Raglanmallinen peruspaita sai hupparimuodon, kun pyörittelin tätä Seliashopista tilaamaani tähtikangasta. Kankaan väritys on puoliksi vaaleanpunapohjaista ja puolet lilapohjaista tähtikuosia. Jotenkin sitä pakostakin piti paloa ja sommitella. Huppuun otin mallia vanhasta hupparista.
Housut on ommeltu samasta paikasta tilatusta velourista. Jälleen kerran sivusaumaton kaava pääsi käyttöön. Jouduin kyllä leventämään lahkeita jonkin verran.
Jotain kivaa piti keksiä pöksyihin:). Leikkasin paitakankaasta eri värisiä tähtiä, jotka silitin ensin yksipuoliseen tukikankaaseen ja sitten liimasin tähdet housuihin ja liiman kuivuttua ompelin suoralla ompeleella tähdet kiinni lahkeen etuosaan.
Hupun kaitaleen kiinnitin siten, että nurjaltakin puolelta resori on käännetty kaksinkerroin. (Tuo oli kyllä hankalasti sanottu, toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. )
Tässä pari kuvaa mekkoni pitsin kiinnityksestä. Eli laiskana vaan ompelin suoralla ompeleella sen reunaan kiinni. Ensin olin samasta kankaasta ommellut reunaan kaitaleen. Niinkuin alemmasta kuvasta näette, en ole edes huolitellut reunaa:D ja senkin kiinnitin suoralla ompeleella vaan kiinni. No, näin en yleensä tee trikoovaatteissa, koska sauma katkeilee helposti käytössä. Mutta, kun vaate tuli itselle ja pääntie on sen verran väljä, ettei venytystä tule päälle puettaessa, niin sallin tällaisen oikotien itselleni.
Muutenkin olen armahtanut itseäni sellaisilta ohjeilta, jotka määrittelevät miten ainoastaan voi tehdä tietyn asian. Olen itseoppinut ompelija ja huomannut, että on hyvin monenlaisia tapoja kasata vaate, eikä vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Kunhan vaate näyttää päällä hyvältä ja on muutenkin siististi ommeltu, hyvä niin:) Vai mitä mieltä olette?
Lisäänpä tähän postaukseen myös tämän melkoisen "imelän" kakkupaidan. Oli niin makea kangas, että päätin lisätä vähän suklaakuorrutusta ruskeasta trikoosta raglansaumoihin:).
Tässä neitosen nukke saa paidan nahannäköisestä kankaasta. Tyttönen leikkaa paidan siten, että hän asettaa nuken paidan kaksinkertaiselle kankaalle ja leikkaa reilulla saumanvaralla paidan reunoja pitkin kankaan.