Tein itselleni EK:n paloista löytyneestä trikoosta tällaisen ns. hihattoman tunikan. Miksikähän tätä nyt oikeastaan kutsutaankaan :) Lisäksi jalassani on kesällä ompelemani tekonahkalegginsit, joita en olekaan vielä postannut, sillä kesällä niiden käyttö jäi ihan minimiin lämpimien ilmojen vuoksi.
Ompelin tunikan käyttämällä taas vanhaa hyväksiä koettua Friday Evening- mekon kaavaa. Koska kangas ei riittänyt hihoihin, niin hihan kaavaa hyödyntäen leikkasin tuollaisen kaitaleen tekonahasta, joka kiertää nyt koristamassa koko kaula-aukkoa. Kaitaleen nurjalla puolella on tekonahasta leikattu alavara. Alla oleva paita on joku vanha trikoopaita.
Palalaatikot on aarrearkkuja, joista on mielenkiintoista tehdä löytöjä. Aina ei tietenkään onnista, mutta aika monesti kaupasta saa lähteä kotiin kankaita täynnä oleva isnpiskassi kädessä :)
Iloa ja inspiraatioita teille toivottaen !
Palalaatikot on aarrearkkuja, joista on mielenkiintoista tehdä löytöjä. Aina ei tietenkään onnista, mutta aika monesti kaupasta saa lähteä kotiin kankaita täynnä oleva isnpiskassi kädessä :)
Iloa ja inspiraatioita teille toivottaen !
Upea! Tekonahka ja trikoo toimivat todella hyvin yhteen. Kukkainen kuosi on mielenkiintoinen, mukava kun kukat korostavat vyötäröä koollaan. Pidän noista legginseistä paljon myös, ovatko miellyttävät päällä? Muistatko tuosta tekonahasta, minkä niminen se oli? Meillä miehet kävivät ostamassa yhden satsin ja oli niin huonolaatuista, ettei siitä mitään saanut tehtyä (repeytyi ommelten vierestä). Pitäisi aina muistaa itse käydä kangasasiat hoitamassa :). Palalaatikot ovat ihania, varsinkin ollessani töissä Eurokankaassa ne olivat aina ne pahimmat rahareiät ;). Iloista ja inspiroivaa alkavaa viikkoa sinnekin!
VastaaPoistaLegginsit on tosi kivat jalassa. Kangas on niin mukavan joustavaa. Voi harmi, kun en yhtään muista kankaan nimeä. Hyvä sitä oli ommella ja ei yhtään repeile. Kohtuullisen tukevaakin, mutta kuitenkin pehmeää. En ihmettele, vaikka rahaa menikin palojen takia. Minulle vierailevana asiakkaana tahtoo joka kerta käydessä tarttua jotain mukaan:-) Kiitos Hanna Mi:-)
PoistaHieno tunika! Tuo tekonahka piristää vaatetta tosi mukavasti.
VastaaPoistaKiitos Erja:-) Kyllä se ihmeesti piristää ja jotenkin ryhdistääkin kangasta.
PoistaNo johan on hienot jälleen, erityisesti housut on tosi makeet, mäkin haluun :)
VastaaPoistaKiitos Niina :-) Nuo leggarit oli niin näppärät tehdä. Niin nopeasti sai jalkaan valmiit housut.
PoistaOnpa tosi upea setti, sinä aina keksit tuosta tekonahkasta kivoja yksityiskohtia ja nuo housuthan ovat aivan wau! Olen samaa mieltä kanssasi noista palalaareista, enemmän melkein tulee niistä ostettua kuin pakalta :). Sinulle sopii kyllä hyvin musta ja harmaat sävyt!
VastaaPoistaOlen kyllä ihastunut tuohon tekonahkaan ja joka paikkaan sitä työnnän :-) Kun näitä kankaita menin ostamaan, niin menin sillä mielin, että ostan värillisiä kankaita, mutta niin vain matkaan lähti näitä tuttuja sävyjä:-) Kiitos Krista:-)
PoistaTodella hyvältä näyttää kun jatkoit tuninkaa tekonahalla. Joustaako tuo tekonahka ja onko ne minkälaiset pitää päällä? Housut ovat myös todella ihanat. Olisi varmasti aika ihanat myös pitkän villatakin kanssa.?
