Sain mahdollisuuden neuloa pieniä asusteita, kun kolmas lapsenlapsemme syntyi reilu pari viikkoa sitten. En ole koskaan itse neulonut tätä lakkimallia, mutta olen käyttänyt vastaavaa omilla lapsillani. Silloin tätini neuloi näitä ihania lakkeja ja antoi meille niitä käytettäväksi. Löysin netistä sivuston, Novita knits, jonka kautta löysin ohjeet vauvan lakkiin ja pieniin villasukkiin.
Mietin hartaasti mistä langasta asusteet tekisin, jotta ne tuntuisivat pienokaisesta hyvältä. Päädyin tekemään varman ratkaisun ja ostin Novitan Baby Merinoa. Lanka tuntui tosi mukavalta neuloa ja en usko, että se hankaa tai kutittaa vauvan ihoa.
Hellyttävää oli saada tyttäreltäni kuvan, jossa lakki oli pienokaisella ja näytti erityisen sopivalta.
Olen saanut neulomisesta itselleni mukavan harrastuksen. Nykyään minulla riittää hienosti sinnikkyys saada työt valmiiksi ;) Ostin kesän lopussa itselleni paitalangat ja olen pikkuhiljaa neulonut neuletta eteenpäin.
Tänään pidän töistä vapaapäivän ja odottelen metsämiehiä saapuvaksi illalla kotiin 💗
Tämän pienen postauksen kautta toivotan teille mukavaa viikonloppua!
Oi oi miten hellyttävän söpöjä. Minä tein beibi alpakka langasta pojanpojalle kintaat ( kohta) 4 v. Pesin ne koneessa muiden villasukkien kanssa. Naurussa oli pidättelemistä kun kuivumaan otin. Miehen etusormikaan ei kunnolla mahtunut varresta sisään 😀. Harmittaa kun ne olivat juuri sopivan ohuet syksyyn ja kevääseen. Pitää tehdä toiset ja muistaa että nämä on pestävä käsin.
VastaaPoistaKiitos paljon kommentistasi Nila 😍🙏🏻
PoistaJuu noiden lankojen pesun kanssa saa olla kyllä varovainen. Harmi kun kävi noin 🙁.
On söpöt! Onnea Pienokaisesta isovanhemmillekin! <3 Neulominen on kyllä mukavaa, semmosta sopivan rentouttavaa puuhaa. :)
VastaaPoistaKiitos Pikku Akka 🤗🙏🏻
PoistaOi, miten suloiset neuleet! <3 Ja onnea ja iloa teille kaikille pienen johdosta.
VastaaPoistaNeulominen on minunkin juttu nykyään.Kiva, kun löytyy uusia juttuja tehtäväksi "tarpeeseen".
Se motivoi kivasti ja rohkaisee tekemään uusia juttuja. Illalla tuli neulepaitatoive ja
muistinkin sen sinun kerrallisen neuleen, jota kohta käyn kurkkaamassa.
Kaikkea hyvää syksyysi ja pienten kanssa! <3
Kiitos paljon Kaisu <3
PoistaNeulominen on tosi rentouttavaa puuhaa. Olen kyllä onnellinen kun olen löytänyt neulomisen taas ja samoin oma sinnikin on kasvanut ja paremmin jaksan neuloa neuleeni valmiiksi :D
Ihanaa viikkoa sinulle ja mukavia jouluvalmisteluja!
Ihanat neuleet! ❤️ Tämä on kyllä hyvä lakkimalli! Itse just harmittelen kun en huomannut ottaa lankaa ja puikkoja mukaan yövuoroon, mutta tuleepahan nyt pitkästä aikaa lueskeltua blogeja.. :)
VastaaPoistaKiitos Raisa :) Olen kans tykännyt omilla lapsilla tästä ja kiva oli huomata, että ei tämä ollutkaan vaikea tehdä.
PoistaApua miten suloiset!❤️
VastaaPoistahttps://jasukuvaa.blogspot.com/
Kiitos paljon Jasmin <3
PoistaOnpas suloiset neuleet <3
VastaaPoistaKiitos sinulle Suvi <3
PoistaVoi, kun ovat suloisia 🤍 Paljon onnea teille 🤍 Itse tykkään kovasti näitä pieniä myssyjä ja sukkia neuloa ja nuo mallit, mitä olet tehnyt, ovat ihania 🤍
VastaaPoistaKiitos tosi paljon Satu <3 Tuollaisia pieniä töitä on niin kiva tehdä, kun valmistuvat niin nopeasti.
Poista