Tytär on tilannut joku aika sitten itselleen kellohelmatunikan. Kaapista löytyi joskus ostettu raikkaan keltainen trikoo sopivaksi materiaaliksi.
Kukallinen trikoo on myös maustunut kaapissa liian kauan. Nyt oli viimein aika tuhota sekin vaatekappaleeksi ;) Leggareina nämä menee mukavasti. Lahkeisiin jouduin lisäämään valkoiset kaitaleet, jotka kääntäjällä kanttasin asuun sopivalla vihreällä resorilla.
Halusin ensin kokeilla pieniä laskoksia etukappaleelle, mutta jotenkin ne silitysvaiheessa muotoutuivatkin tällaisiksi kahdeksi "vastalaskokseksi". Onkohan se edes oikea nimitys? Keltareunainen puuvillapitsikin on pitkään odottanut mihin se sopisi ja viimein löytyi hyvä kohde. Silitin laskosten taakse tukikankaan ja ompelukoneen koristeompeleella kirjoin tuollaiset kukkajonot.
Yksi kukka menetti hieman muotoaan, kun aloin liikaa ohjaamaan ja venytin hieman kangasta, mutta en anna sen häiritä :) Paras jälki joustavalle kankaalle tulee konekirjonnalla, kun kangas on hyvin tuettu ja antaa koneen itse tehdä työ, itse vain kevyesti ohjailee. Vyötäröllä on framillon- nauha antamassa tukea ja pitämässä muotoa.
Kaavana hyödynsin jonkun paidan kaavaa ja kellohelman muotoilin itse. Etukappaleen vyötäröä olisi voinut muokata hieman alaspäin kaarevaksi, niin helma ei nousisi niinkuin se nyt tekee.
Tämä ihana keltainen sävy on niin keväinen. Antaa aivan tulevan kesän fiilistä :)Harvoin muuten ompelen keltaisia kankaita. Tästähän saa itsekin aivan väriterapia:)
Aurinkoisia päiviä teille!
Ps. huomasittehan uuden bannerini :)