sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pitkä hame on niin ihana


En ollut suunnittellut tämän hameen tekemistä päivää aikaisemmin. Satuin vain käymään lasten kanssa vaatekaupassa, jossa kassaneidillä oli tällainen pitkä hame ja ihastuin niin kovin hänen hameeseen. Päätin käydä katsomassa EK:n palalaarit, löytyisikö sieltä jotain ohutta laskeutuvaa kangasta, joka tähän asuun olisi sopiva. No minulla oli todella hyvä tuuri, sillä pari päivää aiemmin oli näitä tähän tarkoitukseen sopivia paloja tullut paljonkin. Muutaman palasen nappasin matkaan ja kotiin tultua aloin heti ompelupuuhiin. Eikä kauan mennytkään kun hame oli valmis.


Vyötärölle löysin Eurokankaan kassan lähellä olevasta pöydästä tuollaisen solmittavan vyön, joka sopii minusta oikein kivasti vyötärölle.


Seuraavaksi pientä ohjetta hameen tekoon:

Hameen leveys on leikattu kankaan koko leveydestä. Pituuden katsoin sopivaksi mittanauhan avulla, eli ihan suora kankaanpalanen. Taitoin kankaan pituusuunnassa kahtia. Toinen sivu olikin valmis taitereuna ja toisen sivusauman huolittelin ensin saumat erikseen ja sitten ompelin sivusauman yhteen suoralla tikillä ylhäältä halkion yläreunaan asti. Itse jätin halkion hieman polven yläpuolelle (yllä olevassa kuvassa halkio näkyy jonkin verran). Seuraavaksi silitin halkion saumat kapealla käänteellä ja ompelin suoralla saumalla halkion. 
Sitten olikin vyötärön vuoro. Ostin EK:sta leveää kuminauhaa, jonka mittasin sopivan pituiseksi ja ompelin päät vastakkain suoralla saumalla ja käänsin saumanvarat sauman molemmin puolin ja päällitikkasin saumat. Näin sauma ei jäänyt pullottamaan. Seuraavaksi olikin vyötärökuminauhan kiinnittäminen hameen yläosaan. Jaoin hameen ja vyötärön neljään osaan ja merkitsin kohdat neuloilla. Sitten kiinnitin kuminauhan ja hameen yläosan oikeat puolet vastakkain ja venytin kuminauhaa kovasti saaden sen sopimaan hameen yläosan leveyteen ja samalla tietenkin ompelin :). Ihan viimeiseksi silitin helmasauman ja ompelin sen suoralla ompelukoneen saumalla.

Hamehan on todella kätevä ja nopea tehdä. Jos tykkää pitkistä hameista, niin ei muuta kuin kankaan ostoon ja kesähametta tekemään.

Ilokseni olen saanut uusia lukijoita. Lämpimästi tervetuloa joukkoon :) 

Aurinkoisia päiviä teille!




32 kommenttia:

  1. :) Muistan, kun Äitini aina teki meille tällaisia, kun olimme lapsia. Hyvä, helppo ja nopea hame! Äitini laittoi aina kuminauhaksi sellaista leveää kuminauhaa, jonka toisessa reunassa oli "hörhelö". Sen pystyi ompelemaan kankaan päälle tavallaan koristeeksi. On sitä kuminauhaa varmaan vieläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin voitte arvata, että päivät ovat olleet hurjan kiireisiä, kun en ole ehtinyt koneelle istahtamaan ja kiittämään kommenteista.
      Tiedätkö Pikku Akka, meidänkin äiti teki meille just samalla kuminauhahörhelöllä hameita ja muistan kun hän teki minulle ihanan hameen ja samasta kankaasta lyhythihaisen paidan ja päälle sellaisen boleron, kun olin seurusteleva nuori neiti. Se asu olikin aivan juhlavaate. Uskon muuten, että samaa kuminauhaa voisi jostain vielä löytyäkin. Kiitos sinulle Pikku Akka :)

      Poista
  2. Todella kaunis hame! Kiva kun olet laittanut ohjeistusta. Joskus haluaa ommella jotain nopeaa ja helppoa, niin tämä hamehan syntyy käden käänteessä(tosin minä jos kuka, saa tuhrattua helppoonkin projektiin tuhottomasti aikaa:D) Minulla olisi EK:sta ajat sitten ostettu pala hametta varten. Suorakulmion muotoinen pala rupytetään vyötärölle sopivan mittaiseksi ja ommellaan simppeli vyötärökaitale. Kangas on kyllä sellaista lutrua polyesteriä, kai, että vuorellisenahan hameen varmaa joutuu tekemään. En vain ole uskaltanut ruveta projektiin, koska tiedän että joudun taistelemaan ompelukoneen kanssa tuon kankaan kanssa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullehan tämän tekeminen olisi ihan helppo juttu:) Nyt tuntuu, että on kiva tehdä nopeita surautuksia, kun aika on niin kortilla. Onhan niin erilaista ommella näitä ohuita kankaita ja just jos vertaan joustavan trikoon ompeluun. Tämä kangas ei ollut onneksi ihan hankalaa ommeltavaa, mutta niin erilaista. Silitys auttoi kyllä valtavasti. Kiitos paljon sinulle Villa Pipo!

