Onhan tässä tullut ommeltua itsellekin aika monta pusakkaa tai paitulia. Ei ole vain tullut niitä päivitettyä tänne blogiin. Pääasiassa kesäaikana kankaiksi on valikoitunut Paapiin kuosit. Niin kuin tälläkin kertaa. Olen kyllä nykyisin aika kova mainostamaan Paapiin kuoseja, mutta onhan se kiva varmasti tietää mistä / kenen kuosista vaate on ommeltu (Ja ihan omasta halusta heitä mainostan, en hyödy siitä mitenkään ;). Ainoastaan siten, että saan suureksi ilokseni ommella kauniista kankaista mukavia käyttövaatteita :) )
Kuvasävytys on tällä kertaa aika sini- harmaa ja syksyinen, mutta sellainen säämaailma meilläpäin on viime päivinä vallinnut. Eilen oikein myrskysikin. Tällä hetkellä aurinko näyttäytyy, mukava niin.
Olen ommellut itselleni viime aikoina aika perusmallisia farkkujen kanssa käytettäviä paitoja ja nyt halusin vähän pidemmän mallisen paidan. Vakiokaavani Friday Evening -kaava oli jälleen kerran ompeluksen pohjana. Kauluksen osuuden avarsin reilusti ja lisäsin siihen tuollaisen kaksinkertaisen kauluksen.
Ostin kangasta metrin ja siitä jäi jäljelle vain muutamia pieniä suikaleita.
Hihojen jatkoksi ompelin tekonahasta pienet suikaleet. Halusin kankaan muuten harmaasen värimaailmaan edes vähän "voimaa". Vyöksi palmikoin samaisesta tekonahasta ohuen nyörivyön, jonka voi halutessaan pyöräyttää vyötärölle.
Meilläpäin vietettiin eilen Venetsialaisia, mökkikauden päättäjäisiä. Niin se kesä jälleen kerran pyörähti syksyyn. Nopeaa tämä ajankulku. Kohta ollaan jo joulussa ja talvessa ja sitten jo aletaan taas odottamaan kesää :) Mukavahan se on aina odottaa jotakin, mutta tärkeää muistuttaa aina itseään, että juuri nyt on hyvä ja tärkeä hetki. Nautitaan tästä päivästä :)
Mukavaa sunnuntaipäivää teille!