Joulun vietto jatkuu näin Tapaninpäivän tunnelmissa. Nopeasti joulu taas vierähti ohi jouluaaton, mutta nopeaan ajankulkuunhan ollaan jo totuttu ;)
Olemme viettäneet joulua hyvin perinteisin menoin. Ihmeellisesti tietyt perinteet vain tulevat jäädäkseen ja niiden pohjalta joulutunnelmat- ja muistot syntyvät. Jouluaattoa edeltää aina kova tohina, mutta aattoiltana pukin käynnin jälkeen ei enää ole kiireitä vaan sen jälkeen tulee otettua rennosti. Tänään on pitkästä aikaa tehnyt mieli alkaa ommella. No, jätän sen harrastuksen jollekin toiselle päivälle, mutta nyt vähän jo fiilistelen.
Tällaiset rennot päivät ovatkin usein hyvin inspiroivia. Oletteko huomanneet saman ?
Näin Tapaninpäivän kunniaksi aurinkokin näyttäytyi ja kävin nuorimmaisen kanssa rannalla kuvailemassa. Samalla kertaa sain ilon tunteita kuvatessani ja tarpeellista raitista ilmaa :)
Makeaa ja suolaista on tullut syötyä epätavallisen paljon, mutta sekin kuuluu jouluun. Eikö totta?
Yllä oleva kuva on viime vuoden tammikuulta. Silloin oli kirpakka pakkassää ja luntakin aika mukavasti. Nyt on lunta vähemmän ja pakkastakin vain hieman nollan alapuolella, mutta tuntuu ja näyttää kovinkin talviselta.
Valoisa aika taas lisääntyy. Se tuntuu kyllä hyvältä :)
Tämän pienen postauksen myötä toivotan teille mukavia joulukuun loppupäiviä !