      Poista
  3. Kaunis ja keveä kesähame! Tällaiset nopeat ja helpohkot työt ovat juuri sopivia kesäompeluita. Toivotaan paljon lämpimiä kesäpäiviä ja hameelle runsasta käyttöä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä olisi ihana saada lämpimät kelit, jolloin tällaiset keveät vaatteet voisi laittaa päälle. Ehkä ne vielä ehtivät tulla, onhan kesä vielä ihan edessä:) Kiitos paljon Pizzicato :)

      Poista
  4. Kiva kesähame ja tosi nopea projekti. Vyö näyttääkin kivalta ja sopii hyvin hameen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä oli ihanan helppo. Kiva kangas ja kuosi antaa niin paljon ilmettä, että malli voi olla hyvin yksinkertainen. Olin tyytyväinen vyö- löytöön:) Kiitos sinulle Raisa P:)

      Poista
  5. Kauniin hameen sait käyttöön, ihana hellevaate!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hieno tar :) Kangas on mukavan vilpoisen tuntoista. En laittanut edes vuorta, kun läpikään ei näy ;)

      Poista
  6. Upea hame <3! Ja tuo kangas on aivan ihana!! Voi kun täälläkin olisi ek...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä EK yllättää melko monesti kivoilla paloillaan. Niin huippu tuuri kävi, kun just oli sattunut tulemaan tällaista kevyttä hameeseen sopivaa kangasta. Lämmin kiitos kommentistasi Sari :)

      Poista
  7. Wau kun on hyvän näköinen!! Tosi kiva kun pitkät hameet on taas muotia kesävaatetuksessakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mahtava nähdä, että tällaisia hameita näkyy paljonkin eri vaatekuvastoissa. Ihailen aina muiden päällä pitkiä hameita, ovat minusta niin naisellisia. Kiitos sinulle Tarja:)

      Poista
  8. Kaunis hame kauniilla naisella! <3

    VastaaPoista
  9. Ihan sinun näköinen ja värinen hame, näyttää upealta! Tuo on kyllä kiva tapa tehdä hameita ja niitä patellakuminauhaisia hameita on tosiaan näkynyt valmisvaatteissakin. Tuntuu, että moni juttu on nyt tullut trendikkääksi, minkä muistaa omasta lapsuudesta - housuhameet, löysähköt viskoosi/puuvillakangashousut ja sitten juuri nämä kuminauhahameet esimerkiksi:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi enemmän muistella miten on lapsena pukeutunut. Sieltä voisi nousta mieleen muitakin kivoja vaatteita. Nämä laskeutuvat ohuet kankaat ovat niin huippuja tuollaisiin. Istuvat helposti, eivätkä pönkötä mistään. Kiitos kannustavasta kommentista Krista :)

      Poista
  10. Mulla tulee aina ihailtua toisten pitkiä hameita/mekkoja, mutten osaa jostakin syystä itse sellaisia käyttää. Vai olisikohan se opettelukysymys!? Kaunis tämä sun hame!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilehan tällaista :) Taatusti tykästyt! Tykkään myös lyhyemmistä hameistakin, mutta kyllä pitkä hame on enemmän mun juttu :) Kiitos sinulle Eerika :)

      Poista
  11. Ihanan vilpoisen näköinen kesähame, tekisi mieli ommella! Tyylikäs kangas myöskin. Kiitos myös kivoista kommenteistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kokeilehan Saija:) Varmasti sinäkin tykkäisit. Sinulle myös kiitos mukavista kommenteista taaempana. Ihailen kyllä sinun tilkkuilutaitojasi. Mukava oli löytää sinun blogisi:) Kiitos!

      Poista
  12. Tyylikäs ja niin upea kesähame! Kankaan kuosi on kaunista, herkkää ja samalla tyylikästä. Minunkin täytyisi ommella hameita, tässä olisikin kivan helppo malli. Ihania kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Hanna Mi :) Tässä on kyllä todella helppo malli ja muusta pukeutumisesta riippuen saa joko juhlavaatteeksi tai arkihameeksi. Oikeastaan aika monikäyttöinen :)

      Poista
  13. Tämä hame on kaunis ja löytämäsi vyö sopii loistavasti hameen kaveriksi. Hame on varmasti ihanan vilpoinen helteilläkin, materiaali näyttää ainakin sellaiselta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä materiaali on tosi vilpoisan oloista ja vaikuttaa muutenkin hyvälaatuiselta. Olen niin onneton noiden kankaiden materiaalien nimeämisessä, että parempi olla arvailematta;-) Kiitos paljon Oman näköinen:-)

      Poista
  14. Sorruin ilmeisesti samalle laarille, "muutama" ihanan ohut kangas tarttui matkaan. Tämä löytämäsi on todella hieno, pitkät hameet sopivat sinulle hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, että sinäkin sorruit:-). Ei oltu kuitenkaan samaan aikaan. Kiitos kommentistasi Katja / Kakarat:-)

      Poista
  15. Kaunis hame ja vielä helppo tehdä! Koko asu on hyvännäköinen.

    VastaaPoista
  16. Kaunis hame. Itse olen haaveillut pitkästä hameesta, mutta en ole yhtään varma että osaisinko sellaista pitää...jostain syystä minusta tuntuu ettei pitkä hame sovi minulle kun olen itse niin lyhyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aino-maria:-) Varmaan olisi ihanan näköinen päälläsi, kokeilehan:-)

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.