Joulukuun terveiset blogistani 💗
Syksy on mennyt huimaa vauhtia ja jatkuvasti tuntuu, että on perjantai. Uskon, että tämä sama tunne on monella muullakin. Työpäivien jälkeen on mukava ollut viettää aikaa kotona perheen parissa.
En ole pitkään aikaan ottanut aikaa bloggaamiseen. Mielessä on monesti käynyt, että olisi kiva tänne jotain laittaa, mutta ajatus on jäänyt tuumauksen tasolle. Sain tässä hetki sitten sähköpostia eräältä lukijaltani, joka halusi kysyä minulta erästä asiaa. Olin todella iloinen, että edelleen on ihmisiä, jotka täällä saattavat pyörähtää. Tuo viesti antoi minulle intoa tehdä pikku postauksen ja tulla kertomaan terveisiä teille. Kieltämättä aika usein muistelen aikaa, kun intoa puhkuen tulin esittelemään tänne jotain käsityötuotostani :) Aika hurjasti niitä käsitöitä silloin valmistuikin.
Edelleen vietän hetkiä käsitöiden parissa, mutta toki vähemmässä määrin. Olen neulonut sukkia ja keskeneräistä neulepaitaani. Olen myös aloittanut virkkaustyön, jonka lopputuloksena pitäisi tulla pipo pojalle. Muutamana viikkona olemme pienen naisporukan kesken pitäneet käsityökerhoa. Korona-aika vaan tuo tällä hetkellä omat haasteensa kokontumisrajoituksineen. Pitää odottaa parempaa aikaa, jotta voimme taas kokoontua.
Tällä hetkellä sataa hieman lunta ja koko yöksi näyttää sääkartta lumisadetta. Ehkä aamulla on hetki, jolloin pääsen ihastelemaan kaunista talvimaisemaa.
Lisäksi on niin kaunista, kun kodit on koristettu jouluvaloilla.
Ihanaa viikonloppua teille 💗
Ihania kuulumisia ja niin valoisia kuvia. <3
VastaaPoistaJOulun odotuksen iloa Sinulle! <3
Ihania kuulumisia! Kiva, kun tulit tänne piipahtamaan. Kyllä me vielä täällä kurkistelemme. :) <3
VastaaPoistaKuullostaa tosi kivalle tuollainen käsityökerho.
Kiitos, kun jaat eri kanavilla somessa kauniita valokuviasi. <3