Tilasin college-kankaita netistä, Kangastukusta. Ajatuksena on ommella huppareita pojille, miksei tyttösillekin. Kankaat ovat mukavan paksuja, sisäpinnat harjattua pörröä. Ajatuksena on raidoittaa tai muuten käyttää useampaa väriä samassa paidassa. Värit ovat toivotusti kirkkaita ja raikkaita. (Todellisuudessa vielä kirkkaampia kuin kuvassa). Olin erittäin tyytyväinen kankaisiin.
Jotta jutut eivät menisi ainoastaan siihen mitä tulisi tehdä tai mitä aion tehdä:), niin laitanpa muutaman kuvan vaavelin perushousuista, joita muutama päivä sitten tein. Minusta leveä, tarpeeksi napakaksi mitoitettu resori vyötärökaitaleena on pienelle liikkujalle kaikkein paras vaihtoehto. Se ei purista eikä paina.
Pieni tutkimusmatkailija on nykyään jatkuvasti pystyssä, taitelee jopa yhden käden varassakin. |
Loppuun vielä eräs keskeneräisyys, jonka parissa olen väkerrellyt. Mitä siitä loppujen lopuksi tulee, jääköön vielä arvoitukseksi. Laitan sitten kuvia, kun olen sen valmiiksi ommellut:)
Ihanan pirteitä kankaita yläkuvassa! Minulla taitaa olla tuota keltaista, nuo kangastukun college-kankaat ja muut ovat niin hyvälaatuisia, että niisä on kiva tehdä. Hyvännäköisä housuja on pikkuinen saanut, lapsen äiti on taitava tekijä ja jännityksellä odotan minkälainen luomus syntyy alakuvan kankaasta. Arvaa vaan, miten mua alkoi syyhyttämään sen uuden saumurin hankinta. Haluaa päästä ompelemaan :) !
VastaaPoistaMinustakin nuo Kangastukun kollarit ovat hyvänlaatuisia ja kiva sellaisesta on sitten tehdäkin päällepantavaa. Vaavelin pöksyt on aika perusmalleja, mutta toisaalta käytännössä käteviä käyttää.
PoistaKiva värikimara kankaissa. Hienoja housuja pikkusella. Mitähän kivaa oot ompelemassa...
VastaaPoistaIhana sana, värikimara:)Yritän reippailla salaisuuden parissa:)
PoistaSöpöjä housuja. :)
VastaaPoistaOnko alin kangas Pentikin Capri-kangasta? Näyttäisi siltä. :)
Kankaan reunassa luki gardenia, onkohan se sama, Pentikistä ostettu:)
PoistaAi, joo on se Gardenia. Muistan ton kun tein syksyllä tilauksia, näytti niin kauniilta. Capri on vanhempi malli, saman tyyppinen. :)
VastaaPoista