keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Hetki rannalla



Asumme melko lähellä merta. Se on suuri etu jos harrastaa auringonlaskun kuvaamista 😊
Silloin kun en omistanut kameraa, en suuremmin kiinnittänyt huomiota erilaisiin auringonlaskuihin ja laskun mukanaan tuomiin sävyeroihin. Nyt iltaisin tulee kurkistettua etupihan ikkunoista ulos kohti puitten latvoja ja tarkistettua onko ennustettavissa kaunista taivasta. 


Jos taivaalla on ohut pilvipeite, se ennustaa mahdollista upeaa väriloistoa. Upeat sävyt eivät kestä pitkään taivaalla, kuten olette varmasti huomanneet 😊. Joskus hetki ei kestä kuin muutaman minuutin.
Kun taivas alkaa täyttyä värimaailmalla, on jo kova kiire rantaan. Joskus on käynyt niin, että olen myöhästynyt. Ja se harmittaa.


Nämä kuvat otin noin viikko sitten. Oli ennustettavissa upeaa auringonlaskua, mutta tällaisesta en olisi osannut edes uneksia. Yllä oleva kuva on otettu auringon suuntaan pian auringon laskettua horisontin taakse. Alapuolella oleva kuva on vastapuolella aurinkoa. Harvemmin vastapuoli on näin upea. Sattui niin, että jossain kaukana oli rankat sadepilvet ja aurinko heijasti sateenkaarenpätkän horisontin yläpuolelle. Taivas värjäytyi kauniin vaaleanpunaiseksi.
Hetki oli ihmeellinen 💗


Hetket rannalla antavat minulle paljon. Koen saavani valtavasti energiaa näistä kuvaushetkistä. Luonnon ihmeellisyys aivan mykistää. 


Kesä antaa nyt parastaan. Aurinkoa ja lämpöä riittää. Tänäänkin on ollut lämpöasteita noin +25 astetta. 

Ps. Olen muuten saanut jotain ompelustakin aikaiseksi. Siitä seuraavaksi 😄

Onnellisia kesäpäiviä teille lukijani 😍

10 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia nämä kuvat! Niin taitavasti saat taltioitua hetken tunnelman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pikku Akka 🤩 Ihania hetkiä 🌟🌟🌟

      Poista
  2. Että voikin olla kaunista..minä ihan sanattomana hämmästelen näitä kuvia, aivan upeita♥ ja tuo näkymä todellakin ihmeellinen! Kaunista kesäviikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Päden paja 💛 Luonto on niin ihmeellinen, että sanattomana sitä katselee 🌷. Sinulle myös ihanaa viikonloppua 🙋‍♀️💛

      Poista
  3. Upeita kuvia! Minä katselin eilen auringonlaskua järvestä käsin, oli kyllä kaunista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Raisa P 💛 Eikö ole ihanaa kun pääsee jonkin vesistön äärelle ihastelemaan. Sama paikka on joka kerta niin erilainen 🤗

      Poista
  4. Niin ihmeellisen ihania maisemia kuvissasi. Ja olet jo melkoinen säätieteilijä, kun luet noita pilviä!

    Se on jännä huomata, että yhtäkkiä löytyy itselle joku kiva juttu ja kiinnostuksen kohde. 🤗 Valokuvaus on huippu juttu!

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon Kaisu 💛 Näinhän se menee 🤗 Jonkun asian parissa kun kovasti touhuaa, se tulee tutuksi. Ompelu on ollut vähäisemmillä sijalla viime aikoina ja sehän näkyi viime ompeluksia. Pieniä virheitä ilmaantui tuon tuostakin 😁

    Kuvaaminen on kyllä kätevä harrastus. Sitä pystyy tehdä missä vain 😊

    Lämmintä sunnuntaita sinulle Kaisu ❤

    VastaaPoista
  6. Kaunista! Haluaisin myös oppia tuota hämärässä kuvausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija 💛 Käytän jalustaa hämäräkuvissa. Silloin saan valotusaikaa pidennettyä ja kuvaan lisää valoa. Liikkuvaan mereen pitkä valotusaika tuo mielenkiintoista sileyttä, mutta liikkumaton kohdehan pysyy sellaisenaan. 🤗👍

      Poista

On mukava, jos jätät minulle viestiä :). Pienikin kommentti ilahduttaa minua erittäin paljon.