Uusimmassa Burda-lehdessä oli ommeltu paita, jonka helmassa oli tupsut. Tämä asia jäi minua vaivaamaan. Johonkin halusin testata tupsujen laittoa.
Tämä EK:n pala oli juuri oikea kangas, johon ideaa sitten lopulta testasin. Kangas on trikoo, jossa on aika kiva painokuvio.
Toinen kiva juttu tupsujen lisäksi on mielestäni paidan kaulus, jonka keksin tehdä tällaiseksi. Kaula-aukon kaitale on paidan nurjaa puolta ja kaitaleen yläosa on hulpioreuna. Kaitale on yksinkertainen kangassuikale, jonka olen ommellut oikeat puolet vastakkain paidan kaula-aukon kanssa. Kaitale jäi mielestäni hieman liian leveäksi, niinpä ompelin tuollaisen laskoksen poikittaissuunnassa. Eikö ole aika kiva :)
Tupsujen teko oli aika työlästä puuhaa, mutta mukava on nyt katsella paidan valmista tupsurivistöä :)
Tupsulanka on Novitan Usva- lankaa. Aika haurasta se tuntuu olevan, kun melko helposti lanka katkeaa vedettäessä. Väri sävy oli vain mieleen, siksi tähän päädyin.
Tämä oli kiva pikku ompelusprojekti :)
Oikein mukavaa päivän jatkoa teille jokaiselle!
Onpa hauska tuo tupsurivistö paidan helmassa, langan sävy on tosiaan kaunis ja sopii veikeään paitakankaaseen paremmin kuin hyvin :). Pääntien kaitaleessa on myös kivaa ideaa. Kuinka monta tupsua muuten teit paitaan, on siinä ollut melkoisesti värkkäämistä, mutta lopputulos varmasti palkitsee!
VastaaPoistaEipä muuten tullut laskettua tupsujen määrää. Aikamoinen rivi niitä tuli kyllä tehtyä. Kiinnittäminen oli melkein työläintä puuhaa, mutta onhan tuollainenkin vaihtelua perinteisiin tapoihin:) Kiitos paljon Krista!
PoistaTulipa hurjan kaunis mielenkiintoisilla yksityiskohdilla viimeistelty paita! Kangas ja lanka ovat nappivalinta, toimivat yhdessä hienosti.
VastaaPoistaKiitos paljon Vaateviidakon Pirjo:) Jotenkin kangas iski minuun heti kun sen näin ja päätin heti tälle tyttöselle jotain siitä tehdä. Kiva kun lehdistä saa kivoja vinkkejä ja ideoita. Tällä kertaa nämä tupsut jäi kovasti mieleen :)
PoistaOn siinä saanut tupsuja tehdä :). Hieno paita ja ehdottomasti mielenkiintoinen.
VastaaPoistaKovasti kiitoksia Arki Vainiolla :) On tämä kyllä aika erilainen mitä yleensä näkee. Sehän se onkin hyvä juttu :)
PoistaIhailen niin sinun kekseliäisyyttäsi! Hieno paita, kuosi ja tupsut tekee sitää tosi veikeän, ei tule vastaan samanlaista :)
VastaaPoistaKiitos Hannariina:) Omanlainenhan tämä on. On kyllä kiva tehdä vaatteita, joissa on jotain erilaista. Eihän se tietysti ole ompelun perusta, mutta kiva on kyllä ideoida ja keksiä jotain ompelutuotokseen:)
PoistaTaas aivan huikea ompelus! Parasta onkin se, ettei samanlaista tule vastaan! Ompeluintoa sinne lisää! -Ride-
VastaaPoistaKiitos sinulle Ride kommentistasi ja toivotuksesta:) Kyllä itsetehdyt vaatteet aina pärjää kaupan vaatteille;) Onhan se huippua tehdä ja suunnitella vaatteita ja kiva vielä jos ne käyttäjilleen kelpaavat!
PoistaOnpa kiva tuo pääntie. Siis onko tuo yläreuna ihan huolittelematon? Näyttää niin tosi siistille. Monesti kun hulpioreunat ovat vaikka miten lierinkaisia. Meidän neidillä oli tuollainen tupsuhelma pienempänä neuletakissa. Tykkäsin siitä ja kivasti nyt palautui muistot siitä mieleen.
VastaaPoistaKyllä se yläreuna on ihan huolittelematon. Se on tosiaan hulpioreuna. Oli vaan niin siistin näköinen, että ajattelin kokeilla sitä noin ja hyvin asettuikin tuohon. On totta, että monesti reuna voi olla niin epäsiistin näköinen, ettei voisi ajatellakaan sitä hyödynnettäväksi. Kiitos paljon Pikku Akka :)
PoistaPusero mainioita ideoita täynnänsä! Tupsuhelma hauska ja sävyt kohdillaan! :)
VastaaPoistaVoi kiitos kovasti Kaisu :) Aika kiva tästä tuli ja kangas oli kovasti minun mieleeni. Olisin voinut vaikka itsellenikin siitä tehdä, mutta nyt se sitten päätyi kuitenkin tyttärelle :)
PoistaPääntie on tosiaankin kiva noin! Ja tupsujen sävy istuu kankaaseen ihan täydellisesti. Olet taas tehnyt peruspaidasta uskomattoman hienon pienillä näyttävillä yksityiskohdilla.
VastaaPoistaLämmin kiitos Hanna Mi:) Mukavasti sitä voi peruspaitaakin muokata pienillä jutuilla ihan erinnäköiseksi.
PoistaKivalta näyttää paita. Tupsut ja kaulus on tosi kivat yksityiskohdat!
VastaaPoistaKiitos paljon Raisa P :-) .
PoistaOi, onpas ihastuttava. Ja tuo pääntie on tosi kiva, monesti sitä vahingossa keksii kivojakin juttuja :)
VastaaPoistaAivan totta! Tehdessä sitä useimmiten parhaat ideat saa. Etukäteen ei ehkä osaisi ajatellakaan miten toteuttaisi. Kiitos paljon aino-maria:)
Poista