maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kolmas peruspaita



Nyt on kolmannen peruspaidan esittelyvuoro :) Aika kauan tämän postaaminen vaati näköjään aikaa, ennen kuin ollaan tässä pisteessä. Olen kovasti käyttänyt tätä leppoisen mallista paitaa.
Paita on lepakkohihanen vyötärölle kaventuva malli. Sen tekeminen ei vaadi kaavaa. Ainoastaan tarvitset oman hyväksi kokemasi peruspaidan. Kangas on taitettu kahtia ja oma paita asetetaan taitteelle siten, että kaula-aukko ja hihat ovat kohti taitetta. Lepakkopaidan hihoihin ei tule siis saumaa ollenkaan vaan ne tulevat taitteelta. Sauma tulee hihan alaosasta kohti sivusaumaa. Paidan voi leikata oman maun mukaan niin leveäksi kuin haluaa tai sitten hieman kapeammaksi ja istuvaksi. Itse tykkäsin leikata hihansuut kapeaksi ja leventää sopivasti kohti kainaloita ja sieltä kaventaa kohti vyötäröä siten, että paita istuu vyötärön kohdalta tyköistuvasti.
Taitteella olevan kaula-aukon leikkasin kohtalaisen väljäksi. Käänsin kaula-aukon erikseen leikatun reiän muotoisen kaitaleen avulla.


Yllä oleva kömpelö piirrokseni yrittää selventää kirjoitustani :).



Keväiset kelit ovat saapuneet viimekertaisen postauksen jälkeen. Auringon lämpö tuntuu ihanalta ja sitä olen mahdollisimman paljon käynyt terassilla ihastelemassa.
Pääsiäinen sijoittui harvinaisen pitkälle huhtikuun loppupuolelle tänä vuonna. Mukavalta on tuntunut muutama ylimääräinen vapaapäivä. Harmi vaan, että joku äkäinen flunssavirus iski meille ja useampi meistä on joutunut pötköttelemään ja levähtämään. En olekaan pitkään aikaan ollut tällaisessa taudissa ja kovillehan tämä ottaa. Pitää nyt malttaa kuntoutua, jotta pääsee kuntoon.



Yllä muutama kuva kauniista hetkestä rannassa. Näiden kuvien myötä toivotan sinulle aurinkoa ja lämpöä alkavaan viikkoon 😍




11 kommenttia:

  1. Kaunis paita. Minä joskus tein lepakkohihaisen paidan, mutta en kokenut sitä omakseni.. ehkä kangasvalintani oli huono siihen. Aivan mielettömän upeita nuo kaksi viimeistä kuvaa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Raisa 😊 Olikohan materiaali hieman jäykkää vai mikähän lie oli syynä 🤔 Tämän paidan kangas on hyvin laskeutuvaa ja sopii siksi oikein hyvin tähän malliin 😊

      Poista
    2. Just niin, liian jäykkä materiaali oli se syy.. Näin jälkikäteen ajateltuna tietenkin laskeutuva materiaali tällaiseen.. Täytyisi hoksata aina ennen uuden kaavan kokeilemista käydä kaupassa sovittamassa vastaavaa ja samalla tutkailla kankaan materiaalia.. :)

      Poista
  2. Onpa kivanmallinen paita, tykkään! Passaa sulle aivan erinomaisesti. Kangaskin on kaunis. Onko sellainen vähän liukaspintainen?
    Sinun kuvasi ovat aina upeita, niin tälläkin kertaa. Paitakuvatkin ovat kuin muotikatalogista. Ihailen! :)
    Onnellista viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Pikku Akka 😍 Kangas on sellaista ohutta, hyvin laskeutuvaa neuloskangasta.
      Tyttäreni otti kuvat minusta ja hän on kyllä taitava kameran käsittelijä 😊
      Ihanaa viikkoa sinullekin 😍

      Poista
  3. Oi miten kaunis paita! Sopii upeasti! Aivan ihanat kuvat muutenkin! Leppoisaa alkanutta viikkoa💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Päden paja ihanasta kommentistasi 😍
      Onnellista viikkoa sinulle 😊👍

      Poista
  4. Hyvän näköinen paita 👌 Ja nuo sun maisemakuvat jaksaa aina ihastuttaa 😍 Toivotaan, että paranet nopsaan, niin pääset nauttimaan näistä upeista kevätkeleistä ihan kunnolla ulkonakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eerika 😍 Toivotaan, että flunssa pian helpottaa, sillä onhan tämä kurja sairastaa näin komealla kelillä.

      Poista
  5. Ihanan näköinen paita ja sen kantaja. <3
    Kauniita nuo sinun rantakuvasi ja kaikki muutkin kuvat. <3

    VastaaPoista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.