Kevään koittaessa ja valon määrän lisääntyessä on mukava taas miettiä ja muuttaa kodin sisustusta. Tykkäisin vaihdella huonekalujen järjestystä, mutta minusta se on välillä haastavaa kun vaihtoehtoja järjestyksen muuttamiseen on usein vaikea keksiä. Voi olla, että se onkin mielikuvituksen puutetta :)
Sain inspiraation kuvaamiseen, kun anoppini lahjoitti meille tekemiään taidetöitä. Tämä kaunis saviruukku löysi paikkansa makuuhuoneemme lipaston päältä. Tällaiset kauneudet ovat minusta kodin aarteita.
Olemme muuttaneet kotiimme vuonna 2011 ja silloin halusin nämä verhot makuuhuoneeseemme. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta en halua vieläkään vaihtaa niitä. Tykkään edelleenkin niistä tosi paljon. Välillä ne saavat tuuletusta, pesua ja sitten ne pääsevät ikkunaan takaisin.
Ehkä sain sisustusinspiraation myös, kun seurasin tyttöjemme touhuja heidän vaihtaessaan huoneita keskenään. He saivat aikaiseksi niin kodikkaat ja kauniit makuuhuoneet. Nuoret ne osaavat :)
Olemme saaneet tänä viikonloppuna vesisadetta runsain määrin. Luonto kiittää siitä. Meidänkin leveysasteilla on puissa alkanut vihertää. Ihanaa tämä toukokuun aika 💗
Tänään on vietetty äitienpäivää. Kohta saamme pienet lapsenlapsemme vanhempineen luoksemme 😍.
Oikein mukavaa äitienpäivää sinulle lukijani :)