VastaaPoistaTekonahka joustaa tosi paljon ja on erittäin mukava iholla. Tykkään erittäin paljon materiaalista:-) Olispa todellakin ihana pitkän villatakin kanssa. Kiitos Saga:-)
PoistaIhana tuo tunikan trikookangas. Hieman tulee siitä mieleen Marimekon Unikko. Siis hieman vain! :) Onko hiostavaa tuo tekonahka? Itse en ole yhtään nahkaihminen. Mulla on yksi vanha ruskea nahkatakki odottamassa tuunausta, en vain osaa sitä käyttää takkina. Ehkä laukuksi. En vain ole koskaan työstänyt nahkaa, että en edes tiedä, tarviiko huomioida muuta kuin laittaa koneeseen nahkaneula. Tarviiko olla esim. erilainen paininjalka?
VastaaPoistaKyllä noissa kukissa on Marimekon unikko- kankaan kukan mallia. Pitkään odottelin ennenkuin uskalsin leikata kangasta. Hirvitti, että tuhoan kauniin kankaan :) Tekonahan nurja puoli on hyvin kangasmainen, eikä ole ollenkaan hiostavaa. Kangas on hyvin joustavaa, että siksikin sellainen helppo päällä pidettävä. En muuten vaihtanut neulaa enkä paininjalkaa ja hyvin helppo oli ommella. Oikeasta nahasta taas en osaa sanoa, että miten sen ompelu, vaatiiko muutoksia. Voi olla, että on hyvä olla neula, joka soveltuu paremmin nahalle. Kiitos sinulle kommentistasi:)
PoistaKivan näköinen mekko ja leggingsit. Itse olen vierastanut nahkahousuja - myös tekosellaisia, mutta näyttävät kyllä kivalta muiden päällä.. :)
VastaaPoistaKiitos Raisa :)
PoistaIhana yhdistelmä kukkasia ja rouheaa tekonahkaa! Muodostavat oikein sopusointuisen kokonaisuuden, onnistunut! Täytyy myöntää että kangaskauppaan mennessä koluan vain palalaarit, jollei ole tarvis jollekin ihan tietylle jutulle. Toki tilailen aika paljon (liikaa) nettikauppoista myös kankaita.
VastaaPoistaKiitos Katja /Kakarat :-) . Mulle käy samoin palojen suhteen. Niitä minäkin koluan. Just jotain erilaista esim. tuota tekonahkaa ostin pakalta. Ideoita vaan pitää olla kun palojen kimpussa pyörii :-)
PoistaKaunis asu! Harmaa kukkamekko ja nahka käy hyvin syksyyn :)
VastaaPoistaKiitos paljon Mandariinimania:-) . Minustakin ne sopii mukavasti näin syksyn viileneviin ilmoihin.
PoistaPalalaarit tulee itselläkin käytyä läpi aina ensimmäiseksi, vaikka menisin ostamaan verhokangasta.
VastaaPoistaTodella toimiva asu! Olet taitava ja osaat hienosti ideoida kivoja yksityiskohtia :) Tuo tekonahka on itsellä kyllä jäänyt aina ostamatta, mutta taidanpa seuraavan kerran, kun kohdalle osuu, napata mukaan ja sinun innoittamana tehdä vaikka housut <3
Lämpimästi kiitoksia Tuitiina ihanasta kommentista<3. Ilahdutti kovasti :-) Minulla on tosiaan hyvät kokemukset tekonahasta ja tykkään siitä materiaalina. Tuo EK:n pakalta ostettu tekonahka on hyvänlaatuista, sopivan tukevaa ja hyvin joustavaa.
PoistaOi miten kaunis!
VastaaPoistaLämpimät kiitokset Kewa!
PoistaKaunis kokonaisuus! Sait minutkin innostumaan tuosta tekonahasta :)
VastaaPoistanäyttää niin hienolta ja rouhealta :)
No, onpa kiva kuulla, että sait inspiksen. Mukava olisi sitten nähdä mitä olet kankaasta keksinyt :) Kiitos paljon Silja!
PoistaNuo legsut menee ehdottomasti kokeiluun! Kiitos vinkistä ja inspiksestä.
VastaaPoistaKannattaa kokeilla :-) Seuraavaksi uusimmassa postausessa on tekonahasta tarkemmat tiedot. Kiitos :-)
Poista