Suloiset tossut:) Lämmittävät pikkuvarpaita niin mukavasti:) Siellä on varmasti ihana neuletyö tekeillä, mukavia neulomishetkiä sinne<3

    VastaaPoista
  14. Täälläkin aina syksy tuo tullessaan neulomisinnon. Kesällä ei viitsi edes katsella villalankoja. :) Niin söpöt pienet tossut. <3

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.