keskiviikko 7. elokuuta 2019

Meidän pihalta



Auringon lämpö on tullut taas. Viileän tuuliset päivät valtasivat elokuun alkupäivät. Vielä viikko niin lapset aloittavat koulun. Uskomattoman nopeaa on taas mennyt kesän aika. Toisaalta ihan kiva taas aloittaa selkeämpi arki. Mitä selkeys sitten tarkoittaakaan ;)? Ainakin sitä, että päivät saavat tietyn rytmin. En kyllä moiti kesän ja loman tuomaa vapautta ja rentoutta, mutta ihan kiva välillä olla selkeässä päivän rytmissä. Aamulla herätään hyvissä ajoin ja illalla pyritään menemään "ihmisten ajoissa" nukkumaan:)


Nämä kuvat tallentuivat kameraani viikonloppuna kun sattui kaunis auringonpaiste ja Jaloangervon kukinnan sävy korostui erityisen ihanasti. Olen tykästynyt tähän reilu vuosi sitten tekemäämme istutusalueeseen. Kaikki silloin istutetut kukat ovat selvinneet talven yli ja ilahduttaneet meitä kasvullaan. Kokeilin ensin kasvattaa tässä pieniä pensasruusuja, mutta ne eivät selvinneet koskaan talvista enkä raaskinut useana vuonna istuttaa uusia taimia. En ehkä osannut suojata niitä oikein pakkasilta.


Istutusalueen kasvien juurella on tuollaisia valkoisia pyöreitä kiviä, jotka antavat kivasti ilmettä kasvualustalle.
Idean valkoisiin kiviin sain viime keväiseltä Espanjan reissulta. Siellä hotellin pihan kukka-altaat oli siistitti ja koristeltu valkoisilla kivillä.


Kokeilin tänä keväänä ensimmäistä kertaa istuttaa ruukkuihin Runkoruusuja. Kesälomareissun aikana kukinnat olivat hieman nuupahtaneet. Leikkasin kaikki vanhat kukat pois ja ilokseni ruusu alkoi työntää uusia nuppuja ja osa niistä on nyt auennut. Jospa ne kukkivat vielä pitkälle syksyyn.


Mukavalta tuntui tänään mennä ulos, kun ilman lämpö tuntui lempeältä. Tällaiset alkusyksyn säät ovat tervetulleita.

Lämpöä ja aurinkoa päivääsi 💗


13 kommenttia:

  1. Ihana tuo Jaloangervon puna! Täyteläinen. <3

    Kauniin kukka-altaan oletkin pihaan istuttanut. Kivet ovat viimeinen silaus kokonaisuudelle, tykkään.

    Teillä on sitten viikon pitempi kesäloma kuin täällä. Nauttikaapa vielä. Meillä startataan aamulla koulutielle.

    Elokuun aurinkopäivien ihanuutta SInulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu 💛 Otetaan rennosti tämä viikko vielä. Ensi viikolla aloitan itsekin säännöllisen arjen työn suhteen 🌷🌷 Nautitaan ihanista elokuun päivistä 👍

      Poista
  2. Upea istutus! Mukavia elokuisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä sinun angervo kukkii kauniisti 😍 Meillä kasvaa samanlaista angervoa valkoisena, mutta täällä on ollut taas niin kuivaa, että angervot ovat kuivuneet pystyyn ennen kuin kerkesivät kukkimaan. Samalla lailla kävi viime kesänä 😔 Täällä niin odotellaan sadepäiviä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika :) Eivätpä ole nuo Jaloangervot aiemmin kukkineet tuolla tavoin. Täälläkin on ollut erikoisen kuivaa. Tuota istutusaluetta on kylläkin tullut kasteltua ja siitä johtuen nuo varmaan nyt kukkivat tuolla tavoin. Muuten pihan kastelu on jäänyt aivan heikolle ja nyt se näkyy. Omenapuukin aivan roikkuu kuivuuttaan. Jospa juuret tulevat vahvoiksi tänä kesänä :)

      Poista
  4. Hieno istutusalue! Nuo valkoiset kivet ovat kauniit ja pidättävät samalla kosteutta. Aurinkoisia elokuun päiviä sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi ja vierailustasi blogissani :) Hyvä pointti muuten tuo kosteudenpito. En ole ajatellutkaan, että kivet tosiaan pidättävät kosteutta. Kivien alla on vielä suodatinkangas. Sekin varmaan tuo kosteutusta :)

      Poista
  5. Upea piha istutuksineen. Jaloangervon puna on mielettömän kaunis. Sitä oikein jää katsomaan ja ihailemaan näissä kuvissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi Jani / Kaikki Paketissa :) Tykkään myös kovasti tuosta punaisen sävystä :)

      Poista
  6. Löysin sattumalta blogiisi. Aivan ihana angervo minä pidän tosi kovin niistä. Minulla on myös paljon angervoja mökillä sekä kotona. Runkoruusut on aivan ihania. Niitä minulla ei ole ainuttakaan mutta ihailen niitä muiden blogeissa. Minulla on myös puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta. Tervetuloa kurkkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit vierailemaan blogiini ja kiitos kommentistasi 🤗🙏🏼 Tervetuloa uudelleenkin 👌 Kiva oli löytää blogisi 😊

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.