En ollut suunnittellut tämän hameen tekemistä päivää aikaisemmin. Satuin vain käymään lasten kanssa vaatekaupassa, jossa kassaneidillä oli tällainen pitkä hame ja ihastuin niin kovin hänen hameeseen. Päätin käydä katsomassa EK:n palalaarit, löytyisikö sieltä jotain ohutta laskeutuvaa kangasta, joka tähän asuun olisi sopiva. No minulla oli todella hyvä tuuri, sillä pari päivää aiemmin oli näitä tähän tarkoitukseen sopivia paloja tullut paljonkin. Muutaman palasen nappasin matkaan ja kotiin tultua aloin heti ompelupuuhiin. Eikä kauan mennytkään kun hame oli valmis.
Vyötärölle löysin Eurokankaan kassan lähellä olevasta pöydästä tuollaisen solmittavan vyön, joka sopii minusta oikein kivasti vyötärölle.
Seuraavaksi pientä ohjetta hameen tekoon:
Hameen leveys on leikattu kankaan koko leveydestä. Pituuden katsoin sopivaksi mittanauhan avulla, eli ihan suora kankaanpalanen. Taitoin kankaan pituusuunnassa kahtia. Toinen sivu olikin valmis taitereuna ja toisen sivusauman huolittelin ensin saumat erikseen ja sitten ompelin sivusauman yhteen suoralla tikillä ylhäältä halkion yläreunaan asti. Itse jätin halkion hieman polven yläpuolelle (yllä olevassa kuvassa halkio näkyy jonkin verran). Seuraavaksi silitin halkion saumat kapealla käänteellä ja ompelin suoralla saumalla halkion.
Sitten olikin vyötärön vuoro. Ostin EK:sta leveää kuminauhaa, jonka mittasin sopivan pituiseksi ja ompelin päät vastakkain suoralla saumalla ja käänsin saumanvarat sauman molemmin puolin ja päällitikkasin saumat. Näin sauma ei jäänyt pullottamaan. Seuraavaksi olikin vyötärökuminauhan kiinnittäminen hameen yläosaan. Jaoin hameen ja vyötärön neljään osaan ja merkitsin kohdat neuloilla. Sitten kiinnitin kuminauhan ja hameen yläosan oikeat puolet vastakkain ja venytin kuminauhaa kovasti saaden sen sopimaan hameen yläosan leveyteen ja samalla tietenkin ompelin :). Ihan viimeiseksi silitin helmasauman ja ompelin sen suoralla ompelukoneen saumalla.
Hamehan on todella kätevä ja nopea tehdä. Jos tykkää pitkistä hameista, niin ei muuta kuin kankaan ostoon ja kesähametta tekemään.
Ilokseni olen saanut uusia lukijoita. Lämpimästi tervetuloa joukkoon :)
Aurinkoisia päiviä teille!