sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tyttären röyhelöpaita



Täytyihän vielä omakin tytär saada röyhelöpaidan. Enää ei tarvinnut pähkäillä miten paita valmistetaan, vaan toteutus sujui jo kohtalaisen sujuvasti. Paapiista ostettu kankaanpala riitti pienten jatkamisten jälkeen juuri sopivasti tähän röyhelöpaitaan.


Ulkoa tuleva kirkas valo innosti minua leikkimään "studiovalokuvausta". Katosta alas vedettävä valkokangas sai toimia taustana ja ikkunasta tuleva valo toi tärkeimmän eli valon.

Voi voi, miten olisikin paljon opittavaa ja kuinka mielenkiintoista hommaa tämäkin laji olisi. Näin jälkikäteen huomaan, miten kameran aukko olisi voinut olla kuvissa pienempänä. Tämän avulla olisin saavuttanut laajemman terävyysalueen eikä kuviin olisi jäänyt niin paljon epätarkkoja kohtia. 


Mukavan harrastuksen parissahan käy helposti siten, että tulee uusia innostuksia ja halua laajentaa omaa osaamista. Tämän kautta helposti tulee halu tehdä myös uusia investointeja. Tulipa tämän harjoituskuvaamiseni aikana mieleen, että olisipa upeaa omistaa erilaisia kuvaamiseen tarkoitettuja valoja yms. Kevät ja sen myötä kirkastuvat päivät helpottavat onneksi tätä investointitarvetta :)

Tänä viikonloppuna saimme nauttia niin upeasta auringonpaisteesta. Onhan nyt maaliskuu ja kevät on tullut. Nautitaan siitä 💗 

Tämän pienenpienen postauksen myötä haluan toivottaa teille mukavaa alkavaa uutta viikkoa!