Siivouspäivä takana ja viikonloppu edessä:) Mukava kun tuli siivottua vähän paremmin. Ulkona oli niin kovin kuuma hellesää, että oli melkein helpompi olla sisällä ja siivoilla. Eipä ole tullut ommeltua mitään järkevää, sellaista mitä voisin tänne tuoda esille. Mielenkiintoisia kankaita kyllä odottelee leikkaajaa. Minulla on vain kesken eräs ns. "isompi juttu", jonka haluan nyt saada valmiiksi ennen kuin trikoot pääsevät silputtavaksi. Laitan siitä sitten kuvia, jos se nyt suvaitsee onnistua (jotain miehelleni:).
Haluan jaata teillekin tämän ihanan, herkullisen ja helpon piirakan ohjeen, jonka olen anopiltani saanut.
Marjapiirakka
6 munaa
6 dl sokeria
3 dl sulatettua voita
9 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
3 dl maitoa
Sekoita munat, sokeri ja sulatettu voi. Lisää kuivat aineet ja maito ja sekoita. Levitä taikina pellille ja lisää haluamasi marjat päälle. Paista 200 asteessa n. 30 min. Sirottele valmiin piirakan päälle sokeria.
Tyttäreni teki tämän piirakan ja laittoi mustikoita ja vadelmia piirakan päälle. Piirakka paistui noin 27 minuuttia.
Hyvää viikonloppua teille:)
Kylläpä teillä näyttää siistiltä ja kauniilta! Ite en uskalla vielä julkaista kotikuvia kun kaikki paikat on ihan levällään rempan takia... :) Marjapiirakan ohje näyttää aikalailla samalta millä ite oon tehnyt mustikkapiirakaa. Yksinkertasuudessa niin hyvää!!
VastaaPoista:)No, vielä koti on kohtuullisen uusi, huomenna muuten tulee tasan kaksi vuotta kun muutimme tähän kotiin. Ainahan sitä rempattavaa tulee, myös uuteenkin taloon:). Tuo piirakka on just niinkuin mainitsit, yksinkertaisuudessaan hyvää!
Poistaherkullisen näköistä piirakkaa!
VastaaPoistateillä on ihana koti,meillä kesken-eräinen tai no alkuperäis-asussaan,mutta eletään nyt pikkulapsi-aikaa vielä...
Kiitos Suvi:)Eikö ole ihana, että perhe tekee omasta kodista rakkaan ja parhaimman.
PoistaIhana kun joku jaksaa siivota :)
VastaaPoistaTääläkin pitäisi, kun ristiäiset tulossa,
ei kait se auta ku alkaa pikku hiljaa siivoileen...
Minulla on vastaava piirakkaohje ja on kyllä todella hyvää,
siihen tulee pinnalle muruseos eli vehnäjauhoja, voita ja sokeria ja sitten uuniin.
Kiitos kommentistasi:) Kyllä kesän aika on livahtanut niin kevyen siivouksen varassa, että :D. Välillä sitten on pakko:). Tsemppiä sinulle ristiäisten valmisteluun!
PoistaHeips, tukitsenko ohjetta oikein, että ei tarvitse erikseen munia ja sokeria vaahdotella? vaan kerralla voikin sekaan?
VastaaPoistaneuvoppas nyt tyhmää ku ei oo tämmöstä ohjetta ennen vastaan tullu:)
Kyllä ihan oikein ymmärsit:). Ei tarvitse vaahdotella, vaan munat, sokeri ja sulatettu voi vaan sekaisin ja sitten loppuainekset. Olen tehnyt taikinan sekä käsivispilällä, että sähkävatkaimella, mutta yleensä ilman sähkölaitteita. Helposti saat herkullista:)
Poista